Sunnuntaina pääsin kisaamaan yhdessä legendaarisimmista triathlonkisoissa täydellä matkalla Saksan Rothissa (3,8km, 180km ja 42,2km). Kuten jo ennakkoon kirjoittelin, oli mennyt talvi ja kevät olleet treenin suhteen erinomaiset ja sen puolesta kaikki oli kunnossa jopa ennätykseni jahtaamista varten.
 |
| Aamulla ennen starttia. Ilma oli viileä, mutta lämpesi kyllä päivän aikana. Kuva. Teemu Lemmettylä. |
Kisaviikko oli hieman haastava levon suhteen, sillä Teemu joutui matkustelemaan ja minun piti hoitaa arjen pyörittäminen yksin ja ilman autoa. Tästä johtuen lepo ei ollut aivan optimaalista, mutta työssäkäynnin, perheen ja triathlonin harrastamisen yhteensovittaminen on joskus tällaista. Kisaa edeltävän viikon nukuin kuitenkin erinomaisesti, joten kokonaisuus oli hyvä.
 |
| Pyörä odottamassa seuraavaa päivää. |
Perjantaina saavuimme kisapaikalle ja ensimmäisenä ymmärsin kuinka isosta tapahtumasta onkaan kyse. Expo ja oheispalvelut olivat isommat kuin missään mitä olen aiemmin nähnyt. Ja uskokaa pois, kisoja on tullut reilun 15 vuoden aikana nähtyä ja koettua "muutamia" ja kaikenlaiset kisajärjestäjät ja organisaatiot ovat tulleet tutuksi. Kaikki toimi loistavasti ja asiat oli mietitty loppuun asti.
Kisa-aamuun heräsin neljän jälkeen, noin kuuden tunnin unien jälkeen. Illalla olimme Teemun kanssa nauraneet, että eniten ennen kisaa harmittaa juuri edeltävänä iltana, kun tietää että seuraavana päivänä samaan aikaan on aivan loppu (kisan jälkeen). Pystyin tällä kertaa syömään aamupalan ja vaikka toki jännitti, niin olo oli ihan rento.
 |
| Pyörä kun kulkee, niin naista naurattaa. Kuva: Marathon Photos |
Asiaan kuuluvien toimien jälkeen tuli pian starttivuoro. Oma lähtöni oli täysin naisten startti, joten siskojen kanssa lähdettiin liikkeelle. Mutta ei mitenkään sopuisasti, sillä koskaan en ole saanut niin paljon osumia startissa. Kyynärpäätä tuli korvaan ja kantapää suoraan lasiin. Näistä lopputuloksena mustunut korvanlehti ja punainen silmä. Ja vahinkojahan nuo toki ovat, mutta tähän saakka olen pystynyt moiset välttämään. Uinti oli sitten vauhdillisesti samaa tekemistä kuin aina. Miten se on edes mahdollista! Parantunut uinti ei suoraan siirry altaasta avoveteen ja vähäisillä triathlonstarteilla ei saa tarvittavaa kokemusta suunnistamisesta ja taktisesta pelisilmästä. Lisäksi pitkät avovesiuinnit jäivät tekemättä ennen kisaa, joten siinäpä muutama syy 1:18:44 ajalle. Olin 288. hitain nainen uinnissa, mutta ainakin hyvävoimainen, jos se nyt oli lohtuna tilanteessa.
 |
| Muutamia teknisiä kurveja laskuissa oli. Huomaa, että miehet ovat selkä pystyssä ja minä tyttö ajan vaan aerosta! Kuva: Teemu Lemmettylä |
Vaihdossa otin geelin, sillä olinhan ollut jo hyvän tovin pitkästä päivästä liikkellä ja se oli vasta alkua. Pyörälle päästyäni join ensimmäisen "spesiaalipullon" (= Teemun sekoitus) nopeasti ja siitä lähtien noudatin suunnitelmaa ravinnon suhteen tarkasti. Järjestäjien urheilujuoma maistui laimealta, joten pyöräilyn lopussa kaipasin T2:lla odottavaa suolatablettipussiani. Pidin Rothin pyöräreitistä, joka kierrettiin kahtena kierroksena. Nousut olivat töpäköitä, mutta eivät liian pitkiä. Rikkoivat hyvin ajoa ja toivat vaihtelua. Solar Hill oli kokemuksena aivan mahtava. Poskilihaksia alkoi kivistämään, kun hurjan yleisömeren kannustaessa meni suu virneeseen ihan itsestään. Peesausta en muuten nähnyt lainkaan. 5min rangaistus JA 1km lisälenkki maratonilla tuntui olevan riittävä pelote sellaista harkinneille. Lisäksi moottoripyörillä liikkuvia tuomareita näkyi paljon ja kerran kuulin vihellyksen edessäni, kun kisaaja näytti ylittävän keskiviivan syystä tai toisesta. Tämä oli siis ankarasti kiellettyä. Yhdessäkään penalty boxissa en nähnyt ketään, mutta toki nämä ovat vain omia huomioitani asiasta.
Toisella kierroksella vastatuuli on kovempi ja siihen ei auttanut puskea liian kovaa. Pyörä kulki hyvin ja ajo tuntui vahvalta. Pienissä kylissä kannustus oli huikeaa ja kylät olivat myös kauniita. Tulin vaihtoon kun pyöräilyä oli takana 5:31:12 ja vähän olin harmissani, että aikaa oli mennyt 8min enemmän kuin viime kesänä Puolassa. Olin siis ennätystäni jäljessä. Pyöräaikani oli naisten 39. nopein. Pieni parannus uinnista, heh.
 |
| Lämmön noustessa olin tyytyväinen, että olin hoitanut triathlonin neljännen lajin, eli syömis-ja juomiskisan, suunnitelman mukaan. Kuva: Teemu Lemmettylä |
Maratonille lähdin ajatuksella, että juostaan niin pitkään niin kovaa kuin mahdollista. En tiedä, että onko tämä paras taktiikka, mutta tunnen itseäni sen verran ettei ainakaan täydellä matkalla minun kannata lähteä hakemaan loppua kohti nousevaa vauhtia. Hyvinhän se lähti kulkemaan, kunnes +25 asteen lämpö ja matkan rasitukset alkoivat 20-30km välillä tuntua. Teemu oli reitin varrella ja muistutti kehon viilentämisestä, juomisesta ja syömisestä. Nämä asiat olivatkin kunnossa, vaikka kiukulla piti geelit ottaa. Suolatabletit toimivat hyvin ja toivat tunteen paremmasta menosta.
Tuon kymmenen kilometrin aikana keskittymiseni heikentyi ja kävin keskusteluani itseni kanssa siitä, että kun ennätysjahti on nyt menetetty, niin eikö voisi jo vähän höllätä vauhtia. Kiukuspäissäni totesin kuitenkin, että juoksemalla tämä reissu loppuu ja mitä nopeammin se etenee sen parempi. Kun juoksin 32km kyltin ohi tajusin, että minullahan on noin 1h15min aikaa juosta viimeinen kymppi ennätykseeni nähden. Siitä sain uutta puhtia. Tajusin, että tulen alittamaan neljän tunnin rajapyykin jahka pysyn liikkeellä.
 |
| Maalisuoralla oli hyvä fiilis. Kova päivä oli tulossa päätökseensä onnistuneesti. Kuva: Teemu Lemmettylä |
Juoksun lopussa oli pari ilkeää ylämäkeä ja mukulakiveä. Lisäksi reilusti nauttimani neste alkoi hölskymään vatsassa, jota paikkasin suolalla. Vähän jo mietin, että tuleekohan tuosta ongelma, mutta päätin työskennellä sen ongelman kanssa sitten jos on tarvetta. Ei tullut tarvetta. Viimeiselle kolmelle kilometrille oli aikaa noin 30min. Silloin tiesin, että onnistun siinä, mistä en oikeastaan uskaltanut haaveilla etukäteen, eli 11h alittamisesta. Ehdin moittimaan itseäni fokuksen kadottamisesta juoksussa, mutta kiittelin itseäni siitä, että pääsin kisaani takaisin.
Maalisuora oli hieno kokemus. Viimeisen vuoden työ ja tietysti pidempi harjoitteluhistoria oli tuottanut jälleen hedelmää ja kilpailu oli tuota 10km henkistä "tummumista" lukuunottamatta ehjä hyvä kokonaisuus. Silloinkaan en antanut periksi, vaikka vaikealta tuntuikin. Juoksin maratonin ajassa 3:48:39, joka oli 37. nopein aika. Itse asiassa se on vain n. 6min hitaampi kuin 2014 helpolla reitillä juoksemani maraton.
Ylitin maaliviivan ajassa 10:47:55, mikä tarkoitti noin 15min parannusta viime vuonna tehtyyn ennätykseen. Aika oikeutti 14. sijaan ikäryhmässä ja 49. sijaan naisissa, kun naisia oli 412 mukana. Sarjani voittaja meni 9:37, joten siinäpä ero sarjani kärkeen. Maalissa olin parempi voitisempi kuin koskaan aiemmin eikä jalatkaan olleet niin loppu kuin usein minulla on.
 |
| Huuda, huuda ilosta! Kuva: Teemu Lemmettylä |
Olen iloinen siitä, että yleisesti pystyn harrastamaan näin äärimmäisen hyvää kuntoa vaativaa lajia ja sekä nauttimaan juuri tästä ainutlaatuisesta kokemuksesta että parantamaan ennätystäni. Tiedän, ettei ennätyksen jahtaaminen voi, eikä pidäkään olla se juttu, mutta iloitsen siitä nyt. Se kertoo minulle siitä, että tekemiseni on tuottanut tulosta, en antanut periksi vaikka sekä arjessa että kisassa on ollut hankalat hetkensä ja että minulla on voimia vielä senkin jälkeen, kun meno tuntuu liian kovalta.
Tämä ei olisi mahdollista ilman Teemun tukea ja ohjausta. Yksi suurimmista vahvuuksistamme on se, että molemmat ymmärtävät mitä tämä laji vaatii ja tuemme toisiamme sekä järjestämme arkemme niin, että harjoittelu on mahdollista. Mummot ja ukit ovat myös olleet tärkeitä, kun harjoitteluun on pitänyt löytää aikaa toisen ollessa poissa. Nyt tyttäremme on jo sen verran iso, että olipahan hän muutamana lauantaina klo 07 uimahallissa eväiden ja iPadin kanssa. Kova työ palkittiin ja nyt on levon ja palautumisen aika.
