Hienostorouva Länsi-Vantaalta

Ilouutisia! Flunssa taittui, mutta kuin viimeiseksi kiusanteokseen se tapahtui vasta maanantaina. Eilen sitten porhalsimme Maijan kanssa Mäkelänrinteessä niin, että hippulat vinkui. Joo, joo ihan varmasti vinkui. Halli oli aivan tupaten täynnä, mikä on todella harvinaista, mutta vesijumppareilla oli jokin syvänmerenjumppa ja tarvitsivat vielä lisätilaa heilumiseensa. Saimme kuitenkin yhden radan käyttöömme, joka oli alunperin suunnattu vesijuoksijoille. Todella hyvää ja ymmärtäväistä palvelua! Maija jo vähän leuhkana epäili, että asiaan olisi vaikuttanut meidän Ironman Zurich -uimalakit. Nooh, olin minäkin vähän leuhkana. Harmittaa ehkä vähän, että se "ironman" lukee vain lakin toisella puolella! :D

Lokakuussa sitä saa varmasti taas aloittaa Teemun mielenmukaiset liikuntatuokiot, eli harjoitusohjelman noudattaminen. Jee! Jotenkin on paljon odottavampi mieli kuin vuosi sitten, nyt kun tiedän mitä tuleman pitää ja mitä asiat vaatii. Välillä kyllä myös hirvittää juuri se, että tietää mitä sitoutumista esimerkiksi juuri ironmanille treenaaminen tarkoittaa. Toisaalta, minulla oli koko viime vuosi pääsääntöisesti mukavaa ja sain liikkua aivan mahtavien kanssa. Se, mistä jää ns. "paitsi", niin on oikeastaan aika samantekevää ja useimmiten epäterveellistä. Se, mitä saa tilalle, onkin sitten jotakin aivan muuta.

Laskeskelin tosiaan viime viikolla, että olen ollut jopa epätavallisen terve viimeisen vuoden ajan. Liekö syynä tämä tyylini, jossa esiinnyin Sonkajärvellä alkuvuodesta? :D

Hienostorouva Länsi-Vantaalta.

Kauden ensimmäinen DNS

Näinhän siinä sitten kävi, että Pääkaupunkijuoksu jää juoksematta. Koko viikon piinasi ensin kurkkukipu ja sitten tukkoinen nenä. Ja vaikka tänään sunnuntaina olo on paras, mitä se on koko viikon aikana ollut, niin eipä tässä uskalla lähteä "urheilemaan" asian kanssa. Harmittavaa, varsinkin kun sää on mitä mainioin syyssää. Niin paljon keljuttaa, että en lähde edes katsomaan.

Viimeisen parin vuoden aikana olen oppinut kuuntelemaan paremmin omaa kehoani ja nytkin se kertoi hyvin selvästi, että ainoa mihin se viikon aikana pystyi, oli työmatkatempoilu ja töiden teko. Kummallista, miten erkaantunut olin aikaisemmin omasta kropasta ja nyt kun olen saanut tehdä sillä töitä, niin fiilisten ja rasituksen tulkinta on ylipäätänsä mahdollista. Uskon vakaasti, että se on urheilun ansiota.

Teemu hoiti perheemme urheilusuoritukset tältä viikolta osallistumalla (ja voittamalla) Lost in Kajaani Adventure -seikkailukisaan. Onnea Pulleille possuille! :D

Hiihtotutkimusleski

Voi voi. Sunnuntaina olisi edessä odotettu urheilutapahtuma, eli Pääkaupunkijuoksun 1/2-maraton. Mutta kuten ehdin jo voivotella, niin lenssu se meinaa vaan kaartaa paikalle. Sunnuntaina juostiin Teemun kanssa 1,5h Puijolla ja jalat oikein kipitti baanaa, mutta nyt on puhti poissa. Saapa nyt nähdä, että tointuuko tästä juoksukuntoon, meneekö lenkkeilyksi vai joutuuko jättämään kokonaan välistä. Tällaistahan se on, kun syksyn puolella yrittää urheilutapahtumiin mennä, niin ei ole takeita etteikö joku pöpö pyyhkäise ylitse.

Harjoittelusta sen verran, että tarkoitus on tuttuun tapaan aloittaa puntti- ja uintikuurilla. Erityistarkastelussa polvi ja sen vahvistaminen (kyllä, edelleen). Uinnssa on tarkoitus saada uintia tasapainoisemmaksi molemmilta puolilta. Toisaalta on ihan kiva taas palata tekemään perustyötä noiden asioiden parissa. 

Kuva voitokkaasta Kuopio Triathlonista kesältä 2011. Tuolloin terve kuin pukki!

Itse asiassa tuli tuossa lenssusta mieleen, että ihmeen terveenä sitä on saanut tänä vuonna ollakin. Liekö tekemistä D-vitamiinin syömisen kanssa, jotan olen ottanut ihan reilusti nyt jo vuoden ajan. Oli vitamiinin ansioita tai ei, niin aion syödä sitä jatkossakin. (Nyt en muuten sitä ole syönytkään!)

Näiden (hajanaisten ja sekavien) ajatusten päätteeksi on hyvä mainostaa tulevia hiihtoleirejä. Siis minun omia leirejä. Olen varannut parit lennot talven kaukokohteeseen Kajaaniin Teemun luokse. Pääsen siis pitämään hyvät hiihtosetit Vuokatissa tänä talvena! Olenkin muuten hieman ihmetellyt, ettei minulle ole tarjottu "Suuri Hiihdon Ystävä" -ansiomerkkiä, sillä olenhan tukenut suomalaista maastohiihtoa niin paljon, että olen jopa lähettänyt rakkaan aviomieheni sitä tutkimaan! Luulisi tulevan hyvää tutkimusta! :D

Jönssin malja

Seuramme triathlonkausi päätettiin legendaarisen Jönssin maljan kilvoittelun tahtiin. Kisa vedettiin kolmihenkisin joukkuein ja jokaisessa joukkueessa oli yksi nainen. Jokainen joukkueenjäsen suoritti peräkanaa yhden lajin kerrallaan, jonka jälkeen siirryttiin seuraavaan lajiin. Pääsin Harrin hyvän uinnin jälkeen starttaamaan kakkososuudelle kärkipaikalta, mikä kostautui ja uin väärän reitin! Mitä ihmettä! Ei ollut ketään ketä peesata ja tulos oli tässä! Johtoasemaan pitää siis totuttautua tulevia kausia (ja siis Jönssin maljoja varten)! :D

Mahoton molskautus veteen!

Pyöräilyssä olisi ollut hyvä sauma katsoa olisiko kesä tuonut parannusta 10km tempoaikaan keväältä, mutta kuinka ollakaan, ei minulla toiminut takavaihtaja. Mitä ihmettä! Minä amatööri en ollut testannut vaihteita ja tässä nyt sitten tulos. Tosin harvemmin nyt tällaista tapahtuu muutenkaan, mutta huolto petti tässä tapauksessa.

Startti kuin Boltilla.

Juoksuun lähtiessä olin varma, että vähintään putoan lampeen, mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Joukkuekavereilta piti pyytää anteeksi, mutta heitä asia nauratti. Joko meidät diskataan, saamme aikasakkoa tai sitten jury ei muista enää koko tapahtumaa! :D Mutta tapahtuma oli oikein hauska ja onneksi elvytimme tämän taas henkiin!

Surullinen ja ikävä viikko huipentui lässähtäneeseen "urheilu"suoritukseen, joka oikeastaan oli nähtävissä. En ole oikein maanantain suru-uutisen jälkeen ollut oma itseni ja se näkyy sähläämisenä ja unohteluna. Mutta elämä jatkuu, vaikka se lattealta kuulostaakin. Huomenna seuraamaan ja kannustamaan TdH-hurjia!

Kuvista kiitos Sisukkaalle!