perjantai 12. kesäkuuta 2009

And here we go!

Huomenna tähän aikaan (12:38) ollaan kisajärjestäjän bussissa matkalla kohti lähtöaluetta. 23:40 Suomen aikaa annetaan lähtölaukaus 18-34-vuotiaille naisille. 15 minuuttia meidän perään lähtevät 18-29-vuotiaat miehet, jonka järjellisyyttä voidaan pohtia, mutta heillä ainakin joukon viimeisenä on paljon selkiä vastassa! But I´m going to do my thing and not worrie about others.

On kuitenkin muutama asia, jotka ovat ajatuksissani. Äiti, älä lue seuraavaa. Tänään katselin uutisia ja eilen täällä Boisessa kuoli pyöräilijä jäätyään auton alle. Pyöräilijä oli ajanut tien oikeaa laitaa ja auto oli kääntynyt päälle risteyksessä. Tämä on aina ikävä uutinen. Vesijohtovesi pyydetään myös keittämään, sillä vedessä on kolibakteeria. Tosin me juomme muutenkin pullovettä reissussa. Lisäksi huomiselle on annettu ukkosmyrskyvaroitus, josta tiedotettiin myös kisainfossa. Info oli muutenkin erilainen kuin PRO-urheilijoiden, sillä esille tuli kysymyksiä joita ei ikinä kuule esitettävän PRO-infoissa. Matkaan noin 1500 lähtijästä ensikertalaisia oli yllättävän paljon, eli ensimmäistä kertaa lajia kokeilevia!

Edellä olevat asiat ovat sellaisia, joille ei yksinkertaisesti mahda mitään. Enkä osaa niitä stressata etukäteen. Joroisissa on saanut hyvää oppia helvetillisessä vesisateessa ajamisesta, joten sää ei huoleta minua. Eikä juuri mikään mukaan. Jännitystä on, mutta olisi tylsää jos ei olisi näin pitkän odotuksen myötä. Huomenna lähden rauhallisesti matkaan ja katsotaan, että missä ajassa lopulta tullaan maaliin. Fiilikset ovat hyvät ja on mukavaa vihdoin päästä matkaan!

Lopuksi loistava lainaus TriHive -lehdestä: "Finishing "Dead-Freaking Last" (DFL) is better than "Did Not Finish" (DNF) is better than "Did Not Start" (DNS)".

Kiitos kaikille kannustuksille! Tulen varmasti miettimään niitäkin matkalla! Nyt alan harjoitella maaliviivan tuuletusta.

2 kommenttia:

  1. Onnea kisaan! Hienosti se tulee menemään!
    Olisipa mukava olla itsekin siellä viivalla!

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa kisaa ja paljon tsemppiä sinulle!

    VastaaPoista

Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!