Mr. & Mrs. Mallorca

Koska Suomen kesä ei vielä ainakaan toistaiseksi tarjoillut ihan sitä parasta antiaan, tuli aivan loistavaan saumaan reissu Mallorcalle. Ja mikä parasta, on matkaseuranamme ystäviä ja lapsia, joten monenlaista toimintaa on aamusta iltaan käynnissä.

Parisuhdepyörä. Oneway Sport tarjosi samanlaiset tuulipuvut.

Teemu saapui saarelle hieman eri aikaan, koska kävi tekemässä kiepin Swissman Xtreme Triathlonissa, jossa pääsi nautiskelemaan maratonosuudesta huoltajan ominaisuudessa. Luonnollisesti samalla oli loistava mahdollisuus ikään kuin esikäydä huollon osalta kisa Norseman mielessä. Paljon huomion arvoista tietoa saatiinkin valmistautumiseen. Ja jos katsot alla olevan videon, saat käsityksen siitä kuinka siistiä pelkästään valmistautuminen Norsemanille voi (joidenkin mielestä) olla!

 

 

 

Ja tietenkin, koska Norseman, niin Mallorcalla Teemu on ottanut viikon urheilun kannalta ja hyödyttänyt saaren jokaisen nousun ja polun. Mutta en se minäkään mikään tossukka ole, kuten Pekka Töpöhännän alussa todetaan! Joka päivä olen heilunut jotakin ja tulipa tässä mahdollisuus oikein parisuhdepyöräilyyn! Teemu aukaisi jalkoja ja juoksi kyllä sitten tämän aukaisun päälle vielä 2 tuntia poluilla, mutta kolme nousua kitkuttelimme yhdessä pyörällä. Omaa pyörää en saarelle raahannut, mutta lainapyörä on vähintäänkin kohtuullinen ajettava. Isoin syy siihen, että emme aja pyörätreenejä yhdessä on luonnollisestikin vauhtiero, mutta tällaisissa rakosissa se on mahdollista.

Harvinaista tämäkin, mutta kahvittelusta on kuva-aineistoa.

Yhden lenkuran meinasin vielä käydä täällä ajamassa, muuten oma harjoitteluni keskittyy juoksuun ja salillakin olen käynyt. Tietenkin olen yrittänyt ruskettaa myös näitä valkoisia kananjalkojani, koska kuten sanottu, koskaan ei ole tuntunut näin hyvälle lähteä Suomesta (vesisateesta ja +9 asteesta) paikkaan, jossa palmut huojuvat, lämmintä on ollut koko ajan +30 ja juomat ovat kylmiä.

Finntriathlon Vanajanlinna

Eilen kisattiin Finntriathlon-sarjan ensimmäinen kisa Vanajanlinnan kauniissa ympäristössä. Omat odotukseni olivat kaksijakoiset, sillä toisaalta odotin pääseväni taas kisaamaan, mutta 6 kuukautta eturistisideleikkauksen jälkeen kunto oli jotakuinkin suuri arvoitus. Starttilupa minulla sentään oli!

Puitteet olivat kauniit. Lainapyörä kuvassa.

Kisahan oli peesivapaa, joka tarkoitti lainakaluston hankintaa ja onneksi ystävä lainasi Cervelon kisaa varten. Lauantaina tutustuin pyöräreittiin ja tulin sinuiksi pyörän kanssa. Kyllähän se tietty eri juttu on kuin triathlonpyörä, oman maantiepyöräni laitoin eteenpäin vuonna 2010. Saavuimme paikanpäälle lauantaina ja lämpötila oli melkeinpä helteinen. Kisa-aamuun sai herätä vesisateessa ja vähän vilpoisimmissa tunnelmissa.

Avovedessä en sitten viitsinyt käydä ennen starttia lainkaan, koska säätila oli niin "kesäinen" ennen kisaviikkoa. Pikkulämmittelyt vetäisin kuitenkin ennen starttia kahteen otteeseen ja hyvältähän se tuntui. Vesi +15,7 asteista ja onhan sitä uiti kylmemmässäkin. Yllättävän vähän se vaikutti. Ja aivan hyvin tarkeni koko kisan.

Jauhan karkuun. Sprintissä ei oikein pääse itsensä kanssa kunnolla keskustelemaan. Kuva Timo Kananoja.

750m uinti sujui ajassa 15:10. Eli ei mitään hirveää kiirettä ollut, mutta vanhasta muistista ihan kivasti irtosi. Loppusuoralla tein erilaisen valinnan kuin iso joukko naisia, mutta en osaa kyllä vieläkään analysoida, että mitä se tarkoitti.

Peesissä oli hassua ajella. Kuva Timo Kananoja.

Pyörällä oli kiva päästä jauhamaan, joskin periaatteeni, että kisaan aina sukat jalassa maksoi minulle paljon, ehkäpä jopa mitalin. Mutta sellaista elämä on. Kokemuksesta tiedän, millaista on parannella verirakkulaa kesän... Parin naisen kanssa ajoin peesissäkin ja hyvinhän siinä sai reilusti yli anakynnyksen mennyttä sykettä hetken myös palautella. 20km aikaan 38:19.

Väsyy vaan ei taivu. Kuva Timo Kananoja.

Sitten ennalta hankalimpaan osuuteen eli juoksuun. Jos uinti- ja pyöräkunto ovatkin kohtalaisen hyvin pysyneet yllä, niin tosiasiahan on, että ison polvioperaation jälkeen juoksu ei ole vahvimmillaan. Lenkkivauhdiksi meinasikin ensin jämähtää meno, mutta muutaman naisen ohitettua minut päätin, että nän helpolla tämä asia ei kyllä hoidu! Nostin askelrytmiä ja katseeni ja siitä se ajatus sitten lähti. Muutamat jyrkät alamäet alkoivat tuntumaan polvessa, mutta se kipu on sellaista, mitä odottaa saattaakin vielä seuraavat 6 kuukautta. 5km aikaan 25.35.

Maalisuoralle kaarsin riemuissani. Joulukuussa leikkauksen jälkeen tunnelmat olivat erit. Eturistisidevamma voi päättää esimerkiksi jalkapalloilijan tai jääkiekkoilijan uran. Kestävyysurheilussa tilanne on hieman eri, mutta mitään takuuta paluusta normaaliin ei ole. Siksipä olen iloinen, että olen toipunut kisailukuntoon ja siitä on hyvä ponnistaa taas kohti kisakuntoa ja kesää 2016. Niin, ja maaliviivan ylitin ajassa 1:24:41 sarjani kuudentena. Pyörä oli kolmanneksi nopein.

Tässä kuvassa on jotain hienoa. Kuva Timo Kananoja.

Teemun kisakin oli aivan loistava sprintiksi ja jos herra olisi viitsinyt laittaa pikanauhat kenkiin, niin olisiko hän ollut podiumilla neljännen sijan sijaan? Nyt emme saa koskaan sitä tietää.

Tour de Tahko

Viime sunnuntaina järjestettiin ensimmäistä kertaa Tour de Tahko. Vaikka viime postauksessa kirjoitin kisakauden alkavan Vanajanlinnassa, niin jotenkin unohdin että viivalla pitääkin olla aikaisemmin! Erittäin hyvä ja hyvin järjestetty tapahtuma, joten ensi vuodeksi vaan paljon ajajia mukaan!

Tässä vatsatautitoipilas. Tahkolla on nykyään tosi hyvät olosuhteet perheille.

Menimme kannustusjoukkojen kanssa Tahkolle jo perjantaina. Luonnollisesti elämässä sattuu ja tapahtuu, joten Irongirlin puolustusjärjestelmä petti ja vatsatauti tuli kylään... Mutta Tahko Span Suitesit ovat aivan mahtava majoitusvaihtoehto Tahkolle. Nytkin olimme aivan tapahtumien keskipisteessä.

Lähtö- ja maalipaikka pystyssä.

Teemu veti viikonloppuna triathlonleiriä ja itse uiskentelin ja juoksentelin ennen ajoa. Kävin vähän fiilistelemässä viime vuoden menestysreitillä ja oli aika messevää juosta se 10km lenkura ja miettiä kuinka sitä lato menemään ja tunne oli se, että saa kyllä muutkin juosta jos ohi mielivät. Good times.

Pyörä kisakunnossa.

Mutta Tour de Tahkolle olin ilmoittautunut 92km kuntosarjaan, sillä kilpasarjassa ei voinut ajaa triathlonpyörällä. Ja niin teki muuten Teemukin. Lähdin oman startin hänniltä, koska ymmärsin, että se olikin ohjeistuksena. Ensimmäiset 10km ajoimme auton perässä ja porukka venyi heti nauhaksi. Ennen kuin vapaa-ajo alkoi, olin pääryhmän takana. Koska olin liikkeellä triathlonpyörällä, niin pidin 10m välin edellä ajavaan koko matkan. Siis tietysti siinä alussa saattoi väli olla pienempi käännöksissä, mutta muuten ajoin koko matkan yksin.

Nilsiän ja Juankosken välille mahtuu aika monta mäkeä. Tuulikin riepotti välillä ihan kunnolla, mutta matka taittui ja fillis oli tosi hyvä. Silloin tällöin sitä miettii, että aloitinkohan liian kovaa ja että kestänkö tätä kyytiä koko matkan ja niin myös nyt. Varsinkin nyt, kun kyseessä oli toinen ulkoilmalenkki maantiellä. Mutta kaikesta huolimatta puskin koko matkan itsekseni keskivauhdin ollessa 29,7km/h, eli 92km aikaan 3:05. Joten oikein tyytyväinen voi olla. Olin sarjassani neljäs, hävitin kakkostilaan vain n. 40s.

Numero. Ja oikeaoppisesti kiinnitettynä.

Teemu on ennustanut että tekisin Tahkolla vielä ennätykseni (eli alle 5:08), siis tänä vuonna. Ja tämä ajo kuulemma vahvisti sitä ennustusta. Minusta se kuulostaa edelleen päättömälle, mutta annas kattoo vielä!

Ja niin, se vatsatauti iski sitten minuunkin eilen. Edellinen kerta oli vuonna 1992, ja heti perään vuonna 2015. Mutta aika karmea kokemus tämäkin... Brr...

Irti!

Tänään koitti se suuri päivä, kun pääsin ajamaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna ulos maantielle! Ja ensimmäistä kertaa Argonin kanssa! Melkein juhlapäivään (=kisapäivään) verrattava tilaisuus.

Uusi, uskollinen sotaratsuni.

Tottahan sääolosuhteet olivat vähintäänkin vaihtelevat ja pieneltä sadekuuroltakaan en välttynyt, mutta eipä paljoa haitannut. Oli kuitenkin järkevästi päällä, joten palella ei tarvinnut. Tuuli oli kuitenkin sellainen, että ensimmäiset 50km ajattelin vain, että enkö jaksa todella enää isolla limpulla ajaa lainkaan. Kuitenkin, vastoin sinunkin rakas lukija odotuksia, otin tämän mahdollisuuden tyynen rauhallisesti ja ajattelin, että tällä se vaiva lähtee. Mutta sitten kun suunta kääntyi takaisin päin, niin sai tasaisellakin jarruja painella, kun myötätuuli tempaisi naisen mukaansa! 

Hymyä ei tarvinnut pakottaa...

86km ja hiukan reilut 3 tuntia. Uusi pyörä tuntui aivan mielettömän hyvältä ja oikeastaan odotan jo kautta alkavaksi. Ja Vanajanlinnassa se pian alkaakin, 14.6.