maanantai 17. marraskuuta 2008

Scorpion triathlonkoulu alkoi

Eilen alkoi sitten kauan odotettu Scorpion triathlonkoulu. Loistavaa, että viimeinkin saatiin homma käyntiin ja tilausta tälle toiminnalle todellakin oli! Kouluun osallistujat tuntuivat olevan erittäin motivoituneita ja mukavia ihmisiä, joilla on sama tavoite: läpäistä triathlonkisa ensi kesänä. Sitä tavoitetta kohti lähdemme nyt sitten yhdessä porskuttelemaan! :) Hyvää fiilistä hyvässä seurassa.

Eiliseen päivään kuului myös 10 minuutin aloitusuinti ja 30 minuutin yhteisjuoksulenkki. Uinti oli omalta kohdaltani "masentavaa", sillä se osoitti monta kehityskohdetta. Ensinnäkin, kun kyse on mitattavasta ajasta ja sen aikana edettävästä matkasta, en osaa ottaa rauhallisesti ja aloitan aivan liian kovasti. Eli ongelma numero yksi Boise 70.3 -kisaa ajatellen. Ongelma numero kaksi on ryhmässä uiminen. En osaa uida omaa vauhtiani, vaan yritän porhaltaa muitten perässä ja aina joku on sinua kovempi uimari olemassa. Ongelma numero kolme on palannut taas kummittelemaan viimeksi hiihtotunnelissa, nimittäin rasitusastmani on muistuttanut olemassa olostaan. Onneksi näitä kaikkia voi harjoitella ja mikäs mukavampaa kuin aloittaa harjoittelu ryhmässä, joka periaatteessa lähtee liikkeelle samalta viivalta!

Tänään sitten "rankaisin" itseäni 2000m uinnilla...

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti saat astmaan sopivan hoidon mahdollisimman pian - tuttua on, mutta minulla hyvin hoidossa. Sen verran itse arkailen, että kilpaa en uskalla hiihtää. En kyllä ole liiemmälti kokeillutkaan, mutta mieluusti pysyttelen kesä- ja sisälajeissa.

    Älä älä rankaise... Toisaalta tiedän kyllä yhden ikäurheilijan, joka myös on käyttänyt itsensä rankaisua harjoitteluissaan, ja pitkällehän tuo aikanaan pääsi, jopa olympialaisiin! Niin että voihan sekin toimia..

    VastaaPoista
  2. Astma on kyllä ollut oikein hyvässä hoitotasapainossa ja vuosia, mutta kun hiihtoputkessa käy ensimmäisiä kertoja, niin se voi ärsyttää hengitystä, joka sitten oireilee hieman jälkeen päin. Talvella sitten asia taas kunnossa. Kun asian kanssa on koko elämänsä viettänyt, niin homma on kunnossa.

    Rankaisua en kyllä kirjaimellisesti suorita, mutta kyllähän sitä aivan uudella asenteella lähtee seuraavaan treeniin, jos edellinen on mennyt mönkään...

    VastaaPoista

Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!