sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Loistava treeniviikko

Kello on hieman yli kahden sunnuntaina ja minä olen jo ajanut 3h40min pyörää sekä juossut siihen päälle 20min. Reittioppaani oli loistava ja vauhti pysyi tasaisena koko matkan, kiitos vain Espoon suuntaan! Hieman vajaat 80km on takana ja vaikka jonkin verran liikennevaloissa sai alussa/lopussa seistä (missäpä niitä ei olisi), niin muuten sai kyllä ajaa rauhallisia maanteitä. "Oppaani" jatkoi vielä lenkkiään.

Hyvä lenkki antoi kyllä uskoa ehkäpä hieman arvoituksena olleeseen pyöräkuntoon. Vauhti oli pyöräilijälle rauhallista pyöritystä, mutta minulle ihan kelpo nopeutta näin ensimmäiseksi lenkiksi. Ja Scorpion kiisi maantietä kuin unelma. Vaikka Tiinan wanha sotaratsu olikin kimmoke lajin kokeilemiseen, niin ei sitä varmaankaan tule ikävä täysin sopivan hiilikuitu-unelman jälkeen! ;D Lenkillä tavattiin myös Ahlroosin Pasi, jonka jo hetken säikähdin jäävän seuraamme ajamaan! Olisi vauhti noussut sille legendaariselle "aivan uudelle tasolle". Pyöräosuuden oli varmaankin lopettanut myös ulkoministerimme ja siirtymä juoksuosuudelle oli tapahtumassa.

Tästä viikosta jäi aivan mielettömän hyvä fiilis ja Boisen kisaan on aikaa 55 päivää. Usko kunnialliseen läpimenoon (lue: maaliviivan ylittäminen) vahvistuu päivä päivältä.

Ja sitten ne treenit:

Maanantai: pyörä (trainer) 180'
Tiistai: juoksu 55'
Keskiviikko: lepo
Torstai: pyörä (trainer) 45' + juoksu 45'
Perjantai: uinti 35'
Lauantai: ap uinti 3000m kelaus 80' & ip juoksu 50'
Sunnuntai: pyörä 3h40min + juoksu 20'

Yhteensä: reilut 12 tuntia

3 kommenttia:

  1. Hyvä treeniviikko! Hienoa, että olet päässyt ajamaan jo tuollaisia lenkkejä! minun täytyy vielä huoltaa pyörää ennen ajoa ja odottelen myös vähän lämpimämäpää säätä, ennen kuin siirryn ulos. Mutta huonommalla jamalla on ne minun pyöräilyharjoitukseni....

    VastaaPoista
  2. On kyllä mukavaa, että lenkit taittuu ja opastusta saa! Muuten uusissa ympyröissä ajaminen olisi melko haastavaa. Sääkin oli tänään hyvä, vaikka -3 näytti mittari seitsemän aikoihin aamulla. Kuitenkin asianmukaisissa vehkeissä kevätviileys ei haitannut.

    Rasittaako sinulla muuten pyöräily polvea?

    VastaaPoista
  3. Ilmeisesti pyöräily VÄHÄN rasittaa, kun joskus juoksu on tuntunut pahemmalta pyöräilyn jälkeen, kuin ennen pyöräilyä! Mutta itse pyöräillessä polveen ei kyllä koske. Toisaalta pyöräily kyllä vahvistaa polvia, niin että en tiedä, kumpaa se varsinaisesti tekee: pahentaako vai parantaako!

    VastaaPoista

Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!