maanantai 7. maaliskuuta 2011

Pirkan Hiihto 2011

Eilen sunnuntaina hiihdettiin perinteinen Pirkan Hiihto. Teemu osallistui vapaan 90 km ja tuli toiseksi. Minä hiihdin elämäni pisimmän matkan 45 km perinteisellä tyylillä ja sijoitus oli 80. Hehee, se mikä tässä nyt siis oli tärkeintä, oli tavoiteajassa pysyminen ja sehän onnistui. Maalissa olin ajassa 4 tuntia 32 minuuttia. Kun siitä otetaan pois viisi huoltopysäytystä, niin suksi liikkui rivakkaasti yli 10km/h vauhtia. Mäkiähän oli erityisen paljon, niin ylös- ja alaspäin. Teemu pelotteli minua etukäteen varsinkin yhdestä hiekkakuopan reunalta alas laskettavasta laskusta sanomalla laskun olevan niin jyrkkä, että se nostaa suksen kärjet ilmaan! Ei siinä ihan niin käynyt, mutta kiljaisin siitä huolimatta. Noin 25 km kohdalla ajattelin, että lisään pitovoidetta pohjaan, mutta en sitten malttanutkaan ja pieni lipsuminen taisi johtua hetkellisestä tekniikan notkahduksesta. Sukset luistivat ja pitivät hyvin, kiitos Pertin ja Teemun osaamisen.


Minullahan ei ole ollut tuota sykemittaria käytössä lainkaan kesän jälkeen, joten lainasin Pirkkaa varten mittaria Teemulta. Odotin, että sykkeet olisivat tulleet hieman alaspäin, mutta niin ei oikeastaan ollut käynyt. Kuitenkin sykkeistä huomaa sen, että vaikka ne pysyvätkin ennallaan, niin vauhti on kuitenkin lisääntynyt. Keskisyke oli 168, joka osittain johtuu todella kipakoista nousuista. Pirkassa oli myös mukava nähdä tuttuja ja Anun kanssa tarinoitiinkin pariin otteeseen, ainakin lähdössä ja maalissa. Lisäksi huolto toimi loistavasta (minulla kyytien muodossa) ja kisamakkaratkin saatiin syötyä, joka tietenkin on hyvin järjestettyjen kisojen minimivaatimus. Mutta oikeesti, hernekeitto maksaa 8 euroa?! Onko joukossa myös kultajyviä?

Viikon treenit:


Maanantai: kuntosali 60'
Tiistai: uinti 2km / 45'
Keskiviikko: lepo
Torstai: pyörä (trainer) 30' + kuntopiiri 30'
Perjantai: ap uinti 1km / 30' - ip pyörä (trainer) 30'
Lauantai: juoksu 5km / 30'
Sunnuntai: hiihto 45km / 4h32min (168/184)


Yhteensä: n. 9 tuntia

4 kommenttia:

  1. Mahtavuutta, onneksi olkoon! Kahdeksan euroa hernarista on kyllä aika suolainen hinta...

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Nyt sitten odotellaan triathlonkauden alkua!

    Suolainen on hinta, kauheeta ihan...

    VastaaPoista
  3. Jeih, kiitos! :) Hurjaa touhua tuo hiihtely!

    VastaaPoista

Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!