3.

Kolmas päivä tätä kuuta jo menossa (ylläri). Polveen koski tänään enemmän kuin viime päivinä, ilman mitään erityistä rasitusta. Rikki mikä rikki, noin niin kuin nätisti sanottuna.

Pikku Kakkosta iPadilta.

Irongirl katsoo Pikku Kakkosta iPadilta vaikka se samaan aikaan tulisi teeveestä. Hassua kuinka hänellä tällainen mieltymys on, mutta eipä sitä 30 vuotta (uuh...) sitten voinut valita, että mistä tuutista sitä Pelle Hermannit katsottiin. Lapsena kotoa löytyi VHS-kasetteja, joista sitten osaa katsottiin niin, että esimerkiksi uunojen vuorosanat muistan hyvin pitkälle ulkoa. Kuvan laatu oli sitä mitä se oli, mutta eihän sitä paremmastakaan tiennyt. 8-bittinen Nintendo tarjosi laatikkomallisia ukkoja ja Commadore 64:n unohtumattomia hetkiä lataamisen parissa (varsinkin sen epäonnistuessa).

Kyllä nykyään on kaikki toisin. Änäri ja Fifa näyttävät siltä kuin katsosi kuvaputkiteeveestä MM-kisoja. Irongirl kasvaa ihan eri maailmaan. Maailmaan, jossa ihminen käyttää luontaista tapaa (kosketus) "kommunikoida" laitteiden kanssa ja jossa dataa, informaatiota ja mahdollisuuksia työntyy ovista ja ikkunoista. Mutta koska saan päättää, niin iPadia rajoitetaan. Kirjat, palapelit, piirtäminen ja maalaaminen sekä muut leikit (yleensä juoksu- tai hippaleikit) ovat kuitenkin koko perheen suosikkeja.

2.

Että on äärimmäisen turhaa mennä tuo 3km työmatka bussilla, 3,30 euroa suuntaansa. Mutta on tässä vielä työvuosia sen verran edessä, että saan vielä vahingon takaisin. Noin pitkä kävely ei onnistu eikä pyörälläkään voi ajaa. Autoa ei ole ollut parina aamuna käytössä, joten linja-autoon se vaan on hypättävä. Sanomattakin on selvää, että menen tuon matkan paaaljon nopeammin pyörällä. Ja juosten.

Joulukoristeita laitettiin tänään Irongirlin kanssa.

Joukkoliikenteen turhautumiseni lisäksi olen miettinyt myös ensi kautta. Pitäisikö osallistuminen Köpikseen perua? Pitäisikö sen sijaan ilmoittautua vielä Finntriathlon Vanajanlinnan, Vierumäen ja Joroisten lisäksi Tahkolle (jos sinne siis pääsee vielä mukaan)? Onko täysin turhaa unelmoida osallistuvansa Pirkan hiihdon 90km ja niin edelleen. Teemun mielestä Ironmania varten on syytä pystyä juoksemaan 12 viikkoa, ettei lopputuloksena ole murhenäytelmä.

Tiedoksenne vielä se, että Googlen avulla löytyy jokseenkin uskomaton määrä eturistisidevammaan, leikkaukseen ja kuntoutukseen, keskittyneitä blogeja. Jotkut rohkaisevat ja jotkut lannistavat.

Aamukahvilla: "Oonhan vielä terästä, oonhan?"

1.

Vanha kunnon joulukalenteri on taas täällä! Luvassa siis kirjoitus joka päivä aina jouluun saakka. Joskus pidempi ja joskus lyhyempi.

Joulukuu yllätti siten, että miten se jo on täällä. Luksusta heti kuun alkuun, kun Teemukin on kaksi kokonaista päivää kotona. Sitten kutsuu Lillehammer ja Davos.

Tänään otin itseäni niskasta kiinni tämän kahden viikon märehtimisen jälkeen ja jumppasin vähän. Keskivartaloa, yläkroppaa ja vähän jalkoja. Tuntui hyvälle.

Tehtiin piparkakkuja...

Eturistiside poikki

Joskus elämä tarjoilee esteitä, jotka vaikeuttavat asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Olen itse vahvasti päämääräorientoitunut ihminen ja triathlonissa pystyn toteuttamaan tätä parhaiten, koska siinä lopputulos riippuu hyvin suurelta osin minusta itsestäni kun taas työelämä on toisenlaista suurien kokonaisuuksien osalta.

Aloitin uuteen kauteen treenaamisen suurella motivaatiolla ja miksi en olisi, sillä  takana oli huikea tasonnousukausi. No sitten tapahtuu elämä. Tulee viikonloppu, jolloin pelataan firman höntsäsählyä. Minä, joka olen äärimmäisen huono häviäjä mutta hyvä joukkuepelaaja, pelaan aina yhtä tosissaan (ei välttämättä vakavissaan) oli kyse sitten sarjapelistä tai pihalätkästä. Suunnanvaihto ja rusahdus polvesta. Huuto ja lattialle, jonka jälkeen parkuminen, koska tiesin heti, että nyt ei käynyt hyvin. Juuri tällaisen tilanteen mahdollisuuden vuoksi olen jättänyt pallopelit ja sitten täysin (urheilullisesti) merkityksettömän sählypelin tuoksinnassa käy näin. Voi paska.

Tuloksena on katkennut eturistiside. Ortopedi kehotti vetämään henkeä ennen diagnoosia, joten tiesin että nyt tulee lunta uuteen tupaan. Leikkaus ja pitkä kuntoutus on edessä. Tästä kuitenkin toipuu ja pääsee taas jaloilleen, mutta ottaa se vaan silti päähän niin että kivistää. Miten käy ensi kauden tai Köpiksen? Joka tapauksessa on selvää, että en tule olemaan sellaisessa kunnossa kun pystyisin. Uusia kausia ja kisoja tulee, mutta toistaiseksi tuo ajatus ei tuo minulle helpotusta. Haluan kiukutella!

Hoidollisesti olen hyvissä käsissä ja sählymailat on jaettu pois. Kolmesti olen lähtenyt sähly/salibandykentältä pois ambulanssilla, joten alan jo uskomaan. Tästä tulee nyt toistaiseksi kuntoutusblogi..  Aikaa blogillekin tuli just enemmän.

Jyväskylän keskussairaalassa.