Triathlonviikonloppu Tahkolla

Tyttö ei voi koskaan rehvastella liikaa, niin kai muistatte kuinka viime kesänä voitin sarjani Finntriathlon Tahkolla? Siis aikahan oli 5:08, jos nyt jotain mainitaan. Mutta asiaan! Eli sain tuolloin palkinnoksi kahden hengen treeniviikonlopun Tahko Spassa. Tahko Spa on nykyään myös triathlonin treenikeskus, eli Triathlon Training Center...

Siellä ne Opelin katolla menevät. 

Viikonloppuna suuntasimme Teemun kanssa siis Tahkolle ja takapenkin räpätinkin jäi mummolaan. Koska säätiedotus lupasi huonoa, niin jätimme triathlonpyörät kotiin ja auton katolle nostettiin maasturit. 

Spa Hotellin lomahuoneistojen alakerrassa oli välinevarasto, joihin sai 20e pantilla munalukon varaston oveen.

Perjantaina olin ajatellut mennä uimaan, mutta Ihanat Naiset Keski-Suomesta olivat varanneet uimaradat Stamina TC:n leirin takia. Lähdin sitten juoksemaan ja tunnin juoksuhan siitä tulikin. Vähän kävin fiilistelemässä viime kesän reittiä, mutta märkäähän siellä vielä oli (siis muualla kuin pikitiellä). 

Sinänsä ajankohta oli vähän kehno, sillä Tahko oli muuten ns. kiinni. Mutta eipä se tietysti harjoittelua häirinnyt ja muutama ravintolakin oli auki.

Hyvin mahtuivat. Kuraista maasturia ei oikein viitsi viedä huoneiston käpi parvekkeelle...

Lauantaina otettiin tooosi rento aamu, ja sitten vasta suuntasimme pyörillä maakuntiin. Itse palasin taas lukkopolkimien käyttöön, sillä säädöt sai niin löysälle, mutta kuitenkin turvallisen tiukalle, että väkivaltaa irroituksessa ei tarvitse käyttää. Oli kyllä aika mahtavaa päästä liikkeelle ja törryyttää hiekkateitä ja vähän polkuakin. Välillä oli aika haastavaa maastoa, kun lunta ja pehmeää maata tupsahti eteen.

Luonnollisesti mikään reissu ei mene täysin tuubiin, joten Teemun (ensikertalainen kun on) unohti kypärän kotiin. Ja ei sitä pysty ajamaan autollakaan metriäkään ilman turvavyötä. No mitä tehdä? Pää jos on suuren suuri, niin ei sitä oikein keneltäkään saa lainattuaan. Onneksi minulla on iso pää, joten pienen kypäräruletin jälkeen kaikilla oli kypärät ja Ihanat Naiset Keski-Suomesta auttoivat asiassa.

Hidas aamu!

Sunnuntaina oli juoksun vuoro ja senkin jalka kesti. Hyvinhän se jo kestää, vaikka erilaiset tuntemukset välillä vaihtelevat. Välillä on täysin kivutonta ja välillä lenkki saattaa alkaa melkoisella kimaralla erilaisia kolotuksia, jotka kyllä häipyvät. 

Tänään porhalsin jossakin ihme puuskassa (ja ajan puutteessa) Puijon portaisiin. Jumaliste! Sanotaan niin, että ikinä ei nuo pirulliset portaat ole tuntuneet yhtä "helpoilta", mutta viime syksynä ne varmasti olisivat olleet vieläkin helpommat. Ylhäällä syke 170 ja jalat ihan hapoilla, joten joskus on ollut aika, että on ollut suoranainen ihme kiivetä ne ylös.