Kesä on polkaistu käyntiin juoksemalla Tukholma maraton. Ajatus lähti vuosi sitten Kalmarista satamaan ajaessamme, kun appiukkoni alkoi kehuskelemaan kuinka hän on kolmattakymmentä kertaa juossut "tästä ja tästä" Tukholman maratonilla. Sanoin silloin, että tullaan juoksemaan ensi kesänä! "Jos sinä juokset niin minäkin juoksen". Ja niin sitä ostettiin palvelut matkatoimistosta (pitkästä aikaa) maratonristeilylle ja tietenkin itse maratonille.
Ja sitten itse juoksuun. Olimme lähtöpaikalla vajaat pari tuntia ennen starttia. Pötköttelin ja katselin kanssajuoksijoita. Sääennuste lupasi hyvää keliä ja sadetta iltapäivälle. Startin jälkeen ilma tuntui todella kostealle ja painostavalle ja sanoinkin appiukolle, että saattaa tulla nihkeä päivä jos näin jatkuu. Maraton näytti minulle koko kirjonsa lauanataina. Lähdön jälkeen tuntui hyvälle, mutta melko pian polvessa tuntui epämukavalta. Tämä onneksi hävisi 10km kohdalla, liekö lihakset polven ympärillä jotenkin vässähtäneet (heti alkuunsa, heh).
Naputtelin 10km tunnissa vauhtia melko tarkalleen 40km saakka, mutta sitten viimeiset kaksi kilometriä ottivat melkein 14 minuuttia. Aina sanotaan, että maraton alkaa vasta 30km kohdalla, mutta minun jalkani olivat siinä vaiheessa täysin sitä mieltä, että se loppuu nyt! :-) Se oli hassua, sillä energiat riittivät ja pelasivat hyvin ja mieli pysyi korkealla. Lantiosta alaspäin keho/lihakset vain mossahti, mutta se ei juurikaan onneksi vaikuttanut vauhtiin. Oli vain juoksu, jota pystyi tekemään. Tunsin kyllä, kun asento pyrki painumaan etukenoon ja näin muita, jotka melko kenossa lopussa menivätkin. Vähän jäi ehkä harmittamaan, että kovempaakin olisin pystynyt menemään, jos voimaharjoittelu olisi ollut paremmalla tolalla, sillä fysiikka kesti muuten niin hyvin.
Ja tulihan se sadekin, onneksi vasta lopussa. Kengät kyllä kastuivat, mutta onneksi rakkoja ei tullut. Maalissa oli vaan ihan perkeleen kylmä. Vaihdoin äkkiä vähän kuivempaa ylle, yhytin appiukkoni, otettiin alkoholittomat oluet, ne nakkisämpylät(!) ja suunnattiin Teemun ja Irongirlin luo ja sitten bussiin, joka vei suoraan laivalle.
Yhtään kovempaa en kuitenkaan olisi pystynyt tuona päivänä juoksemaan. Entinen "ennätys" oli ensimmäiseltä maratoniltani (HCM 2009) 5:13, joka parani nyt melkein tunnilla. Aikani oli siis 4:17. Täytyy olla tyytyväinen, näin vauvavuoden mukanaan tuomien yllätysten myötä harjoittelu on ollut tietenkin erilaista kuin aikaisemmin. Jäin kaipaamaan uintia ja pyörää alkuverryttelynä!
Kuvia ei ole, sillä ihmisiä oli ihan mielettömästi ja Teemulla oli kädet täynnä Irongirlin kanssa, joka johti mm. hoitotoimenpiteiden tekoon naisten vessassa! :-D Ja niin, se appiukko juoksi vielä 10min kovempaa kuin minä! On se kova.
