Siskot valmistautukaa, olen takaisin!

Nyt se on tapahtunut. Olen aloittanut taas triathlonharjoittelun ja jättänyt kinttujumpat sivuun. Tai ei niitä jumppia pois heitetä, mutta nyt ne on siirretty isojen tyttöjen osastolle kuten kuntosalillle. 

Aurinko paistoi jäällä tänään.

Eilen kävin salilla ja lämmittelyn jälkeen tein kyykyt, maastavedot, penkit, kulmasoudut, askelkyykyt, penkillenousut ja prässin ja verran jälkeen suupielet korvissa kotiin. 

Irongirl kantoi ahvenia paikasta A paikkaan B. Minua pelotti oma liukastumisen mahdollisuus niin paljon, että melkein voin pahoin...

Mutta sitten iski jännitys. Tällä sunnuntaille oli ohjelmassa 2h yhdistelmäharjoitus, jossa poljetaan Wattbikeä 40min ja juostaan 20min ja toistetaan vielä yhden kerran. Jaksanko? Miten polvi? Tiedätkö tunteen, kun joku treeni kihelmöittää etukäteen ja jännittääkin? Semmonen, jossa on sitten kunnon lataus ja se tehdään hyvin ja huolella. No jaksoin ja polvessa ei ollut mitään erikoista. Keskisyke 141! Pyöritys jakaantui kohtuullisen hyvin molemmille jaloille, watteja en vielä juurikaan katsellut. Kadenssi oli 83. Jee.

Tämä näyttää nyt siltä, että en muuta teekään kuin ota kuvia itsestäni, mutta halusin ikuistaa hetken onnistuneen treenin jälkeen.

Teemu on mielestäni jopa yltiöpositiivinen sanoessaan, että tämä koko episodi (4kk kaikkinensa) ei tule liiemmalti kuitenkaan haittaamaan ensi kesää vaan nämä kovemmat treenit eivät tule puraisemaan yhtä helposti kuin siinä tilanteessa, jossa olisin saanut hiihdettyä talven. No ensi kesä ei nyt tule olemaan se targetti, mutta mielenkiintoista nähdä onko Teemun puhuissa siitteeksikään totta. 

Kuis kulkee?

Ihan tässä hyvin jo kävellään ja jopa hölkätäänkin. Viime viikolla Teemu tuli kotiin Falunista ja elimistöni aivan selvästi oli juonessa mukana ja heittäytyi syöksykierteeseen ja suin päin flunssaan. Aivan kuin se olisi saanut luvan höllätä, kun toinenkin aikuinen tuli mukaan arkeen. Luonnollisesti vielä tietenkin loma-aikaan, kuten tunnollisen työntekijän kuuluukin. No se tarina jatkuu yhä, sillä ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden kehittyi poskionteloihini sen verran jomotusta ja tavaraa, että antibiooteiksi meni....

Fysioterapeuttini ottaa vastaan myös täällä.

Ja luonnollisesti tämä kaikki juuri silloin, kun viime viikon maanantaina olin päässyt käymään kuopiolaisen FysiXin kävelyanalyysissa ja saanut juoksuhölkkäluvat kuntoon. Toipuminen polven suhteen on todellakin niin hyvällä mallilla, että koko lajitrio on nyt mahdollista ja salillekin PITÄÄ mennä. Aivan mahtavaa, jahka tästä poskionteluntulehduksesta pääsisi...

Tuliaisena sain Yokon Yxs Optigripit 2.0:t. Nyt on hyvä hiihdellä. Tai olisi. Ensi vuonna. 

Treeniä on kertynyt jo ihan hyvin, mutta kuntouttava liikunta on ollut pääosissa. Nyt on kuitenkin tarkoitus, että suunnitellaan harjoitusohjelma ja aletaan toteuttamaan sitä. Voitteko kuvitella. Voi tätä ilon ajatusta. Olen pian kohta taas minä.

Kävimme kannustamassa Lahdessa hiihtäjiä.

Paluu arkeen

Arki alkoi viime viikolla melkoisella rytinällä. Rakas aviomiehenihän vietti kotona kokonaiset 2 päivää tästä helmikuusta ja paineli Etelä-Korean kautta hiihdon MM-kisoihin Faluniin. Itse sain sairauspoissaoloni päätökseen ja Helsingin (mikä vetää tietysti vertoja edellä mainituille kohteille) kautta sorvin ääreen.

Fysioterapeuttini on ollut todella hyvä ja saanut malttamaan mieleni niin (mm.) autoilun kuin pyöräilynkin suhteen.

Olin kyllä jo valmis töihin, mutta kyllä se sujuva arki tämän polven kanssa meni ihan viimeisille päiville saakka, eli eivät ne työkyvyttömyysajat mistään taikurin hatusta tule vaan lääkärin kynästä. Sinänsä töihinhän oli mukava palata ja saada päiviin "järjellistä" tekemistä. Vaikka olisihan sitä voinut vielä treenata... Hehe.

Takapihallamme on varsinainen talviurheilukeskus.

Pyörää (trainerilla) ajan aina vain kuin siihen tulee mahdollisuus. Näin hiihtoleskenä niitä mahdollisuuksia ei ole lyhyempiä settejä (max. 45min) lukuunottamatta kauheasti. Myös Wattbikeä olen käynyt polkemassa, mikä onkin todella hyvä, sillä data paljastaa heti jos toinen jalka yrittää luistaa pyöritysvastuusta. Jokaiseen päivään kuuluu vähintään 30min setti jalkajumppaa, johon olen yhdistänyt 100 vatsalihasliikettä. Ei siis mikään haaste, vaan leikkauksen jälkeen ajattelin, että jotakin olisi kiva tehdä ja nuo vakiintuivat ohjelmaan. Ja jos jotain aloittaa ja toteuttaa n ajan, niin kovin helpostihan siitä syntyy tapa jota ei viitsi rikkoa.

"Kato vaimo, ilman käsiä!"

Ensi viikolla saan aloittaa hölkän. Jännittävää! Kaikenlaista tässä on vielä varmasti polven kanssa edessä, mutta sitä on turha jäädä odottelemaan, vaan mennä järkevästi eteenpäin ja hyvä siitä (polvesta) ei ainakaan tule sohvalla.

Uuden eturistisiteen jälkitarkastus

Tänään oli kauan odotettu päivä, kun tasan 7 viikkoa vanha, uusi eturistisiteeni jälkitarkastettiin ortopedin toimesta. Ja eipä olisi syntymäpäiväni voinut saada parempaa sinettiä! Olin tosi hermona, vaikka tiesinhän minä, että mitään erikoista ei varmaankaan olisi edessä. Kirurgi totesi, että kuntoutuminen on lähtenyt hyvin liikkeelle ja että uiminen, pyöräily ja soutuergo ovat sallittuja. Käytännössä kaikenlaiset kontaktilajit, pallopelit ja sen sellaiset hassuttelut (ml. hypyt) ovat kiellettyjä. Sauvakävelyä olenkin jo harrastanut ja hölkän saa aloitella pikkuhiljaa. Hiihtokin on sallittua, mutta siinä ei nyt paranisi mennä kaatuilemaan. Luulen, että malta olla myös nyt hiihtämättä, koska lajikirjo on jo kuitenkin aikamoinen. Pieni ojennusvaje polvessa vielä on seistessä, mutta sepä siitä korjautuu kyllä vielä.

Voiko tyttö kuulla mitään parempaa! 

Irongirl teki minusta prinsessan... Ehkä jäi vajaaksi yritys, mutta johtui enemmän minusta kun hänestä.

Jos ja kun tämän onnettoman tapahtuman piti sattua, niin olen onnellinen siitä, että minulla oli vakuutukset kunnossa, sain parasta hoitoa ja tarkoituksenmukaista fysioterapiaa, apua niin monelta taholta ja tavalla. Lisäksi osittain pedantti luonteeni takasi kurinalaisen jumpan, harjoittelun ja kuntoutuksen.