Deep Blue Sea

Seuraava kirjoitus sisältää vakavaa pohdiskelua, joka lienee tuttua jokaiselle, joka on joskus ollut uuden asian edessä. Puolimatkan kisaan on 37 päivää aikaa ja itse reissuunhan lähdetään viikkoa aikaisemmin. Koska kisa lähestyy, myös ajatukset ajautuvat tulevaan koitokseen. Päälimmäisenä on jännitystä, epävarmuutta, pelkoa ja innostusta.

Ensimmäisenä luonnollisesti uinti. Uintiin kulminoituu varmasti se suurin epävarmuus ja pelkokin. Tunnen itseni sen verran hyvin, että olen yrittänyt tehdä mielikuvaharjoituksia lähtötilanteesta ja odotuksesta. Kokemuksesta tiedän, että saan täydellisen paniikin päälle ja sykkeen huippulukemiin, jos vain annan sen tapahtua. Sen sijaan yritän ajatella, että olen tehnyt tämän kymmeniä, jos ei satoja kertoja, joten tilanne on hallinassani. On varsin hankalaa uida, jos kroppa ja mieli ovat ylikierroksilla. Ajattelen, että uin oman uintini ja en välitä varsin todennäköisistä kontakteista uinnin aikana.

Pyöräosuus ei aiheuta samanlaisia tuntemuksia, joka kertoo myös siitä, että vesi on vielä outo elementti minulle (kahden vuoden jälkeenkin). Pyörä on hyvä ja kisan aikana tehtäviin tankkauksiin minulla on varsin selvät sävelet. Mahdolliset tekniset ongelmat mietityttävät, mutta määränsä enempää en voi opiskella mekaniikkaa, joten rengas voi puhjeta, mutta siitä jännittävämpiä tapahtumia ei tarvitsisi tulla.

Juoksuosuus näin etukäteen ajatellen on varmasti omalla tavallaan se rankin. Vaikka harjoittelua on tätä varten vuosi takana, niin alkuvuoden sairastelu nakertaa itseluottamusta. Pystynkö minä, jaksanko minä ja osaanko minä? Muutamien harjoitusten perusteella ei pitäisi olla ongelmia, varsinkin kun aikatavoite on löysästi 6-8 tuntia. Oikeasti sen näkee vasta 13.6.2009. Sitä ennen ensimmäinen startti on Länsiranta Hölökkä lauantaina Kuopiossa, missä eräs Savolainen Teräsmies vetää alkuverryttelyn.

Kuvassa uintia Havaijilla vuonna 2007. Itkisikö vai nauraisiko?