Päätin lähestyä joulua ja kalenterin loppumista kevyesti seitsemällä kuolemansynnillä triathlonistin näkökulmasta.
1. Ylpeys
Olla leuhkana. Ottaa podiumselfieitä. Nauttia menestyksestä ja sen tuomasta glooriasta. Antaa nousta sen kaiken hattuun.
2. Kateus
Kaveri on kovemmassa ja tiukemmassa kunnossa, kaverilla on paremmat vahkeet, kaveri menee kovempaa, kaverilla on parempi valmentaja, kauniimpi vaimo, isompi VO2 max, parempi auto sekä isommat rintalihakset. Tarvitseeko sanoa enempää?
3. Viha
Saatana, tuo peesasi! Perkeleen pyörälaukku ei mahdu koneeseen! Sain rankun. Kumi puhkesi.
4. Laiskuus
Laittaisin samaan kategoriaan ylensyönnin kanssa. Järkiperusteilla taklattavissa, mutta silti helposti lipsahtaa. Harjoitusohjelma huutaa syyttävästi sähköpostista, mutta sohva vaan huutaa kovempaa. Tai törkyisen (en viittaa syntiin nro 7) maastopyörälenkin jälkeen suihku houkuttaa pyörän putsausta enemmän.
5. Ahneus
Minulle kaikki heti! Teen kaikki matkat viikossa, viikon harjoittelulla! Ostan neljä eri pyörää ja kolme eri ohjelmaa, joista valitsen parhaimmat palat. Uhittelen voittavani kaikki kisat.
6. Ylensyönti
Nurkan takana vaanii koko ajan mahdollisuus ylensyöntiin. Kun lenkki on tarpeeksi pitkä, alkaa minulla pyöriä päässä pizzat ja colat. Eikä mitkään sokerittomat vaihtoehdot, vaan kylmä, kunnon sokeri-cola. Ehkä joskus, hyvin harvoin, kylmä olut. Iso.
7. Himo
Vie eteenpäin kohti tavoitteita. Jatkuvaa tasapainottelua kuitenkin sen kanssa, että päästääkö himon valloilleen (ennen kuin on kisat) ja sen tuoman helvetin irti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!