perjantai 30. toukokuuta 2008

Opiskelijan elämää ja valokuvia

Ns. arkinen aherrus sai tänään eräänlaisen päätöksensä, kun kävin yliopistolla tekemässä viimeisen tenttini. Kunnia kuului kurssille "Työelämän ja organisaatioiden sosiaalipsykologia". Jännään päivään osui tuo viimeinen tentti, kun koulut päättyvät myös tänään ja yhdet valmistujaisjuhlat on tälle illalle ja huomiselle ylioppilasjuhlat. Tuntuu, kuin olisin itsekin laulanut tänään Suvivirttä.

Täytyy varmaan tässä vaiheessa muistuttaa itseäni, että gradu on vielä puoliksi tekemättä (tai pitäisi sanoa, että puoliksi tehty)! Mutta kurssit on nyt käyty, kolmessa vuodessa. Hain välissä kandidaatin paperitkin ulos, mutta vanhan tutkintorakenteen mukaan valmistuvat ruuhkauttavat byrokratian ja ilmeisesti saan kandin paperit yhtä aikaa ulos maisterin papereiden kera! :D Tuplajuhlat!?

Kesäduuni alkaa ensi torstaina (pehmeä lasku pehmeälle päälle) ja johan alkavat taas tämän kaupungin asiat pyöriä! :) Vai mitenkähän päin siinä käy? Mutta tuttuihin hommiin viimeistä kertaa. Eli nyt vietetään lomaa. Elokuussa sitten Belgian reissu (Antwerp Ironman 70.3), sitten Hollanti (pitkän matkan MM-kisat) ja Ranska (pitkän matkan EM-kisat). Periaatteessa (ja toivottavasti) viimeisiä kisoja viedään osaltani siten, että pystyn olemaan niissä näin hyvin mukana. Jos ja kun sujahdan työelämän pyörteisiin ensi syksynä, niin stoppia tulee tälle elämäntyylille. Mutta onneksi mukana voi olla muutenkin, ja laatu korvaa määrän! ;D

Lisäksi vielä muutamia kuvia Lanzarotelta:


Keskittyneenä?

Odottelua Club La Santalla.


Liikunnan riemua. Iron Kids 23.5.2008.

4 kommenttia:

  1. teemu on kyllä huippuruskee tuossa kuvassa. voih ku sitä itekin sais arskaa =)

    VastaaPoista
  2. Kyllähän sitä, kun "hieman" ulkoilee ensin! :)

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon!kolme vuotta...olet ollut hieman tehokkaampi kuin minä:) Tai sitten teillä on ollut jotkut lyhennetyt versiot Korvesta, E-A:sta, Wariksesta....joo, niin sen täytyy olla;) Aika siistiä, toivottavasti duunit löytyy sieltä savon suunnalta ettei tarvi lähteä niiden perässä sinne-mihin-meistä-ketään-ei-haluaisi.

    Hauskaa pyöräilyä viikonloppuna, täällä vietetään viimeistä korkeanpaikan leiriä ennen ensi viikonlopun koitosta.Senhän sä tiedätkin sitten jo minkä joukkueen menestystä seurata tiukasti pitkin yötä:D

    ht

    VastaaPoista
  4. HT: Kiitos vaan paljon! :) Nooh, olen ollut tehokas, mutta siihen on ollut kyllä hyvät "tehosteet" (= tukikuukausien hupeneminen ja valinta, että en ole tehnyt töitä talvella)! Toivottavasti tosiaan löytyisi, mutta ollaan kyllä valmiita muuttamaan myös muualle Suomea! Ainakin näin puheen tasolla! :D

    Kyllä! Lupaan seurata silmä tarkkana! :D

    VastaaPoista

Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!