Mutta yllättävän paljon mukavampaa on olla töissä, kun ulkona sataa vettä. Asiakirjojen pyörittely sujuu paljon leppoisammin.
Vesisade on kuitenkin huonompi juttu juostessa, varsinkin kun puhutaan ihan kunnon "liämäsatteesta" eikä mistään tihkusta. Sitten vielä kun päätin viedä juoksun extreme-osastolle ja juoksennella metsäpolkuja, niin eipä se liukas juurakko oikein sovi polvivammasta toipuvalle. Loppu hyvin, kaikki kuitenkin hyvin.
Ja hammaslääkäri totesi tänään, että ei ole mitään paikattavaa, vaikka olin asiasta aivan varma. Hampaita vain hiottiin kuin pianoa olisi viritetty.
Huomenna päätän virallisesti kahden kauden joukkueenjohtajan pestini. Otin perinteeksi kutsua toimihenkilöt kauden päätteeksi illalliselle, jottei jäisi kiittämättä kovasta työstä, mitä valmentajat, rahastonhoitajat, talkoo- ja turnausvastaavat sekä kapteeni ja huoltajat tekevät. Se on tärkeää seuratyössä, se kiittäminen.
Vesisade on kuitenkin huonompi juttu juostessa, varsinkin kun puhutaan ihan kunnon "liämäsatteesta" eikä mistään tihkusta. Sitten vielä kun päätin viedä juoksun extreme-osastolle ja juoksennella metsäpolkuja, niin eipä se liukas juurakko oikein sovi polvivammasta toipuvalle. Loppu hyvin, kaikki kuitenkin hyvin.
Ja hammaslääkäri totesi tänään, että ei ole mitään paikattavaa, vaikka olin asiasta aivan varma. Hampaita vain hiottiin kuin pianoa olisi viritetty.
Huomenna päätän virallisesti kahden kauden joukkueenjohtajan pestini. Otin perinteeksi kutsua toimihenkilöt kauden päätteeksi illalliselle, jottei jäisi kiittämättä kovasta työstä, mitä valmentajat, rahastonhoitajat, talkoo- ja turnausvastaavat sekä kapteeni ja huoltajat tekevät. Se on tärkeää seuratyössä, se kiittäminen.
Moi TRIvaimo,
VastaaPoistaKommenttin ei varsinaisesti liity juuri tahan postaukseesi, mutta kirjoitan tasta joutessani (olen sairaana 6. paivaa ja ironman reilun viikon paasta) kuitenkin. On naas ollut aikaa lukea "paikalliset" triatlonlehdet kannesta kanteen. Viimeisissassa Triathlete-lehdessa oli pari tuohon TRIvaimoiluun liittyvaa kirjoitusta, lukijoiden lahettamia kirjeita..
Ensimmainen (ex-)triathlonpuoliso valitti sita, etta miehen elamaan ei mahtunut muuta kuin Canadan ironmaniin valmistautuminen. No, erohan siita oli seurannut...
Toinen -viela nykyinenkin- TRIvaimo vuodatti omaa "karsimystaan": miehen pyora trainerilla keskella Manhattanin asunnon olohuonetta (ja ukko viela hikoilee pyoran selassa kuin sika), vieraita ei voi kutsua/kayda ulkona muiden kanssa (kun ukolla on tiukka treeniaikataulu), vaimo pyykkaa, kokkaa, huoltaa, ymmartaa, tukee jne jne. You know! MUTTA, viimeinen niitti taman TRIvaimon arkkuun oli ollut se, kun tassa TRImiehen "raamatussa"= Triathlete-lehdessa oli ollut suuri uimapukunumero! Aiheeseen liittyen kuvissa oli luonnollisesti esiintynyt hyvarakenteisia nuoria naisia. TRIvaimo ei voinut sietaa, etta ukko-kulta iltalukemisikseen-kaiken muun lisaksi- lueskelin tiiviisti tata "raamattuaan".
Mita tasta opimme:
1) TRIvaimoja varten pitaa olla kuviamyos salskeista uroksista noissa lehdissa
2) TRIvaimon rooli on vaativa: kunnialla selviytyminen kysyy hyvin erilaisia taitoja. Valilla on osattava viheltaa myos peli poikki, koska elamassa saattaa olla jotain triathlonia tarkeampiakin asioita?
3) Muistakaa kiittaa TRIvaimoja saannollisesti. Ettette huomaisi TRIvaimojen uurastuksen maaraa vasta sitten, kun leirilta palatessanne asunnon oviin on vaihdettu lukot
Tama koskee tietysti myos TRIaviomiesten vahemmmistoa.
Nyt vasta huomaan, etta tamahan olisi pitanyt kirjoittaa Teemun blogin puolelle, koska siella on ehka enemman triathlonisti-mieslukijoita (tai mistas mina tiedan)
Joka tapauksessa sain aaneni kuuluville:)
Hyvaa treenia kohti Joroista, Arja
Tiina: Morjens! Ja toivottavasti sairastaminen jo helpottaa ja olet oikein kunnon liekeissä kisassa! Täällä taas jännitetään! :) (Oli juhannus tai ei!)
VastaaPoistaKovaa on TRIpuolisoiden(kin) elämä! :D Neuvosi ovat kyllä loistavia ja pitäisi listata urheilija- ja sidosryhmäsopimuksiin omana pykälänään! :D
Kovastihan elämä kiertää rataansa eri kisojen mukaan, mutta se on kyllä ihan luonnollista (tämän TRIvaimon mielestä). Trainerilla ajaminen sisätiloissa kirvoittaa hien pintaan, mutta olen "vaatinut", että froteepyyhe täytyy laittaa strategisiin paikkoihin ja huolehtia ettei ihan juuri matto olisi pyörän alla... :D Uimapukunumero on ainakin meillä ollut sitten piilossa, jos sitä on katseltu, mutta parempi sekin kuin anttilan katalogi! :D
Tuossa pientä valotusta tämän TRIvaimon ajatusmaailmaan... Mutta kuten totesit, niin se kiittäminen on kyllä tärkeetä. Urheilijan rinnalla tapahtuu (usein) paljon muutakin ja muutkin ahertavat arjessa. Itsekkyyttä tarvitaan, jotta voidaan keskittyä tekemiseen ja tehdä tuloksia, mutta pienet "huomioimiset" silloin tällöin valaa ainakin uskoa, että muutakin elämää on ja aivan kaikki ei sittenkään pyöri triathlonin ympärillä.
Joroista kohti mennään! :D Et kai taas lähde samalla viivalle uintiin perjantaina?! :) "Tässä nähdää maailmankärjen ja kuntoilijan ero..."
Sanonpa sanasen tuosta seuratoiminnasta, kun siitäkin kokemusta löytyy vanhan harrastuksen parista useammastakin roolista.
VastaaPoistaSe kiittäminen on sellainen asia, mikä helposti unohtuu. Paljon helpompaa on muistaa sanoa niistä asioista, mitkä eivät toimi tai ovat jotenkin huonosti. Ja kuitenkin seuratoimijat yleensä tekee sitä työtä täysin vapaaehtoispohjalta, uhraa aikaa (ja monesti myös käyttää omaa rahaa).
Mutta jos haluaa viedä masokismin(?) huippuunsa suositteleen hankkiutumaan juniorijoukkuuen valmennusportaaseen. Huonolla tuurilla kakarat on (joskus?) kauheita ja pahimmassa tapauksessa joutuu vielä kränäämään vanhempien kanssa, jos nämä eivät ole tyytyväisiä pikku Liisa-Markuksen kohteluun...
(toim. huom. ei mulla mitään traumoja ole, vaikka se siltä voisi vaikuttaakin...)
Neiti S: Olet kyllä niin oikeassa! Aina helpompi sanoa, kun joku on huonosti. Kiittäminen sitten helposti "unohtuu".
VastaaPoistaJuniorijoukkue on kyllä parasta! :D Olen senkin aikoinaan kokenut, nyttemmin osannut jo kunniasta kieltäytyä! :D Ei aika riitä ja semmoista tarvittavaa tunteenpaloa ei ole (ainakaan vielä) ollut.
Terveisiä eräästä toisesta kestävyyslajista: traumoja on. Valmensin 6 vuotta lahjakasta junioria, parhaimmillaan kesäisin 4-5 kertaa viikossa yhteistreeni tai muuta happeninkia. Kilpailumatkat mun autolla. Reilut vuosi sitten en suositellut nuorta lähtemään kauaksi kotoa urheilulukioon, vaan sanoin että nyt tulee tulosta ja tukea pitää antaa kotona kaikin voimin - siitäpä sain kuulla kunniani. Olen kuulemma hullu ja hoitoa tarvitseva, ja valmennus siirtyi urheilijan isälle.
VastaaPoistaOn todellista viisautta kiittää vapaaehtoisesti tehdystä työstä - kuten Arja-TRIvaimo ja muut tietävätkin.
Ehkä joku ymmärtää, että motivaatio tuossa lajissa on nyt miinuksen puolella. Hyvä että on muitakin kestävyyslajeja - kuten triathlon... Toivottavasti uskaltaudun itse kokeilemaan TRI-kisaa lähivuosina!
Ihmiset, jotka valmentavat ja hääräävät urheilun parissa, antavat todella paljon itsestää "lajille". Heillä/meillä on myös paljon vastuuta mielestäni, varsinkin kun kyse on junnuista. Sitten (ja siitä johtuen) saattaa tulla eteen tilanne, että ei voi kuin ihmetellä, että kuinkas tässä näin kävi. Motivaatio tipahtaa kyllä kerralla ja sitä saattaa joutua etsimään pitkään!
VastaaPoistaMutta TRI-kokeilut vetävät muidenkin lajien imuun sitten takaisin! :D Jos enää muut lajit kiinnostavat sen jälkeen! ;D