tiistai 4. lokakuuta 2011

Ympäriämpäri altaassa

Tänään saavutin eräänlaisen low pointin, kun menin Firman sählyreeneihin ja huomasin, että mukana olevat housuvalinnat rajoittuivat a) farkkuihin ja b) 2XU:n pyörähousuihin. Koska olen itse tehnyt perusopetuksessa liikunnanopettajan sijaisuuksia, niin ei tullut kuulookaan esiintyä kentällä farkuissa. Niinpä menin reteesti viimeisen päälle olevissa (ok, pelivuosinani viimeisen päälle olleissa) salibandyvehkeissä kentälle, sillä erotuksella, että päälläni oli henkseliset pyörähousut ja siten loukkasin molempia lajeja yhtäaikaa kätevästi. Sain kentällä olleelta maastopyöräilijältä (täysin asiallisen) kommentin, että "maltoit kuitenkin irtolahkeet riisua"...

Ja miksi näin? No varmasti siksi, että eilen jouduimme Maijan kanssa taas tositoimiin altaassa. Teemu oli keksinyt kaikenlaista erikoista päidemme menoiksi ja olin vielä tänäänkin pyörällä päästäni. Uimme vuorovedoilla räpylöillä ja sitkeästi koko ajan volttikäännöksiä tehden (siksi siis päässäni pyörii vieläkin). Harmikseni totesin olevani yllättänyt, sillä asian sujuva tekeminen tuntuu vievän aikaa! WHAT! :D Mutta sitkeesti me niitä toistoja teemme ja välillä sujuu paremmin kun välillä taas menee vähemmän kauniisti.

Onneksi Sveitsistä löytyi Ironing Room. Joskin tämä tuli vastaan vasta kisan jälkeen...

Lopuksi kysely! Mitkä ovat tärkeimmät varusteesi ja eväät lauantai-sunnuntai yöksi Konan vahtaamiseen? Kisastudio pystytetään täälläkin ja vieraspaikatkin ovat täyttymässä. Sitten noin 20 maissa aletaan vahtaamaan täältä. Onhan se hurjaa, että itse on päässyt (toistaiseksi) kerran paikanpäälle nauttimaan kisaa edeltävien viikkojen tunnelmasta ja itse kisasta. En voi unohtaa tuota kisaa, koska suuria tunteita aiheuttivat: 
  • Teemu oli 25-vuotias, tuli maaliin ja sijoitus oli PRO-sarjan 50.
  • Macca ja Chrissie voittivat
  • Söderdahlin Tomppa lopetti uransa (keskeytykseen) 
  • Tiina kohtasi lajin kovuuden ja joutui keskeyttämään
  • Ja Antin kanssa tutustuimme huolella paikalliseen ruokakulttuuriin
 

3 kommenttia:

  1. Saukko on kisastudiossa speedot päällä! Evääksi seurantaan tulee pizzaa (mozarella, pesto, katkarapu, cashew pähkinä ja ananas)

    VastaaPoista
  2. Vegetaristi?

    T. Antti

    VastaaPoista
  3. Saukko! Nyt tuli kyllä aika voimakas kuvajainen silmieni eteen, mutta ymmärrän kyllä, että speedot vetävät sinua puoleensa. Ethän saanut kilpailla kaikkia kesän kisoja ko. asulla. Pizzan teet ilmeisesti itse?

    Seuraa kysymys, joka pitäisi varmaankin mennä kysymään jonnekin komeroon, mutta syökö vegetaristi katkarapuja?

    VastaaPoista

Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!