Kesän juoksutapahtumat lähestyvät ja olen jo vähän aikaa huolehtinut uusien juoksukenkien puutteesta. Pari viime vuotta olen juossut Asicsin Sky Speedeillä, mutta olin avoin muillekin vaihtoehdoille.
Tänään asia korjaantui sillä kahden tunnin juoksun jälkeen suuntasimme Teemun yhteistyökumppanin, Fortesportin pakeille. Liike on Kuopiossa.
Juoksumatto teki hyvää 2h juoksun jälkeen... |
Ei ihan lättäjalka! |
Liikkeessä yrittäjä, Tuovisen Aki (ääni useiden urheilutapahtumien fiiliksenluojana), katsoi jalkojani ensin tarkemmin. Kuvassa olevalla levyllä nähtiin jalanjäljestä pientä holvin laskeumaa, muttei kuitenkaan lättäjalkaa. Lisäksi tein muutaman toiminnallisen testin.
Päädyimme Mizunon Wave Elixir 8 W:hin. Kengässä ei ole tukea, vaan se ohjaa askelta sallien luonnollisen liikkeen. Sain testata kenkää juoksumatolla.
Jotta jalat saadaan takaisin ruotuun, niin vapaa-ajalle ja lyhyille lenkeille laitan jatkossa Inov-8 Bare-X Lite 180 -barefootit.
Molemmat kengät tuntuivat oikein hyviltä jaloissa samoin tein. Mukavaa oli saada myös hyvää palvelua. Harmi, ettei aika riittänyt Sailfishin sovittamiseen... :-D
Mulla on barefoot-kengät salikenkinä. Ihan parhaat.
VastaaPoistaKesäksi pitäisi hankkia sellaiset myös ulkokäyttöön. Ja malttaa tällä kertaa ajaa ne sisään riittävällä maltilla. Viime kesäisissä (eli nykyisissä salikengissä) vähempi maltti aiheutti jalkaterään tulehtuneen jänteen. Parantelemisessa kesti sitten sen verran kauan, että pesin kengät suosiolla salikäyttöön.
Neiti S
Noi Mizunot on ajatuksena kiehtonu mua jo jonkun aikaa, missähän niitä pääsis testaamaan? Kiva varmasti päästä asiantuntijan oppiin :)
VastaaPoistaHei, kiitos vinkistä! Suuntaan tuonne testaamaan sopivia kenkiä. NYkyiset addut tuntuu vähän liian kepeiltä. Olis kiva kuulla ammattilaisen mielipide siitä, mitkä juoksukengät olisi optimaaliset itselle.
VastaaPoistaNeiti S: Joo, nuo on pahoja hommia nuo jänteiden tulehdukset. Voi kestää yllättävän pitkään! Mukava kuitenkin kuulla postiivisia kokemuksia yleensä barefootista!
VastaaPoistaLaura ja Viivi: Tämä liike on Kuopiossa. Jäi pois tuosta tekstistä, pittää lisätä. Kyllähän näissä sovituksissa se vaara on, että "yllättäen" sopivin kenkä löytyy juuri ko. kaupan hyllyltä, mutta itse olen avoin asioille, kun ne minulle vielä perustellaan. Ja itsekin asiaan kannattaa tietysti perehtyä etukäteen.