Lepoa vai lenkkiä?

Minä koen suurta tuskaa aina siinä vaiheessa, kun kohdalleni osuu ns. normaali flunssa. Koska sairastan hengityselimiin liittyvää perussairautta, niin harmiton flunssa voi jäädä jälkitilana kytemään viikoiksi kroppaan. Tälläkin kertaa kävi juuri niin. Heti joulun jälkeen kurkkuun koski ja nenä oli tukossa. Pidin heti parin päivän levon ja flunssa ei vaikuttanut tulevankaan. No, siitä alkaa inhottava rumba, kun kohta olo on taas flunssainen ja pari päivää taas täysin terve. Tälläkään kertaa koko 2,5 viikon aikana lämpöä on ollut yhden ainoan päivän verran.

On sanomattakin selvää, että kipeänä ei saa harjoitella, vaan silloin täytyy levätä. Harjoittelussa ei ole mitään järkeä silloin, kun elimistö on muutenkin rasittunut. Puhumattakaan seurauksista, jotka voivat tulla kipeänä harjoittelusta! Olen aina ollut jotenkin vaikeuksissa sen kanssa, että milloin harjoittelun voi taas aloittaa ja milloinka se pitäisi taas lopettaa. Ja tarkoitan juuri näitä pitkittyneitä "nuhasteluja". Mieluummin olen liian varovainen, mutta rehellisesti sanottuna heinäkuun 10. päivä kolkuttelee ajatuksissani ja jos ei muuta, niin tunnen huonoa omatuntoa. Miten tyhmää sekin on, mutta tunnollisena ihmisenä näin se vain menee.

Tänään on otettu verikokeet ja röntgenkuvat ja huomenna saadaan vastauksia siihen, että onko kyseessä jonkin sortin allergia vai jokin tulehdus. Siihen saakka levätään ja pestään pyykkivuorta, joka on seurausta Skotlannin reissusta. Reissu oli muuten aivan mahtava!

Me ollaan aikuisia!

Royal mile.

Miksi mää joudun kantamaan kaikki kauppakassit?!

Tämä lienee pakollinen turistikuva. Puhelinkoppi ei sinänsä ole niin jännittävä.