Uusi kokemus: Viikko "laiskottelua"

Meidän perheessä kausi lähestyy loppuaan. Ensi lauantaina käydään Hollannin Almeressa täydenmatkan UPC Holland Triathlon. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on riittänyt, sillä viikko sitten Teemu onnistui kaatumaan pyörällä siten, että osa nahkasta jäi jonnekin Etelä-Suomen metsätieosuudelle. Tämä tapahtui tietenkin pari tuntia ennen omaa maratonjuoksuani, joten draamaa oli ilmassa enemmän kuin tarpeeksi. Kun sitten vielä ennen juoksustarttia sovittiin, että vaatteiden vaihdon jälkeen nähdään kisahallin edessä, niin eikö huoltojoukkoni löytynyt EA-teltasta lääkäreiden ja hoitajien ympäröimänä. Nyt haavat alkavat parantua ja odotettavissa on loistava kaudenpäätöskisa!

Vauhtia riittää toivottavasti tänään kentälläkin, sillä menemme paikan päälle katsomaan naisten EM-jalkapalloa Suomi-Tanska. Omat urheilusuoritukseni tällä viikolla ovat olleet pyöreä 0. Palautuminen maratonista on edistynyt hyvin ja sen puolesta liikuntaa olisi voinut harkitakin, mutta koska kävin tämän viikon töissä Nummelassa perehtymisohjelmani puitteissa, niin paljon ei energiaa enää jäänyt vapaaehtoiseen liikuntaan. Ensi viikko alkaa pesäpalloharjoituksilla ja keskiviikkona taisi olla pelikin. Pian alkaa myös sähly ja venäjän kielen opiskelu myös. Ja ilmeisesti olin jossakin puuskassa ilmoittautunut ruotsin ryhmäänkin...

Lupasin laittaa näytille kahden viimeisen viikon valmistautumisen maratonille. Teemun käsialaahan tämä on ja sinänsä hauskaa, kun miettii ettei hän itse ole koskaan juossut maratonia. Kaikki kuitenkin meni aivan loistavasti ja tankkauskin sujui, kuten jo sanottu.

Maanantai: juoksu 15 km (1h 45min)
Tiistai: vesijuoksu 35min
Keskiviikko: pyörä (trainer) 1h
Torstai: juoksu 8,3 km (1h)
Perjantai: uinti + kuntopiiri 30min
Lauantai: pyörä 22 km (1h 15min)
Sunnuntai: kuntopiiri 30min

Maanantai: juoksu (sis. 6 x kiihdytykset + juoksijaliikkeet) 5 km (50min)
Tiistai: juoksu 30min + pyörä (trainer) 15min
Keskiviikko: lepo
Torstai: uinti (avovesi) 1,5 km (45min)
Perjantai: lepo
Lauantai: HCM
Sunnuntai: lepo

Helsinki City Marathon '09

Nyt olen sitten virallisesti maratoonarikin. Kuvia löytyy täältä! Eilinen Helsinki City Marathon tarjosi kyllä erilaisia tuntemuksia koko rahalla. Kuumuus, varsinkin juoksun alussa, oli minulle kylllä koko lailla liikaa, joka näkyi mm. tosi korkealla olleessa sykkeessä. Alun korkeaan sykkeeseen Teemu arveli syyksi kevennetyn viimeisen viikon aiheuttaman lihasten jäykkyyden sekä tietenkin kisajännityksen ja nesteen puutteen. Korkea syke ei sinänsä ole mikään ihme, kun kyse on minusta, mutta kun rannekello alkaa näyttää lähelle 180 maratonilla niin kyllä se menohaluja vähän hillitsee. Lisäksi kokemattomuuttani sähläsin alussa, sillä olisin hyvin voinut juosta pieni juomapullo kädessä, kuten niin moni muu teki.

Sykekippurat näkyvät tuosta. Minulla oli Teemun sykemittari käytössä, jotta käppyrät tallentuisivat ihasteltaviksi. Mietin kyllä tovin, ettö uskaltaako tätä laittaa julkisesti esille, mutta yksilöllisiähän nämä asiat ovat. Lepoa ja pitkäkestoista treeniä olisi pitänyt olla enemmän tehtynä. Maksimi 186, keskisyke 173 ja minimi 118. Vertailuna triathlonin puolimatkan keskisyke 162.

Ensimmäiset 20 km tuntuivat kaikista vaikeimmilta. Puolessa välissä näin monen ottavan numeron pois rinnastaan ja keskeyttävän. Itsekin jo mietin, että käyköhän minullekin noin. Vaikka join kunnolla, niin vasta puolessa välissä Teemun muistutettua minua juomisen tärkeydestä, aloin voimaan paremmin ja join kolmannenkin mukin nestettä. Siitä alkoi sitten olo parantua ja takaperoisesti viimeiset 20 km olivat ne helpoimmat. Juottoasemilla otin urheilujuomaa ja 15 km jälkeen aloin ottamaan geelin jokaisen viiden kilometrin jälkeen loppuun saakka. Geelin kanssa otin sitten vettä. Vesisieniviilennykset olivat mahtavia ja kerran juoksin reitillä olleen suihkun läpi, jonka seurauksena sain yhden rakon varpaaseen. Muuten hiertymiä tuli yläkroppaan ja nivusiin. Vessareissujakaan ei tarvinnut tehdä ja vatsan kanssa ei ollut mitään ongelmia.

Mitään 30 km seinää en kohdannut. Jalat olivat tietysti ihan tönköt, mutta fiilis vain parani kun kilometrit vähenivät. Kävelyksi pistin ainoastaan juottoasemilla ja muutaman isomman mäen kohdalla. Kipujakin tietysti jaloissa ja selässä oli, mutta oletan niiden kuuluvan tähän urheilumuotoon. Jos ei muuta, niin kyllä ihminen voi halutessaan olla sitkeä. Maaliin tulin hymyissä suin ja hyvissä voimissa. Mitään "ei ikinä enää" -ajatuksia ei myöskään ollut, mutta ei kuitenkaan enää tänä vuonna! :D

Nettoaikana oli 5:13:35, johon olen täysin tyytyväinen. Teemun ansiosta en tehnyt valmistautumisessa ja tankkauksessa suuria virheitä. Teemulle kuuluukin suurin kiitos tämän kauden saavutuksistani; triathlonin puolimatkasta ja maratonista. Ei olisi uskonut entisestä kuulantyöntäjästä! Kiitos myös kaikille niille, jotka olivat näissä koitoksissa mukana ja kannustivat niin livenä, blogissa kuin Facebookissakin! Minä ainakin saan voimia, kun mietin kaikkia tsemppiviestejä taivalluksen aikana.

Nyt alkaa loma.

Maratonin aatto

Kisanumero on nyt haettu ja kuluneen viikon aikana olen "kärsinyt" kaikista jännitysoireista. En tiedä mitä odottaa, joten olo on rauhaton. Toivottavasti kuume, tukkoiset jalat tai mikään muukaan (edellä mainitut siis niitä jännitysoireita) ei estä juoksuhuumaa! Tankkaus ja nesteytys on tehty Teemun ohjeiden mukaan. Tsemppiä kaikille huomiselle ja keveitä kilometrejä! (Postaus on tehty uudella Nokia N97:lla, joten saas nähdä kuinka tässäkin käy!)

Kuusi yötä...

Eilen kisattiin ja ennen kaikkea järjestettiin Kuopion Triathlon. Oma roolini sijoittui maalin läheisyyteen ja pääasiassa piirtelin numeroita triatleettien ihoon. Olen muuten aina halunnut tehdä tuota hommaa, mutta kauhian vaikeaa on tehdä kauniita ja nättejä (kuten joku pyysi) numeroita, kun ihossa on vaseliinia, aurinkorasvaa ja hikeä! Pahoittelen, jos (ja kun) kaikki eivät saaneet kauniita ja komeita numeroita! :D

Parasta lauantaissa oli kuitenkin triathlonkoulumme "lopputentti". Koululaisten joukossa oli aamusta alkaen hyvä tunnelma ja päivän aikana jännitettiin, hikoiltiin, tuuletettiin, naurettiin, kärsittiin, halattiin ja taisipa osa meistä tirauttaa itkutkin. Siitä vaan kohti uusia seikkailuja!

Arvatkaapa, mihin on kuusi yötä?