torstai 24. joulukuuta 2015

24.

Iloista joulua kaikille! Mukavaa, kun olit mukana tämän vuoden kalenterikimarassa. 

Päivän aloitus. Kyllä, minäkin söin puuroa.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

23.

Kuopiossa alkoi tänään satamaan lunta. Aamun työmatkatempossakin vastustajia oli vain yksi. (Jätän mainitsematta, että se yksikin pyyhälsi ohitseni Puijon stadionin nousussa.) Maasturissa olevat nastarenkaat eivät ole varsinaisesti saatelleet minua lentoon viime aikoina, paitsi työpaikan betonisessa parkkihallissa, jossa lentosuunta oli enemmänkin sivuttain kuin eteenpäin. Joka tapauksessa joulu on todellakin jo ovella.

Kuusi sisään ja koristeet messiin.
Salamyhkäisyys alkaa tiivistyä ja pussukat (jopa säkit) vaihtavat omistajia kun lasten silmät välttävät. Itse toimitan myös mummojen kukkainstallaatioita kuin Interflora konsanaan talosta toiseen ja mummolta toiselle. Ei pidä hämmästyä, jos asettelu on muuttunut alkuperäisestä. Aikuiset puhuvat muutenkin koodikieltä: JP = joulupukki ja JL = joululahja. Meillä ei voi puhua enää santa claussista tai christmas presentseistä, koska lapsen päiväkoti ns. englantilainen päiväkoti, jonka kielikylvyissä nämä asiat on jo opittu. Tietysti olemmehan me molemmat lukeneet puolaa ja venäjää, mutta luulen, että väärinymmärryksen mahdollisuus kasvaisi roimasti. 

Illalla kinkku uuniin ja koristeet kuuseen. Aamulla riissipuuron kautta lenkille. Sitten taas syömään, syömään, syömään ja joulupukkia odottamaan. 

tiistai 22. joulukuuta 2015

22.

Tänään oli juhlapäivä, kisapäivä. Viikkon valmistautuminen tätä päivää varten sai päätöksensä. Varusteet piti miettiä tarkaan. Piti osata tehdä valintoja, jotka kantoivat läpi parin tunnin suorituksen. Olosuhteet olivat vaihtelevat, aina +2 asteesta +22 asteeseen saakka. Huonolla kuorivalinnalla voisi olla kohtalokkaat seuraukset suorituksen loppupäässä.

Ravinto. Koko päivän piti huolehtia riittävästä nesteytyksestä. Noin tunti ennen suoritusta oli syytä nauttia pieni hiilihydraattinen välipala. Pieni kofeiinijuomakaan ei ollut pahitteeksi.

Ennen suorituspaikalle siirtymistä oli tarkistettava, että kaikki tarvittavat välineet ovat kunnossa. Onko ajopeli valmiina, riittävätkö pelimerkit ja onko suoritussuunnitelma mukana?

Vielä juuri ennen kotoa lähtöä tuli suunnitelmiin muutos, sillä suorituspaikka vaihtui paremman lokaation vuoksi. Mutta tähänkin pitää osata varautua ja olla mukautuva. Aina voi sattua jotakin, jolloin kisasuunnitelmaa pitää olla valmis muuttamaan. 

Nyt se on tehty. Tämän joulun ruoka- ja juomaostokset. 

maanantai 21. joulukuuta 2015

21.

Päätin lähestyä joulua ja kalenterin loppumista kevyesti seitsemällä kuolemansynnillä triathlonistin näkökulmasta.

1. Ylpeys
Olla leuhkana. Ottaa podiumselfieitä. Nauttia menestyksestä ja sen tuomasta glooriasta. Antaa nousta sen kaiken hattuun.

2. Kateus
Kaveri on kovemmassa ja tiukemmassa kunnossa, kaverilla on paremmat vahkeet, kaveri menee kovempaa, kaverilla on parempi valmentaja, kauniimpi vaimo, isompi VO2 max, parempi auto sekä isommat rintalihakset. Tarvitseeko sanoa enempää?

3. Viha
Saatana, tuo peesasi! Perkeleen pyörälaukku ei mahdu koneeseen! Sain rankun. Kumi puhkesi. 

4. Laiskuus
Laittaisin samaan kategoriaan ylensyönnin kanssa. Järkiperusteilla taklattavissa, mutta silti helposti lipsahtaa. Harjoitusohjelma huutaa syyttävästi sähköpostista, mutta sohva vaan huutaa kovempaa. Tai törkyisen (en viittaa syntiin nro 7) maastopyörälenkin jälkeen suihku houkuttaa pyörän putsausta enemmän.  

5. Ahneus
Minulle kaikki heti! Teen kaikki matkat viikossa, viikon harjoittelulla! Ostan neljä eri pyörää ja kolme eri ohjelmaa, joista valitsen parhaimmat palat. Uhittelen voittavani kaikki kisat.

6. Ylensyönti
Nurkan takana vaanii koko ajan mahdollisuus ylensyöntiin. Kun lenkki on tarpeeksi pitkä, alkaa minulla pyöriä päässä pizzat ja colat. Eikä mitkään sokerittomat vaihtoehdot, vaan kylmä, kunnon sokeri-cola. Ehkä joskus, hyvin harvoin, kylmä olut. Iso.

7. Himo
Vie eteenpäin kohti tavoitteita. Jatkuvaa tasapainottelua kuitenkin sen kanssa, että päästääkö himon valloilleen (ennen kuin on kisat) ja sen tuoman helvetin irti.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

20.

Nyt olisi kuulkaa ainekset todella joulun marttyyriksi! Olen kopistellut matot, imuroinut, luutunnut, siivonnut treenivaatehuoneen, pessyt liesituulettimen ja kylppärit ja vessat, mutta ennen kaikkea pesin myös saunan! Kyllä on tässä ihan rauhakseen joulua laitettu! Kumma jos ei joulun tunnelma ala pian valtaamaan mieltä! Koska joulu ei tule ilman helvetinmoista siivousta! Ehkä vedän rajan ikkunoihin, vaikka lämpötilan puolesta nekin voisi pestä...

Päivän kuva. Kiitos ja anteeksi.
Flunssa meinasi varmaan puskea minullekin, joten otin viikonloppuna hissukseen. Juoksin lauantaina ja sunnuntaina 45min lenkit. Vähän hissukseen on pitänyt ottaa juoksut myös jalan takia. Pientä, erikoista oiretta on tuntunut jalkaterässä puolimaratonin jälkeen, mutta se näyttää nyt menneen ohi. Kuitenkin tämän takia juoksua ei voinut kipittää normaaliin tyyliin. Tällaisissa on kuitenkin hyvä olla tarkkana ja toimia etupainotteisesti,

lauantai 19. joulukuuta 2015

19.

Vuodelle 2016 on yksi iso suunnitelma: Kööpenhaminan Ironman. Muuten kaikki suunnitelmat ovat vielä täysin kesken. 

Pohdiskeleva minä. Kesältä asti piti kuva kaivaa.
Eipä silti, kyllä täydessä matkassa ihan tarpeeksi suunnitelmaa on yhdelle naiselle, mutta pitäisi sitä kai muutakin. Toukokuun alussa on tarkoitus lähteä jälleen etelään leirille ja saada pyöräkilometrejä kasaan talven jäljiltä. 

Kova suunnittelu on myös käynnissä firmani maratonporukalla (epävirallisella) lokakuun Budapestin maratonia ajatellen ja ensimmäiset taitavat pian varata jo lentojaan. Kovasti kyllä innostelisi ja kiinnostelisi itseänikin. Puolenkymmentä kertaa olen Budapestissä käynyt, miksipä ei myös juosten!

Post Ironman Cake, 2014 Frankfurt.
Mutta mitäpä triathlonkisoja tehdä kesä-heinäkuussa? Heinäkuulle sopisi niin hyvin puolimatka ja sitten sinne tänne voisi muutaman startin ripotella. Onko ideoita? Finntriathlonit on jo käsittääkseni tupaten täynnä, joten katseeni kääntyy muualle. Uusiakin kisoja on kalenterissa hyvin, eikö!

perjantai 18. joulukuuta 2015

18.

Perjantaista riemua täynnä oleva mieleni sai kolauksen, kun aamulla lastenhuoneesta tupsahti tukka pystyssä lämpöä hehkuva lapsi. Kiire loppui, kun mittari näytti tarpeeksi isoja lukemia ja piti alkaa ilmoittelemaan töihin, perua palavereja ja soittaa päiväkotiinkin. Olemme onnekkaita, koska lapsemme on perusterve yksilö. Ja flunssiakin melko vähän, joskus enemmän ja yleensä vähemmän.

Kyllä tässä kylkiäisenä on itsekin saanut tuta sellaisia lastentauteja, joista on kärsinyt aiemmin vuonna 1992. Yök. Ja heti perään vuonna 2015. Se oli kauhea kokemus. 

Kahvihetki kotona.
Minulla on perussairaus eli astma. Sen hoitotasapaino on pysynyt balanssissa jo vuosia, mistä olen oikein iloinen. Joskus harvoin normaalit hengitystieinfektiot järkyttävät muuten niin rauhallista tautia, mikä tarkoittaa silloin pitkittynyttä ja monesti tosi ikävän kuuloista yskää.

Urheilua tämä ei haittaa, siis yleensä. Sitten voi olla erikoisia tilanteita esimerkiksi siitepölyaikaan tai katupölyssä, jolloin hengitys ei kyllä toimi toivotulla tavalla. Uimahallin kloorivesi on joskus muinoin ärsyttänyt myös, mutta ei enää nykyään. Sanotaan 10 vuotta sitten oireet olivat rajummat ja jopa estivät liikkumista. Minun kohdallani kyse oli monen asian summasta, mutta paluu urheilulliseen elämään lienee suurin syy nykytilanteeseen. Kyllä jos oikein tiukalle vetää nytkin lajissa kun lajissa, niin hengityksen saa kyllä ahtaalle. Mutta kun ei ole ikinä tiennyt muusta, niin eipä sitä osaa mitenkään harmitella.

Terveyttä kaikille!

torstai 17. joulukuuta 2015

17.

Reilu vuosi sitten loukkaannuin, oikeastaan niin pahasti, kun nyt voi kuvitella polvensa kanssa loukkaantuvan. Toki esimerkiksi puikkasuksilla olisi voinut saada vielä enemmän aikaan, mutta eturistisideleikkauksesta toipuminen on tosi pitkä prosessi.

Kesän 2014 jälkeen olin hyvässä kunnossa ja olin mielessäni menossa kohti aivan mahtavaa kesää 2015. Mutta sitten se tapahtui, firman palloiluturnauksessa. Ihan kuin se olisi tapahtunut eilen. Muistan sen harmin ja suuttumuksen niin hyvin, kun makasin kentällä ja itkin. 

Tasan vuosi sitten odotin Mehiläisessä leikkausvalmistelujen alkamista. Taisi vähän jännittää.
Heti leikkauksen jälkeen oli pieniä ongelmia nukkumisen kanssa.
Tikkejä.
Sohvalta tuijotin keppejä, läppäriä, telkkaria ja uutta pyörääni.
Haavat paranevat.
Eriparia olevat reidet. Työ oli alussa.
Ensimmäinen traineritreeni. Uudella pyörällä.
Ensimmäinen maantielenkki. Uudella pyörällä.
Ensimmäinen hiihto Posion laduilla. Alamäissä otin sukset pois...
Tänään ajoin maasturilla 70min ja juoksin reilun 30min.
Vaikka tie on ollut pitkä ja välillä tuskallinen, niin en ole antanut periksi missään vaiheessa. Vaikka monta kertaa oli lähellä. Esimerkiksi silloin, kun opettelin taas kävelemään tai kun vesijuoksin kerta toisensa perään. Olen onnellinen, että pääsin sellaiseen kuntoon, että pystyin osallistumaan jo tänä kesänä triathlonkisoihin, pyöräkisoihin ja maratonille. Eikä se juurikaan ottanut päähän, että tulin Tahkolla maaliin melkein 30min myöhemmin kuin edellisenä kesänä. Erikoiset 12 kuukautta on takana. Olen iloinen, että ne nimenomaan ovat juuri takana.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

16.

kilpailla
yrittää saada jotakin, jota myös muut haluavat
Jos se nyt jollekin vakiolukijalle on vielä epäselvää, niin olen hyvin kilpailuhenkinen ihminen. Riita tulee epäselvyyksistä lauta- tai korttipeleissä ja paha mieli tulee, jos joku muu voittaa. 

Ärsyttää, jos joku mies voittaa minut ja sitten alkaa selittää jotain tyyliin, että ihan kivastihan pärjäsit. Raivostuttaa hävitä, vaikka lähtökohtaisesti asetelma olisikin minua vastaan. 

Arja 2,5 v.
Eipä tuo ominaisuus ole mihinkään muuttunut 34 vuoden aikana. Ihan yhtä lailla ottaa pannuun, jos ei suju niin kuin minä haluaisin. Ehkä vähän paremmin osaan hillitä itseni, mutta oikeasti tekisi mieli heittäytyä huutaen maahan ja parkua räkä poskella. 

Arja 30 vuotta myöhemmin.
Onneksi minulla on kanava toteuttaa tätä puolta itsestäni ihan luvan kanssa kisoissa. Olisi kauheaa toistuvasti joutua kilpailemaan työelämässä ja arjessa esimerkiksi viimeisestä sanasta tai valinnasta [sic]. Ihan parasta on, kun pääsee kilpailemaan voitosta. En oikeasti tiedä kilpailemiseen liittyvää parempaa tunnetta. Nautin kyllä omien ennätysten tekemisestä, paluusta lajien pariin loukkaantumisen tai lapsensaannin jälkeen ja esimerkiksi hyvästä fiiliksestä, mutta mikään ei päihitä voiton tavoittelua. Paitsi se itse voittaminen.

tiistai 15. joulukuuta 2015

15.

Team Lemmettylä.
Gaustatoppen näyttäytyi meille ensimmäistä kertaa.
Loppunousun alku.
Totesin tilanteen ja käännyin aika nopeasti takaisin.
Jos katsoisi loppunousussa taakseen, näkymä olisi tällainen.
Tämä oli vielä helppo osuutta. 
Kahvilan poika yritti saada lampaita takaisin aidan toiselle puolelle, mutta ne vaan palasi pullapöytien ääreen.
Urheilijat lauttaan ja lautta kohti ulappaa.
Siellä se menee.
Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki yhdessä kulkien...
Savolainen norsemanni.
Palkintojen jaossa Gaustatoppen muistutti olemassa olostaan.

maanantai 14. joulukuuta 2015

14.

Mikä päivä! Mikä vauhti! Ensin töissä massiivisia urotekoja. Sitten siitä mummolan kautta tekemään kaikki jouluostokset kerralla. En voi tarpeeksi korostaa, että todellakin kaikki. Unohtamatta ruokakauppaa. 

Toimistohotellin pikkujouluista saatu lahja.
Kotiin ja puolituinen iltapuuhien kautta nukkumaan. Itse hyppäsin vielä trainerin päälle ajamaan 5 x 1min +300W -pääsettiä, jonka palautukset jäivät Teemun lähtiessä itse hiihtämään epäselviksi. Onneksi tähän oli kuitenkin ihan kohtuullisen asiantuntevaa apua saatavissa ja palautukset olivat 3min pituisia.

Joululahjaostosten lomassa tuli nälkä.
Lopuksi pistän vielä paketointipajan pystyyn, joten hyvää yötä vaan kaikille.

Tyttäreni piirsi sympaattisen otuksen, joka jäi kyllä kesken.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

13.

Jos eilinen sujui alavireisesti kaikilla osa-alueilla, niin tämä päivä oli lähes täydellinen sunnuntai. Slow foodia, jäätynyttä hiekkalaatikkoa (koska Frozen) ja henkistä valmistautumista iltapäivän lenkille. Teemu otti aamuvuoron ja kävi juoksemassa reilut pari tuntia (ja 27km), mutta tähän palaan myöhemmin.

Piparkakkutalkoista päätyi osa jopa pellille saakka. Taikinaa katosi mystisesti tuotannossa.
Iltapäivällä on minun vuoroni lähteä toisessa aallossa lenkille ja maasturiin piti viritellä kunnon valo, koska päivä jo hämärtyi. Lisäksi olin todella fiksu ottaessani mukaan varavalon, jolla pääsisin tarvittaessa pois metsästä. Sitä ei kyllä tarvittu. Ajelin ympäri Kuopiota, ajatuksena päästä Pursiseuran rantaan ja siitä ajella pitkin rantoja niin pitkään kun kotiintuloaika tulisi vastaan. Ilta oli kaunis ja onhan siinä oma viehätyksensä ajaa täysin pimeässä. Vauhti ei kyllä sinällään päätä huimannut, koska nämä metsäpolut eivät ole minulle mitenkään tuttuja, joten vähän piti kurveissa hidastella. Teemu kävi juoksemssa lähes saman ajan aamupäivällä ja eteni muutaman kilometrin enemmän kuin minä. Ei jaettu trophyja tämä reissun jälkeen.



Tänään tapahtui myös muuta mielenkiintoista, sillä Suomen ensimmäinen triathlonwebinaari pidettiin Huippuvalmentaja -valmennuspalvelun tiimoilta. Teemu isännöi sitä ja panelisteina oli tuttuja nimiä. Webinaari on katsottavissa täältä.

Treenit pallopelien pariin on aloitettu hiekkalaatikkoleikkien yhteydessä.

lauantai 12. joulukuuta 2015

12.

Joskus on päiviä, kun mikään ei suju. Tämä kahdestoista joulukuuta lähti pieleen ennen kuin se oli kerennyt kunnolla alkaakaan. Nimittäin suodatinpussit olivat loppu! Kekseliäänä tyttönä tein talouspaperivirityksen, mutta sekin epäonnistui! Ei kahvia! Argh! Tämä kaikki vahinko piti tietenkin ottaa myöhemmin takaisin, lopputuloksena huono olo liiasta kofeiinista.

Säätöö, säätöö.
Teemun piti lähteä iltapäivällä hiihtämään. Ensinnäkin kaikki valmistautuminen tunnin tasatyöntölenkkiä varten oli kestänyt jo tunnin, kun sauvat piti tietenkin vielä lyhentää. Huomasin sauvojen ja rautasahan kanssa tassuttelevan miehen, joten asiaan piti puuttua jottei olohuone saa hiilikuitupölyä ympäri ämpäri. Lopputuloksena joka tapauksessa tekniseen murheeseen päättynyt lenkki, jolla ei selvästikään ollut siunausta, kuten eräs J. Aaltonen asian sanoisi.

Treeni alussa ja elämä edessä.
Mutta ei mennyt vahvasti minullakaan. Ennen kuin pääsin aloittamaan trainerisession (sis. 2x15min 160-170W), niin erilaiseen säätöön meni aikaa hyvät 20min. Siinä ohessa piti sitten vaihtaa jo kelloa, tehdä pakollisia päivityksiä ja sain kuulla olevani mitä suurin typerys. Lapsi kävi myös sanomassa, ettei ole minun kulta, joten aika täydellistä oli tänään.

perjantai 11. joulukuuta 2015

11.

Tämä joulukuu se vaan vaatii kuntoa. Tarvitaan vuosien kestävyysharjoittelu taakse, jotta selviää esimerkiksi tästä kolmen perättäisen perjantain pikkujouluputkesta. Kotona kyllä jo vähän esitettiin asiaa kohtaan kiinnostusta, mutta ei kai sille mitään mahda, kun ne vain tuppasivat kasaantumaan näin!

Lago di Garda. Lokakuun maratonin jälkeen ajoimme Gardajärven ympäri ja pysähdyimme uittamaan jalkojamme.
Täällä Kuopiossa talvitilanne näyttää kohtalaisen huonolta. Säilölumenlatu, jolle en ole kertaakaan päässyt, näyttää hupenevan alta ennen kuin sinne ehdinkään. Jokuhan oli käynyt viskaamassa yhteen laskuun sepeliäkin. Mitä ihmettä päässä on liikkunut tekijällä! Kaupunki kyllä reagoi siihen nopeasti ensin sulkemalla sen kohdan ladusta ja sitten paikkaamalla kohdan jäähallin "lumella".

Raskaan maratonin rasittama.
Jouluaattoon kuuluu olennaisena osana aamupäivän lenkki. Koska hiihtotilanne näyttää huonolta, on Teemu alkanut puhua joulusoudusta. Tarkoittaen siis meidän sulkavalaiskaksikkoa. Voin kertoa, että mitkään järkipuheet eivät auta. Mitkään perustelut eivä pure. Toivon siis pakkasia. Kovia. Heti.

torstai 10. joulukuuta 2015

10.

Meillä triathlonisteilla on kaikenlaisia suunnitelmia. Yleensä ne ulottuvat vuoden päähän, osaksi tavoitteeseen sitoutumisen ja osaksi ällisyttävän nopean kisojen loppuunmyyntitahdin takia. Olen monesti sanonutkin, että nykyaikaisen triathlonin neljäs (ja käytännössä ensimmäinen, prologi) laji on ilmoittautuminen. Niille, jotka eivät omaa tästä kokemusta, voin kertoa, että asiaa voi verrata joidenkin todella suosittujen keikkalippujen ostamiseen.

Meillä triathlonisteilla on intoa, mutta toisinaan rajallisesti taitoa. Olemme pyörällä päästämme ja pyristelemme internetin sekä somen puristuksessa, mikä on omiaan lisäämään sekä intoa että kyseenalaista tietoa ja luuloa. Kisojen lähestyessä koettelemme itseämme ja varmistelemme kuntoa tekemällä testejä ja luonnollisesti myös ennätyksiä niissä. Sitten ihmettelemme kun kisassa ei sujunutkaan. Joku viisas(?) on sanonut joskus, että treeneissä ei kisata ja kisoissa ei treenata. Kuulostaa niin simppeliltä, mutta voi sekin olla kovin vaikeaa.

Spiderman, Spiderman,
Does whatever a spider can
Spins a web, any size,
Catches thieves just like flies
Look Out!
Here comes the Spiderman.
Nyt lukija odotat tietysti jotakin viisautta jatkoon. Vaikka olen lajin parissa ollut jo 14 vuotta ja ensi kausi on muuten 10-vuotistaiteilijajuhlani, niin minulla on antaa vain tämä:

Kolme tapaa pilata kausi:

  1. ylikunto joulukuussa 
  2. paras kunto tammikuussa
  3. ylilyönti maaliskuussa
Vältelkäämme noita.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

9.

Istun junassa, joka on menossa kohti Kuopiota. Ja nyt, kun minulla olisi aikaa kirjoittaa blogiteksti, niin iski aluksi aivan kauhea blokki eikä mitään järjellistä kirjoitettavaa tuntunut olevan. Lopputuloksen saat päätellä ihan itse.

Mutta ehkä näissä ns. joulukalenterikirjoituksissa lisäarvo on myös siinä, ettei tule ainoastaan hehkutettua kilpailua/treeniä/leiriä, vaan arjen muutkin osa-alueet saavat huomiota. Esimerkiksi tänään olen herännyt kello 04.00, hypännyt pyörän selkään ja ajanut rautatieasemalle. Juna vei Pasilaan ja jalat Messukeskukseen. Pendelöin sujuvasti Helsingin ja Savon välillä, murretta Kouvolan kohdalla vaihtaen.

Murreasia onkin ihan hauska. Huomaan käyttäväni savon murretta, kun haluan pehmentää jotain ikävää asiaa. Lisäksi sen käyttö saattaa rikkoa jäätä ja rentouttaa tunnelmaa. Jos kuitenkin on tarve saada sanottua jokin asia vakavasti ja jopa arvokkuudella, niin vaihdan kyllä puhetyyliäni enemmän yleiskielen suuntaan. Tai vaikkapa kouluttaessa. Ja mikään näistä ei johdu siitä, että miettisin mitä muut ajattelevat, mutta omaa kielenkäyttöään oppii myös tarkastelemaan kun on riittävän kauan poissa omalta murrealueelta. Väitän minä. Ja ei sitä tarvitse kovin montaa kertaa yrittää, kun aloittaa puheenjohtajana kokouksen esimerkiksi sanomalla “tervetulloo vuan kaikille, kehattaskos sitä ruveta kahtomaan päivän asiat”, niin oppii ihan kanssaihmisten reaktiosta olemaan ihmisiksi. Yhdistettynä tähän se eilinen tyhjän nauru, niin välttämättä ei anna silloin kuvaa sellaisesta piinkovasta asiantuntijatyypistä (mikä luonnollisesti olen). Tunnetustihan savolaiset olisivat vaatimattomia, jos siihen olisi vähäisintäkään aihetta.

Minulla oli eväslaatikko tänään mukana.
Kun seitsemän vuotta sitten menin töihin Helsinkiin, en ymmärtänyt ensinnäkään mitään, mitä vahtimestari minulle ovella puhui. Siis oikeesti. Sitten lähes samaan aikaan kanssani aloitti mies Turusta, niin alkuun emme ymmärtäneet toisiamme lainkaan. Varmaan millään tasolla. Täytyy kyllä todeta, että sitä vahtimestaria en ymmärrä oikein vieläkään, mutta sen turkulaisen kanssa meistä tuli hyvät ystävät.

Jälkikasvun kanssa kävi niin, että kun tyttäreni alkoi puhumaan helsinkiä savon sijaan, niin aika äkkiä piti muuttaa Kuopioon. “Äiti, se pitää korjaa!” 

tiistai 8. joulukuuta 2015

8.

Minusta tulee tämän joulukalenterin myötä pro-tason selfie-kuvaaja...
Kyllä ne on villasukat tuolla seinällä.
Tässä joulukuisessa tiistaissa oli pimeyden lisäksi myös tervetulleita pilkahduksia. En tunnustaudu murjottajaksi tai synkistelijäksi ja kyllä minua on yhdessä erään kollegani kanssa tituleerattu tyhjännaurajaksi, mikä luonnollisesti on maalaiselle aivan kauhea loukkaus.
"Tyhjän nauraja näkee asiassa hauskaa toisin kuin kanssaihmiset. Toisaalta tyhjän nauraja ei kaiketi ota asioita vakavasi, vaan lyö asiat lekkeriksi. Tyhjän nauraja ei tartu töihin eikä toimi rakentavasti." Lähde
Allekirjoitan tuon ensimmäisen lauseen, en muuta. Vakaviin asioihin suhtaudun vakavasti ja tartun töihin siinä missä muutkin. Harvoin kuitenkaan tilanne on esimerkiksi niin toivoton, etteikö siinä olisi mitään mistä vitsailla tai positiivista.

Elän syödäkseni. Burritot, maailman helpoin pikaruoka. Ja koukuttavin.
Mutta niistä pilkahduksista. Yksi oli aurinko. Olin jo menettänyt toivoni sen suhteen, että auringonsäde vielä paistaisi silmääni, ainakaan ennen helmikuuta. Toinen oli munkkikahvit. Kuten olen aikaisemmin maininnutkin, niin teen tietoisia valintoja syömieni ruokien suhteen ilman sen suurempaa numeroa. Välipalana otan yleensä hedelmän pullan sijaan jne. Mutta tänään pistin elämän risaiseksi ja otin munkkipossun! Ja kahviin laitoin kermaa. Ai että, tämä se sitten oli elämää. Ja vaniljakreemi! Kyllä se on hyvää kun kerran vuodessa syö. 

maanantai 7. joulukuuta 2015

7.

Monivaiheisen viikonlopun jälkeen arki jatkui taas vakaana. Tai ehkä hivenen epävakaana, sillä koska pienin oli flunssapotilaana ja siten kotitoimistomiehestä sekä mummosta koostuneet viihdytysjoukot ovat tehneet ilmeisesti parhaansa. Flunssapotilas sai päättää ruoan ja valinnan tuloksena oli herkkukeittoa, eli bataatti-porkkana-perunasosekeittoa.

Korianteri on vaan aivan mielettömän hyvää. Laadukasta ruokakuvaamista...
Jalat ovat yllättävän hyvässä kunnossa eilisen juoksun jäljiltä. Uni ei meinannut tulla illalla silmään, joten se velka tuntuu kasvavan nopeammin kuin Suomen valtion velka saavutaa sadan miljardin euron rajapyykin (vai joko se saavutettiin, olen kuitenkin ihan siinä perässä). Reidet ovat vähän kipeät, mutta jos ne eivät olisi, niin soimaisin kyllä itseäni yrittämisen puutteesta. Mutta mikä ihana tunne, että esimerkiksi polvessa ei ole eikä ollut mitään tuntemuksia! Leikkauksen vuosipäivä on tulossa ensi viikolla, ehkäpä ostan kakkua vuoden vanhalle eturistisiteelleni... Ja pidän puheen.

Juliste työhuoneessani. Kissakuva.


sunnuntai 6. joulukuuta 2015

6.

Aivan ensimmäisenä haluan toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää kaikille. Itse juhlistin päivää juoksemalla puolimaratonin Itsenäisyysmaratonilla Kuopiossa. Ja vaikka eilisessä kirjoituksessa vähän epäilin likimain kaikkea, niin huoleni osoittautuivat turhiksi.

Ennen starttia aikaa jäi ruhtinaalisesti, ainakin 3 minuuttia.
Reitti oli sulanut lähes kokonaan ja jäätä oli vain muutaman kymmenen metrin matkalta, joka sekin oli hyvin hiekoitettu. Puolimaraton juostiin neljänä kierroksena Väinölänniemeltä rantaa pitkin Haapaniemeä kohti. Tarkoitus oli juosta 5min/km -vauhtia ja aika hyvin tämä pitkin paikkansa. Välillä juoksin paljon kovempaakin, kun helposti kulki. Oikeastaan vasta viimeisellä kierroksella alkoi vauhti ja matka painamaan ja menemään väkisin juoksuksi, mutta niinhän se tavallaan pitää mennäkin.

Geeli per kierros.
Viimeisellä kierroksella huomasin painopisteen menevän taaksepäin ja luonnollisesti vauhti silloin huononee. Jouduin muistuttamaan itseäni useasti tuomaan yläkroppaa vähän etunojaan, jotta vauhti rullaisi. Kisassa oli mukana myös veljeni vaimo ja myös Italian matkalta tuttu työkaveri, joten ystävällisiä kasvoja tuli vastaan sopivasti.

Viimeiselle kierrokselle lähtiessä piti jo vähän ruveta juoksemaan. Vakava ilme johtuu siitä, että suu on täynnä juomaa.
21,1km meni aikaan 1:47.38, joka onkin puolimaratonin ennätykseni! Sinänsä aika hienoa, sillä en millään tavalla valmistautunut juoksuun tai keventänyt harjoittelua sitä varten. Jos harrastaisin haaveilua, niin voisin haaveilla 3:30 maratonista ja 4h ironmanmarasta.

lauantai 5. joulukuuta 2015

5.

Huomenna on tarkoitus juosta Itsenäisyysmaratonilla puolikas. Valmistautuminen on tällä kertaa ja poikkeuksellisesti ollut todella amatöörimäinen, vai mitä pikkujoulut perjantaina ja puolimaraton sunnuntaina noin niin kuin teidän mielestä kuulostaa?

Biljardimestaruudet ratkottiin pikkujouluissa. 2 voittoa ja 2 tappiota.
Huoli pois, tämän kaiken voi tietysti hoitaa kunnialla, mutta leikkauksen jälkeen pidin eilen ensimmäistä kertaa korkokenkiä jalassa ja nukkuessani kramppasi etummainen säärilihas (tibialis anterior) (oli aika kauhea tunne) ja päkiöissä on rakot jo ennen juoksua.

Tämä tuttu näkymä odotti kotona.
Toinen, ja se huolestuttavampi asia on tuo juoksubaanan kunto. Kävin tänään hölköttelemässä noin 30min ja jalan alla oli niin asfalttia, sepeliä, loskaa, vettä ja jäätä. Että juostakko nastakengillä vai normilenkkareilla? Se, että askel livettää yhtään, on omiaan ainakin kipeyttämään jalkaterää jos ei ihan suorilla aiheuttamaan rasitusvammoja. Kuitenkin nastalenkkarit ovat ominaisuuksiltaan vähän jäykemmät, joten niillä 21,1km juokseminen ei taas muuten houkuttele. Olen kuitenkin vielä niin varovainen, että jos jäätä on niin olipa jalassa mitkä kengät tahansa, niin se hidastaa menoa.

Tavoitteena on nyt kuitenkin päästä juoksemaan ja jos nyt vähän hölkkävauhtia kovempaa menisi, niin olisin ihan tyytyväinen.