Jupis kysyi kommentissaan mielipidettäni siitä, että kuinka suhteuttaisin 1/2IM:n ja maratonin toisiinsa suorituksina. Yksinkertaisesti voin sanoa, että 1/2IM on suorituksena helpomman tuntuinen, mutta ajatusta voisi kuitenkin hieman avata.
Puolimatkan triathloniin USA:ssa käytin aikaa 7:37:17, keskisykkeellä 162. Kylmä ja myrskyinen sää hidasti hieman matkantekoa, mutta ei aiheuttanut muita ongelmia. Toki vauhtini oli maltillinen ja tavoite maaliinpääsyssä, joten en yrittänytkään ottaa kaikkea irti ja tämä varmasti vaikuttaa "hyvänolontunteeseen". Uinti oli melkoista rynkytystä aallokossa, pyörä tasavauhtinen ja puolimaraton tasaista juoksua. Myös se, että kilpailullisesti minä en ollut asettanut tavoitetta, teki kisasta omalta osaltani rennon (toisin kuin esimerkiksi kotimaisissa pikakoitoksissa).
Helsinki City Maratonin taivalsin ajassa 5:13:35, keskisykkeellä 173. Sama juttu kuin 1/2IM:llä, tavoite oli maaliinpääsy. Ehkä pienenä tavoitteena oli päästä alle viiden tunnin, mutta jälleen lähdin matkaan ilman paineita. Alussa minua piinasi aurinko ja kuumuus ja pienoinen nestehukka. Kuitenkin reilun 40km juokseminen tekee melkoista tuhoa jaloissa, varsinkin kun juoksukilometrejä oli tältä vuodelta takana 302. Ensin meni selkä, sitten reidet ja 200m ennen maalia meinasin saada ensimmäisen krampin pohkeeseen.
Vaikka 1/2IM:iin kului aikaa noin 2h 24min pitempään kuin maratonilla, niin sen suoritus on tasaisempi. Ja itse isokokoisena triatleettina nautin pyörän päälle juoksemisesta, kun on kunnon lämmittelyt alla. Energioiden kanssa minulla ei ollut kummassakaan kisassa ongelmia ja kaikki sujui siinä suhteessa erinomaisesti. Kiitos Teemun asiantuntemuksen.
Tätä kesää leimasi halu ylittää itsensä ja näyttää, että ko. suoritukset ovat mahdollisia kohtuullisella harjoittelulla. Kaikki tämä oman kunnon, terveyden ja fiiliksen takia. Jos ihan rehellinen olen, niin sekä 1/2 IM:n ja maratonin jälkeen en kuitenkaan osannut ottaa iloa niin irti kuin olin etukäteen ajatellut. Suorituksen aikana tunnetilat menivät kyllä ylös ja alas. Tuntemukset maalissa ja näin kuukausia suoritusten jälkeen eivät vastanneet sitä, mitä luulin tulevan. Tottahan sitä on ylpeä itsestään, mutta onko tämä nyt sitä kuuluisaa nälkää, mikä kasvaa syödessä. Ja onhan se totta, että minulla on täysin vääristyneet käsitykset hyvästä triathlonsuorituksesta! :D
Nyt on pää ns. avattu kestävyysurheilun maailmassa. Vanha palloilija ja heittäjä-työntäjä taipui aivan uudelle tasolle sinnikkään harjoittelun tuloksena. Ensi kesänä mukana on varmasti uudenlainen tavoitteellisuus ja enää tavoitteena ei tule olemaan ainoastaan maaliinpääsy. Kuitenkin jo tässä vaiheessa huomaan ilahtuvan aina kun joku sanoo minun olevan urheilija.
Viikonloppuna kisataan, yritetään ja voitetaan esteitä
Helsinki City Triathlonin merkeissä. Kaikille oikein paljon tsemppiä sinne!
