perjantai 29. syyskuuta 2017

Solvalla Swimrun 2017

Niinhän siinä kävi, että pari viikkoa sitten vedin kumipuvun päälle ja juoksentelin puolimaratonin verran järvestä järveen yhdessä parini Petrin kanssa. Ja vaikka olin pari vuotta aiemmin pitänyt hommaa aivan pöljänä lähinnä siitä syystä, että swimrunisti näyttää koko ajan olevan valmis kaatumaan esimerkiksi viereiseen ojaan, niin tästäkin huolimatta olin mukana kun Solvallassa kisattiin 16.9.2017.
Ensimmäisessä huollossa. Kuva: Janne Räsänen
Kaikki lähti siitä, että Petrin sanottua lähes välittömästi idean esittämisen jälkeen "kyllä", tuli minun tutustua lajiin sopivien varusteiden ihmeelliseen maailmaan. Vaikka kotona (satuinnaisesti tosin) majailee ÖTILLÖ:ssäkin ansioitunut (2016 sija 7.) lajin harrastaja, haluan myös itse olla perillä asioista enkä ottaa kaikkea annettuna. Märkäpuku tilaukseen ja sitten virittelemään pullareita ja lättäreitä swimrunasetuksiin. Kokonaisen kerran pääsin harjoittelemaan tätä jaloa lajia, asiaa ei välttämättä parantanut se, että mukana oli tuolloin Teemun lisäksi myös Iina ja Paavo, jotka muuten voittivat Solvalassa ÖTILLÖ Merit -kilpailun sekasarjan. Tai sanotaan niin, että kauheasti minulla ei jäänyt asiaan vihkiytyä kun jo mentiin seuraavaan siirtymään.

Startissa tuntui oudolle, koska kaikki tavarat oli mukana. Ei siis vaihdeta mitään missään välillä, selvä juttu. Minulla oli kellossa reitti merkattuna ja eri osuuksien pituudet lättäreissä. Oli helppo tehdä säätöjä varustukseen, kun tiesi juostaanko 3,3km vai 150m. Pullari oli tuntunut treenissä vähän ikävältä, kun se oli kiinni reidessä. Petrin kokemukseen luottaen virittelin pullarin kuminauhalla kiinni vyötäröllä olevaan kuminauhaan, jolloin sain pötikän nauhan alle selkään. Useampaan otteeseen piti ihan tarkistaa, että onhan se vielä mukana sillä niin huomaamaton se oli.

Teemut Lemmettylä ja Toivanen voittivat ÖTILLÖ Merit -kisan miesten sarjan. Kuva: Tero Koski
Kisan alku oli minulle aika rapsakka. Parin kilometrin juoksun jälkeen uitiin 700m, minkä jälkeen noustiin aika reippaasti Nuuksion mäkien päälle. Kroppa meni tuossa ihan jumiin ja pikkuisen alkoi hirvittämään, että näinköhän (tuolloin) 3 viikkoa kestänyt punttikuuri ei ehkä ollutkaan hyvä valmistautuminen. Hapot olivat aivan järkyttävät ja muutaman minuutin ajan piti puhallella ihan paikoillaan. Onneksi noin, sillä siitäpä se elimistö lähti sitten toimimaan ja jalat liikkumaan. Kokonaisuutena teimme nousujohteisen kisan, jonka aikana jopa liikutuimme omasta juoksuvauhdistamme poluilla. Vauhtimme sakkasi pienesti aina, jos edessä oli teknistä pätkää, mutta yhtään siitä helpompi osuus meni jo tyylikkäästi. Kisan loppupuolella ohitimme kaksi sarjassamme olevaa paria ja urheilullisessa mielessä se toi toki riemumieltä.

Lasketturinne bongattu. Reaktiot tiimissä eriävät. Kuva: Janne Räsänen
Itse kokemus oli aika mahtava. Yhdistetään polkujuoksu ja avovesiuinti ja hullaannutaan sitten siitä. Triathlonissa uintiosuus on minulle sellainen ns. pakollinen paha, joka tehdään vähän väkisin, eikä vähiten siksi, että siinä on eniten kehitettävää. Swimrunissa huomasin odottavani uintiosuuksia. Viimeisen uinnin aikana ajattelin, että tämä sama tunne pitäisi saada triathlonuintiinkin. Miten hienoa onkaan tehdä juuri tätä! Uida juuri tässä ja nähdä maailmaa tästäkin näkökulmasta! Uinnin ja juoksun vuorotellessa jalat tuntuivat myös tuoreilta vedestä noustessa, toki pisin juoksukin oli vain reilu kolme kilometriä pitkä.

Turilas ja Jäärä maalissa. Sateenkaari kruunaamassa maalintuloa. Kuva: Pia Ahti

Kisa huipentui laskettelurinteen päälle kiipeämiseen, joka näin Levin kisan jälkeen ei ollut ehkä minulle se mieluisin pätkä, mutta parini suorastaan hihkui aloittaessaan juoksuaskelin nousemisen. Tosi asia taitaa olla, ettei tuotakaan rinnettä kukaan tainut enää juoksemalla mennä ylös, mutta sinänsä ihan pikantti lopetus. Noin 25km reittiin, josta reilut 3km oli uinti, käytimme aikaa 4:10:53 ja olimme sarjamme kahdeksansia. Sen verran hyvin sujui yhteistyö, että Team Turilas ja Jäärä tullaan näkemään jatkossakin näissä toimissa. Tulokset löytyvät täältä.

tiistai 1. elokuuta 2017

Finntriathlon Levi 2017

Kauden toisen ja viimeisen triathlonkisan kisasin lauantaina Levillä. Finntriathlonin Levin kisa järjestettiin kolmannen kerran ja odotin tätä kisaa juhannuksen täyden matkan jälkeen innokkaasti. Alunperin ajattelin, että kisassa olisi mahdollista päästä kokemaan se, mistä tässä triathlonin ekstremeskenessä on oikein kyse.

Kisaa edeltävänä päivänä kävin uimassa yhden kierroksen Immeljärvessä.

Matkasimme Leville torstaina, mikä olikin oikein hyvä ajoitus. Teemu kävi perjantaina ajamassa pyöräreitin ja antoikin vinkiksi, että ensimmäiset parikymmentä kilometriä kannattaa ottaa rauhallisesti nousujen vuoksi ja että pätkällä, jossa tienpinta olisi hieman karkeampi pitää kroppa pitää rentona. Sinänsä ketään ei yllätä, että toista noista neuvoista en sitten noudattanut kisassa.

T2:n pussiin myös teho offia!

Immeljärvi oli seksihelteiden myötä lämmennyt sellaisiin lukemiin (+18), että uintia ei tarvinnut lyhentää kuten 2015. Ennen starttia jännitin, en jännittänyt ja jännitin, joten starttiviivalla olin jo rauhallisena. Uinnissa olisi ollut helmitaulusta apua, sillä poijut kierrettiin neljä kertaa. Uin koko ajan pienessä porukassa ja jälleen kerran uinti oli vähän liikaa sellaista mukavuusmatkailua. Ensi kaudelle taitaa edessä olla punttikuuri yläkroppaan (hassua ex-kuulantyöntäjälle) ja uintikuuri altaassa. Rantauduin toisena naisena ajassa 40:11, noin kolmisen minuuttia  kärkeä perässä.

Pyöräilyn lopuksi noustaan Panorama hotellille. Aika töpäkkä nousu tämä.

Kuten jo tuossa viittasin, en malttanut ottaa ensimmäistä 20km rauhallisesti vaan lähdin heti ajamaan takaa kärkeä. Nousut kyllä olivat sen verran töpäköitä, että useampaan otteeseen ajattelin, että watteja pitäisi saada vähän alaspäin, mutta ajatuksen tasolle se jäi. 25km kohdalla siirryin kärkeen ja jossakin vaiheessa olin kokonaiskisassakin neljäs. Tykkäsin kovasti pyöräreitistä, joka oli vaativa mutta samalla ajettava. Kisapäivänä oli melko lämmintä, joten jälleen pidin tarkasti huolta geelien ja juoman ottamisesta aikataulussaan. Otin myös suolaa, sillä silloin pystyin juomaan enemmän vettä, jota kuuman kelin vuoksi teki mieli. 120km taittui aikaan 3:47:26, joka ymmärtääkseni on naisten reittiennätys.

T2:lle tultaessa mietin, että tulikohan nyt ajettua jalat alta ajatellen minulle erikoislaatuista juoksuosuutta. Vaihtopussissa minulla oli offia, jota en saanut kyllä suihkutettua kaikkialle tarpeeksi, kuten kisan jälkeen paarmojen puremista saatoin päätellä. Juomavyö, geelit, suola ja kännykkä mukana lähdin laskeutumaan ensin 650 porrasta alas Leviltä ja juoksemaan ensimmäistä teknisesti helppoa 7km pätkää. Vauhti oli ihan hyvää (5:15min/km), mutta juomavyö alkoi ärsyttää ja latupohjan nousut nostivat sykkeet ylös. Juomavyötä päätin vain sietää, joskin "juomareppu" olisi ollut parempi vaihtoehto ja päätin kiinnittää huomioita siihen, että joisin varmasti riittävästi loppuun asti. 

Levin Black-rinne vei hymyn kasvoilta.

Kätkätunturille nousu oli kyllä sitten aivan omaa luokkaansa. Ai että sitä nousemista vaan kesti ja kesti! Olin juossut ja jutustellut lappeenrantalaisen miehen kanssa aiemmin ja hän karkasi tässä vaiheessa hieman. Sen verrran kuitenkin pysyin perässä, että kuulin hänen varoittavan polulla olevasta käärmeestä! Meinasi minun matkani tyssätä siihen, varsinkin kun olin ennen kisaa poistanut kyypakkauksen juoksuvyöstä! Maisemat olivat upeat, mutta en kyllä kauheasti käyttänyt niiden ihasteluun aikaa. 

Jos tunturille nousu oli työlästä ja teknisesti haastavaa, niin lasku oli hankala. Vaikka 12/2014 leikattu polvi (eturistiside) ei vaivaa näissä triathlonhommissa lainkaan, niin kaikenlaisessa metsässä könyämisessä sitä varoo. Muutamat miehet menivät lentämällä ohitseni ja kyselinkin heiltä, että olivatko nähneet muita naisia. Yksi heistä arvioi, että toinen nainen tulisi noin 10min päässä, joka ilmeisesti oli hyvinkin tarkka arvio. Paljon on harjoiteltavaa, jos meinaa vuoristopuhvelista muuttua lähemmäksi vuoristokaurista noilla kivikoilla.

Levin päällä juoksu maittoi taas! Hieno kuva!

Tunturipurojen raikkaudesta pois päästyäni oli taas vuorossa tasaisempaa menoa lähetyessämme pahamaineista Levin Black-rinnettä. Tavoitin taas syntymäpäiväänsä viettäneen lappeenrantalaisen ja taitoimme yhdessä matkaa bläkin alle. Kun matka maaliin lyheni ja voitto alkoi häämöttää, aloin olla huolestuneempi minun ja kakkosen erosta. Mutta se bläkki! Se oli niin jyrkkä, että nousun aikana pystyi kokeilemaan kaikki erilaiset etenemistyylit nelivedosta ns. side steppiin. Pari kertaa taisin tyrmistyneenä vain seistä hetken ihmettelemässä. Tosiasia on kuitenkin se, että tuo loppunousu vaan mennään ylös. Mielestäni Kätkätunturilla käyminen on tuon puolimaratonin vaativin osuus ja tämä mustarinne täytyy vaan nousta. Huumori oli kyllä vähän loppu tässä vaiheessa ja kun Teemu huusi menossa olevan JUOKSUosuus, ei minua kauheasti naurattanut. Taisin vain sanoa, että nyt on kyllä ollut rankempi reissu.

Maalisuoralla pystyi jo tuulettamaan.

Levin päälle noustessa fiilis oli kyllä aika huippu. Luonnollisesti krampit iskivät tässä vaiheessa, mm. varpaaseen(!) ja nivusiin, joten otin vielä viimeiselle kolmelle kilometrille suolatabletin. Samaan aikaan nousi tuuli ja sade, kun aloin taas juosta Levin laella. Juoksu kulki tosi hyvin viimeiset kilometrit ja koska mitään virallista tietoa ei ollut tilanteesta, niin sekin pisti juoksemaan. Puolimaratoni meni aikaan 3:02:44.

Maaliviivan ylitys oli mahtavaa. Ainahan se sitä on, toki voittajana vieläkin mukavampaa. Teemu tuli kysymään, että olenhan kunnossa. Kysymys, jonka esitämme aina toisillemme maaliviivalla. Ja olinhan minä. Tuovisen Akin haastattelussa oli mukavaa, kuuluttajalla on iso rooli kaikkien kisakokemuksessa.

Ekstremessä muut kisaajat ovat entistä lähempänä jakamassa samaa kokemusta. Poluilla voidaan vaihtaa pari sanaa ja mäkiä voi nousta porukalla. Ongelmatilanteissa kanssakilpailijat ovat myös niitä, jotka ovat auttajia tai vievät viestiä eteenpäin, kuten muutenkin, mutta tunturilla tämän merkitys korostuu. Suosittelen Levin kisaa kaikille, jotka haluavat kokea ekstremetriathlonin ja eivätkä halua suin päin lähteä esimerkiksi Norsemanin kisalippulottoon. Ns. tuttu ja turvallinen kisajärjestäjä hälventää myös epävarmuutta. 

Tulokset löytyvät täältä.

Naisten pitkä matka TOP3:

1. Arja Lemmettylä 07:37:46, Triathlon Team Aquaterra Kuopio
2. Terhi Ranta-Ojala 07:50:38, Triathlonteam 226
3. Elina Niskajärvi 8:28:41, Arctic Triathlon

Kuvat: Teemu Lemmettylä

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Challenge Poznan 2017

Paluu Puolaan sitten vuoden 2007! Challenge Poznanin täysmatka valikoitui tämän vuoden kisaksi lähinnä sijaintinsa perusteella. Oli mukava päästä kisaamaan ja käymään Puolassa pitkästä aikaa, kun 2000-luvun alussa siellä tuli asuttua pariinkin otteeseen. Päätös ei ollut huono ja järjestelyt olivat oikein kivat, jos myös pientä yskähtelyä oli aikataulussa pysymisessä. Kisaa ei muuten järjestetä ensi vuonna enää Challenge Familyn alla eikä viikonlopun aikan pääse enää tekemään ns. 226km matkaa.

Siihen se pyörä jäi odottamaan seuraavaa kisapäivää.

Valmistautuminen sujui suunnitellusti ja leirin jälkeiset viikot menivät suunnitelmien mukaan. Yhtään triathlonstarttia en kuitenkaan saanut ennen kisaa ja avovesiuintejakin oli kasassa vain kolme. Viime vuonna koin jokaisessa kisassa uivani jotenkin liikaa yrittäen ja väkinäisesti, jonka lopputuloksena oli teknisesti huonoa uintia ja turhaa voimien kulutusta jo heti alkuvaiheessa. Niinpä tavoitteenani oli uida rennosti, hyvää matkavauhtia ja keskittyen tasapuolisesti vahvaan uintiin. Tämän tavoitteen saavutin viime sunnuntaina erinomaisesti. 3,8km uinti suoritettiin Malta-lammessa, joka toimittaa yleensä soutustadionin virkaa. Uintipoijujen lisäksi lammessa oli souturadat, joten yhtenä kierroksena tehty uinti oli kyllä helppoakin helpompi navigoinnin suhteen. Lisäksi täyden matkan startissa oli yhteenä noin 270 kisaajaa, joten ruuhkaa ei alun jälkeen ollut. (Puolimatka starttasi pari tuntia myöhemmin.) Rantauduin ajassa 1:18:59, eli likipitäen parin minuutin sisään olen uinut kaikki täyden matkan uinnit. Mutta tällä kertaa täysin hyvävoimaisena ja hyvissä fiiliksissä! Jaanaba oli samaan aikaan T1:llä kanssani ja vaihdettiin perinteisesti muutama "örähdys"! 

Teemu kisasi edellisenä päivänä 1/4-matkalla, joka oli viikonlopun ainoa PRO-startti. Sijoitus kuudes. Hyvä startti kauteen.

T1 ja T2 olivat samassa paikassa, mutta aika pitkän matkan sai juosta ennen kuin pääsi pyörän selkään. Teemu huusi, että parin minuutin päässä on nainen. Muuta selvää en saanut ja ajattelin, että aha. Melko pian kävi selväksi, että neljänä kierroksena ajettavalla, edestakaisella pyöräreitillä tuulee ja kohtuullisen paljon. Ensimmäiset 20km meni 36km/h, joten ajattelin jo, että mitenköhän tässä käy kun käännytään vastaiselle. Mutta kun kierrosaikoja katsoo, niin vauhdit pysyivät aika lailla samoissa lukemissa. Napsin ensimmäisellä kierroksella pari naista ja pian huomasin, että naisia ei taida enää olla kauheasti edessäni. Ajoin vähän riskilläkin pyörällä ajatellen, että kaiken mikä vaan helposti tulee, otan pois kuleksimasta. Eli myötätuulet, alamäet yms. painan menemään niin lujaa kuin pääsen. 200 wattia varoin kuitenkin kovin pitkäksi aikaa ylittämästä, koska siitä lopputulemasta ei olisi ollut enää takeita. Pian minulle huudettiin puolaksi, että olen ensimmäinen ja suu levisi kyllä aikamoiseen hymyyn. Viimeisen kierroksen lopussa tipautin vähän vauhtia ja aloin kuulostella jalkoja juoksua varten.

T2:lle tullessani johdin naisten kokonaiskilpailua +8:26 ja omaa AG:ta (30-39) +10:33. Pyöräaikani oli 5:24:01, joka oli koko kisan, miehet mukaan lukien, 43. nopein aika. Aurinko paistoi ja mietin, että oli hyvä aloittaa kropan viilentäminen jo pyörällä kaatamalla vettä päähän ja selkään. Se tapahtui osittain myös tahtomattani, sillä vesi ja urheilujuoma annettiin sellaisissa "lutteroissa" muovipulloissa. Kun korkin sai auki, sai myös juomat päällensä. Pyörän aikana myös otin geelin/patukan 30min välein ja join 15min välein. Lisäksi nappasin suolatabletin pyöräilyn puolivälissä, koska takareiteen tuli tuntemuksia joiden en halunnut realisoituvan.

Siellä sitä jauhetaan menemään! Aika paljon sai ohitella, myös puolimatkan kisaajia, jotka tulivat reitille vähäksi aikaa. Kuva: Teemu Lemmettylä.
Vaihtoalueella eivät vessat olleet lainkaan suotuisasti, joten päätin toimittaa asiani ensimmäisellä huoltopisteellä. Tämä oli aiheuttanut ilmeisesti pientä kohahdusta niissä, jotka kisaa netistä seurasivat, koska ensimmäisen väliajan vauhti on ollut 6:04min/km. Juoksu tuntui aluksi kyllä vaikealta ja ajattelin jo, että tästä tulee tooosi pitkä reissu, mutta hyvin pian sain normaalin vauhdin päälle. Onneksi. Luonnollisesti kahdeksana(!) kierroksena juostava maratonreitti tarjosi myös vastatuulta ja juoksussa se ärsytti kyllä aika paljon enemmän kuin pyörässä. Juoksu kiersi uintireittiä, joten henkilökohtaisesti olen saanut nyt ko. lammesta tarpeekseni. Huolloissa ei ollut geelejä ja itselläni oli matkassa enää vain kolme kappaletta sekä suolatabletit. Neljällä ensimmäisellä kierroksella otin geelit ja suolatabletin ja seuraavan kerran otin suolaa 1,5h päästä. Lopulle kolmelle kierrokselle otin Red Bullia. Välissä aina urkkajuomaa tai vettä. Tämä kaikki toimi hyvin eikä mitään ongelmia ravinnon tai nesteen kanssa ollut koko päivänä.

Teemu huusi väliaikoja, mutta en oikein vieläkään saanut selvää, että koskeeko huuto kokonaiskilpailua vai omaa AG:täni. "Kakkonen tulee takaa kovaa!" sai vastauksena huutoa siitä, että onko se kakkonen minun AG:ssa. En voinut oikeasti kuvitella, että voittaisin naisten kisan. Olin täysin vakuuttunut, että takaa tulee vielä kovia juoksijoita. Tässä yhteydessä huomautan, että kisassa oli ainoastaan ikäryhmälähdöt, joten vaikka olisin halunnut pyytää Pasilaa soittamaan Porilaisten marssin, niin sille ei ehkä kuitenkaan olisi ollut aihetta. Mutta kisa on kisa.

Teemu huusi ja minä huusin. Viimeiselle kierrokselle lähtiessäni Teemu huusi, että nyt juostaan naisten voitosta ja 11 tunnin alituksesta, jotta siihen nähden nyt yritystä. En ollut pyörän jälkeen katsonut kertaakaan kokonaisaikaa, sillä keskityin juoksemaan ja seuraamaan kilometrimäärää, jotta osaisin mennä oikeaan aikaan maaliin. Tälle ei ollut mitään suurempaa syytä, ehkä ajattelin olevani tällöin mahdollisesta loppuaikastressistä vapaa. Viimeinen kierros oli aivan järkyttävä, lähinnä siitä syystä, että jalkani olivat aivan loppu. Minulla on kyky juosta jalat loppuun pisteeseen, jossa lihaskestävyyttä ei ole enää lainkaan jäljellä. Hoin vain itselleni, että kohta tämä loppuu ja helpottaa. Kallistin itseäni etukenoon ja yritin lyhentää askelta, mutta oikeasti mitään ei ollut enää tehtävissä vauhdin takaisin saamisen suhteen. Naisten kisassa kakkosena, mutta nuoremmassa ikäryhmässä ollut puolalainen Anna Zychska juoksi ohitseni viimeisellä kilometrillä. Hän ajoi minua takaa koko juoksun ja viimeisellä kierroksella suorastaan lensi! Minua ei ihme kyllä harmittanut, sillä en pystynyt vastaamaan lainkaan. Maratonin juoksin aikaan 4:09:29.

Juoksua. Taustalla soudun lähtopaikka. Kuva: Teemu Lemmettylä.


Tulin maaliin ajassa 11:02:36, noin 35 minuutin erolla sarjani kakkoseen. Edellinen ennätykseni viime vuodelta Kööpenhaminasta parani noin 18 minuuttia. Maaliviivalla ukkosmyrsky puhkesi sopivasti ja painelin EA-telttaan tsekkauttamaan veriset jalkani. Kropan jäähdyttäminen johti kisa-asun hiertämiseen, minkä olisin voinut jättää välistä, mutta hei, hiertymät paranee - mestaruudet säilyvät.

Palkinnot jaettiin kisan jälkeen. Päivän rasitukset nähtävissä naamasta. Pientä numeroa tehden minut piti nostaa palkintopallille, joka oli naurettavan korkea! Kuva: Teemu.

Olin kisan jälkeen todella onnellinen ja väsynyt. Teemun (pitäisikö lisätä AG-) valmennuksen periaate siitä, että harjoitellaan ja tehdään niitä asioita, joita kisapäivänä tarvitaan, kantoi jälleen kohdallani hedelmää. Pyörä on kehittynyt hyvälle tasolle ja tempotykki alkaa olla ihan sopiva nimitys. Olen myös hyvä kilpailija, eli haluan tehdä parhaan mahdollisen suorituksen (voittaa), pidän huolen kisan aikaisesta ravintopuolesta kellontarkasti (tarvittaessa soveltaen) ja pystyn painamaan pitkään epämukavuutta vasten. Iloitsen suuresti siitä, että triathlonissa saadaan kilpailla omassa viiteryhmässä ja tavoitella siinä parhainta menestystä, kun perhe, työt ja muut elämän tärkeät osa-alueet vievät enemmän tai vähemmän saman verran kilpasisarien ajasta arjessa.

Nyt tästä ensin kunnolla palauttaen ja sitten polkujuoksun kautta kohti Finntriathlon Leviä!

Kisavideo:

tiistai 2. toukokuuta 2017

Leiri takana, kesä edessä

Perinteinen etelänleiri on taas paketoitu ja vieläkin perinteisemmin leireilimme Calellassa Barcelonan kupeessa. Treenipäiviä oli seitsemän, joten lepopäiviä en pitänyt vaan yhden pyörättömän päivän, jolloin kyllä ohjelmassa oli pitkä juoksu.

Säät olivat suosiolliset ja lyhyissä sai pääsääntöisesti ajaa. Yhtenä päivänä "lämmintä" oli +8 astetta ja vettä satoi, joten ohjelmaa piti hieman muuttaa, mutta ajamaankin pääsi kuivilla teillä.

1. päivä
Perinteinen rantaraitin ajelu avasi leirin. Ehdin ajamaan 3,5h kunnes takakiekon kanssa ilmeni todella yllättäviä teknisiä ongelmia (venttiilinjatkon kanssa), joten taksihommiksi meni loppumatka. Koskaan aiemmin en ollut joutunut taksilla ajelemaan lenkiltä pois, mutta kerta se oli ensimmäinenkin. Kyllä oli illalla vähän paha mieli ja tunnelma pilalla, mutta siitä se lähti fiilis nousemaan.


Avatkaa nyt ne soppalan ovet! Mulla on nälkä!

2. päivä
Seuraavaksi päiväksi sain seuraa Antikaisen Annista, jonka kanssa ajoimme puolikkaan kisan pyöräreitin vastapäivään. Kyllä niin ihailin Annin laskutaitoa, josta yritin kyllä ottaa paljon opiksi.

Helposti saa kokonaisen Mars-patukan suuhun, jos on pakko.

3. päivä
Tälle reissulle sain vielä Annin mukaan ja ajoimme ns. Hilarin nousun, 120km. Totesin, että niin ne vain nämä nousut pienenee, sillä ensimmäinen muistikuvani on useamman vuoden takaa, jolloin ylöspääsy ei ollut lainkaan niin varmaa. Kovasti paljon yritin olla pienenä Annin selän takana, kun tuuli riepotti joka suuntaan.

Lenkkikahvit join kahdesti.

4. päivä
Neljäs päivä oli juoksupäivä. Sain miesseuraa lenkille ja juoksimme 1,5h. Saimme juostua vielä nousevavauhtisesti niin, että ensimmäiset 45min meni 5:46 min/km ja viimeiset 45min 5:31 min/km. Loppuun vielä reviteltiin 10min 4:50 min/km-vauhtia. Iltapäivällä vielä kilometrin verran uintia, jotta tuntuma säilyisi.

5. päivä
Tämä päivä oli sateinen ja kylmä. Kävin aamupäivällä juoksemassa 2x15min IM-vauhtia, mutta tavoitevauhdistani jäin eilisen painaessa päälle. Iltapäivällä pääsin kuiville teille ajamaan, joten ohjelmassani oli 2 x voimamäki. Ensimmäinen nousu meni 192 W ja toinen 197 W.

6. päivä
Tämän vietin tasamaalla. Tai no, reilut 1560 nousumetriä ehti tulla 130km aikana. Sain myös tälle lenkille herraseuraa, joten uudet maisemat sai taivastella jonkun kanssa. 

Ihan kun en olisi missään leirillä ollutkaan! Ainakaan ei ole stressiä tai rasitusta.

7. päivä
Viimeisenä päivänä ajettiin ns. Brullin kosto. Ylhäällä oli jälleen aika viileää, mutta huomattavasti mukavampaa kuin viime vuonna sateessa. Olin suggeroinut itseni epäilemään voimiani nousta reitin toinen nousu, joka on 2km pitkä, mutta vedetään lähes koko ajan suoraa tietä 10 % nousuun. Typerää, koska jaksoin paremmin kuin ensimmäisellä kerralla.



Challenge Poznan on juhannuksena, joten juuri fiilistelin sitä, että ei tarvitse koko kesää treenata täydelle matkalle, kun pääsee tästä hyvän pompun kautta kisaamaan heti! Ilmoittauduin vielä Finntriathlonin Levin kisaan, pitkälle matkalle tietenkin! Hyvä kesä tulossa taas!

Ihana äitini oli mukana, joten olimme taas koko perhe koossa. Vanhemmat olivat välillä melko rauhallisia illalla.
Yhteensä 25,5h ja 608km liikettä.