Finntriathlon Levi 2017

Kauden toisen ja viimeisen triathlonkisan kisasin lauantaina Levillä. Finntriathlonin Levin kisa järjestettiin kolmannen kerran ja odotin tätä kisaa juhannuksen täyden matkan jälkeen innokkaasti. Alunperin ajattelin, että kisassa olisi mahdollista päästä kokemaan se, mistä tässä triathlonin ekstremeskenessä on oikein kyse.

Kisaa edeltävänä päivänä kävin uimassa yhden kierroksen Immeljärvessä.

Matkasimme Leville torstaina, mikä olikin oikein hyvä ajoitus. Teemu kävi perjantaina ajamassa pyöräreitin ja antoikin vinkiksi, että ensimmäiset parikymmentä kilometriä kannattaa ottaa rauhallisesti nousujen vuoksi ja että pätkällä, jossa tienpinta olisi hieman karkeampi pitää kroppa pitää rentona. Sinänsä ketään ei yllätä, että toista noista neuvoista en sitten noudattanut kisassa.

T2:n pussiin myös teho offia!

Immeljärvi oli seksihelteiden myötä lämmennyt sellaisiin lukemiin (+18), että uintia ei tarvinnut lyhentää kuten 2015. Ennen starttia jännitin, en jännittänyt ja jännitin, joten starttiviivalla olin jo rauhallisena. Uinnissa olisi ollut helmitaulusta apua, sillä poijut kierrettiin neljä kertaa. Uin koko ajan pienessä porukassa ja jälleen kerran uinti oli vähän liikaa sellaista mukavuusmatkailua. Ensi kaudelle taitaa edessä olla punttikuuri yläkroppaan (hassua ex-kuulantyöntäjälle) ja uintikuuri altaassa. Rantauduin toisena naisena ajassa 40:11, noin kolmisen minuuttia  kärkeä perässä.

Pyöräilyn lopuksi noustaan Panorama hotellille. Aika töpäkkä nousu tämä.

Kuten jo tuossa viittasin, en malttanut ottaa ensimmäistä 20km rauhallisesti vaan lähdin heti ajamaan takaa kärkeä. Nousut kyllä olivat sen verran töpäköitä, että useampaan otteeseen ajattelin, että watteja pitäisi saada vähän alaspäin, mutta ajatuksen tasolle se jäi. 25km kohdalla siirryin kärkeen ja jossakin vaiheessa olin kokonaiskisassakin neljäs. Tykkäsin kovasti pyöräreitistä, joka oli vaativa mutta samalla ajettava. Kisapäivänä oli melko lämmintä, joten jälleen pidin tarkasti huolta geelien ja juoman ottamisesta aikataulussaan. Otin myös suolaa, sillä silloin pystyin juomaan enemmän vettä, jota kuuman kelin vuoksi teki mieli. 120km taittui aikaan 3:47:26, joka ymmärtääkseni on naisten reittiennätys.

T2:lle tultaessa mietin, että tulikohan nyt ajettua jalat alta ajatellen minulle erikoislaatuista juoksuosuutta. Vaihtopussissa minulla oli offia, jota en saanut kyllä suihkutettua kaikkialle tarpeeksi, kuten kisan jälkeen paarmojen puremista saatoin päätellä. Juomavyö, geelit, suola ja kännykkä mukana lähdin laskeutumaan ensin 650 porrasta alas Leviltä ja juoksemaan ensimmäistä teknisesti helppoa 7km pätkää. Vauhti oli ihan hyvää (5:15min/km), mutta juomavyö alkoi ärsyttää ja latupohjan nousut nostivat sykkeet ylös. Juomavyötä päätin vain sietää, joskin "juomareppu" olisi ollut parempi vaihtoehto ja päätin kiinnittää huomioita siihen, että joisin varmasti riittävästi loppuun asti. 

Levin Black-rinne vei hymyn kasvoilta.

Kätkätunturille nousu oli kyllä sitten aivan omaa luokkaansa. Ai että sitä nousemista vaan kesti ja kesti! Olin juossut ja jutustellut lappeenrantalaisen miehen kanssa aiemmin ja hän karkasi tässä vaiheessa hieman. Sen verrran kuitenkin pysyin perässä, että kuulin hänen varoittavan polulla olevasta käärmeestä! Meinasi minun matkani tyssätä siihen, varsinkin kun olin ennen kisaa poistanut kyypakkauksen juoksuvyöstä! Maisemat olivat upeat, mutta en kyllä kauheasti käyttänyt niiden ihasteluun aikaa. 

Jos tunturille nousu oli työlästä ja teknisesti haastavaa, niin lasku oli hankala. Vaikka 12/2014 leikattu polvi (eturistiside) ei vaivaa näissä triathlonhommissa lainkaan, niin kaikenlaisessa metsässä könyämisessä sitä varoo. Muutamat miehet menivät lentämällä ohitseni ja kyselinkin heiltä, että olivatko nähneet muita naisia. Yksi heistä arvioi, että toinen nainen tulisi noin 10min päässä, joka ilmeisesti oli hyvinkin tarkka arvio. Paljon on harjoiteltavaa, jos meinaa vuoristopuhvelista muuttua lähemmäksi vuoristokaurista noilla kivikoilla.

Levin päällä juoksu maittoi taas! Hieno kuva!

Tunturipurojen raikkaudesta pois päästyäni oli taas vuorossa tasaisempaa menoa lähetyessämme pahamaineista Levin Black-rinnettä. Tavoitin taas syntymäpäiväänsä viettäneen lappeenrantalaisen ja taitoimme yhdessä matkaa bläkin alle. Kun matka maaliin lyheni ja voitto alkoi häämöttää, aloin olla huolestuneempi minun ja kakkosen erosta. Mutta se bläkki! Se oli niin jyrkkä, että nousun aikana pystyi kokeilemaan kaikki erilaiset etenemistyylit nelivedosta ns. side steppiin. Pari kertaa taisin tyrmistyneenä vain seistä hetken ihmettelemässä. Tosiasia on kuitenkin se, että tuo loppunousu vaan mennään ylös. Mielestäni Kätkätunturilla käyminen on tuon puolimaratonin vaativin osuus ja tämä mustarinne täytyy vaan nousta. Huumori oli kyllä vähän loppu tässä vaiheessa ja kun Teemu huusi menossa olevan JUOKSUosuus, ei minua kauheasti naurattanut. Taisin vain sanoa, että nyt on kyllä ollut rankempi reissu.

Maalisuoralla pystyi jo tuulettamaan.

Levin päälle noustessa fiilis oli kyllä aika huippu. Luonnollisesti krampit iskivät tässä vaiheessa, mm. varpaaseen(!) ja nivusiin, joten otin vielä viimeiselle kolmelle kilometrille suolatabletin. Samaan aikaan nousi tuuli ja sade, kun aloin taas juosta Levin laella. Juoksu kulki tosi hyvin viimeiset kilometrit ja koska mitään virallista tietoa ei ollut tilanteesta, niin sekin pisti juoksemaan. Puolimaratoni meni aikaan 3:02:44.

Maaliviivan ylitys oli mahtavaa. Ainahan se sitä on, toki voittajana vieläkin mukavampaa. Teemu tuli kysymään, että olenhan kunnossa. Kysymys, jonka esitämme aina toisillemme maaliviivalla. Ja olinhan minä. Tuovisen Akin haastattelussa oli mukavaa, kuuluttajalla on iso rooli kaikkien kisakokemuksessa.

Ekstremessä muut kisaajat ovat entistä lähempänä jakamassa samaa kokemusta. Poluilla voidaan vaihtaa pari sanaa ja mäkiä voi nousta porukalla. Ongelmatilanteissa kanssakilpailijat ovat myös niitä, jotka ovat auttajia tai vievät viestiä eteenpäin, kuten muutenkin, mutta tunturilla tämän merkitys korostuu. Suosittelen Levin kisaa kaikille, jotka haluavat kokea ekstremetriathlonin ja eivätkä halua suin päin lähteä esimerkiksi Norsemanin kisalippulottoon. Ns. tuttu ja turvallinen kisajärjestäjä hälventää myös epävarmuutta. 

Tulokset löytyvät täältä.

Naisten pitkä matka TOP3:

1. Arja Lemmettylä 07:37:46, Triathlon Team Aquaterra Kuopio

2. Terhi Ranta-Ojala 07:50:38, Triathlonteam 226

3. Elina Niskajärvi 8:28:41, Arctic Triathlon

Kuvat: Teemu Lemmettylä