maanantai 17. syyskuuta 2012

Tunnustuksia

Olen pitänyt blogia vuodesta 2005 ja tätä blogia vuodesta 2007. Vuonna 2007 Teemu oli Lanzaroten Ironmanilla seitsemäs ja loppukaudesta menimme "häämatkalle" Havaijille. Kuitenkin siis, näin pitkään sain blogata ja nyt sain ensimmäiset "tunnustukset". Kiitos vain Kauramoottori ja Kaukomara.


Blogissani keskityn melko puhtaasti urheiluun ja liikuntaan, työ- järjestö- ja luottamustoimiasiat olen tarkoituksella jättänyt pois jutuistani. Vaikka olen toiminut niin seura- kuin liittotasolla mm. hallituksissa, niin en ole nähnyt järkeväksi alkaa kommentoimaan niitä asioita blogissani, vaan ne keskustelut ja päätökset käydään ja tehdään asiaan kuuluvissa yhteyksissä. Mielipiteensä pitää pystyä sanomaan silloin kun on sen aika, eikä jälkeenpäin.

Tunnustuksen sääntöjen mukaan saan jakaa sen edelleen viidelle lempiblogilleni. Blogeja on useita, mutta päädyin näihin:

Rakas mieheni Teemu bloggaa kohtuullisen harvoin, mutta sitäkin mukavampia tekstejä. Jutut ovat mielenkiintoista luettavaa, vaikka kirjoittaja oma aviomies onkin! :D

Pia kirjoittaa kirjoittaa minua kiinnostavista asioista ja on ollut oikein mielenkiintoista seurata myös koko perheen kehitystä triathlonin parissa. Ystävystytty on tässä ajan saatossa.

Tiina on tuttu ja vuosien takaa ja useat leirit ja kisamatkat (kuten se Havaijin "häämatka") on tehty samassa porukassa. Kuulumiset tulee seurattua blogin välityksellä, sillä molemmissa päissä taitaa riittää tohinaa ihan 24/7.

Merjan blogia on ilo lukea, sillä kirjoitukset ovat mietittyjä, hyvin rakennettuja ja niistä kumpuaa urheilun syvin olemus hänelle itselleen. Merja päätti urheilu-uransa, joten mielenkiinnolla odotan jatkoa, vaikka siitä voi varmasti puhua naamatusten teemukin äärellä! 

Tuukan blogia seuraan mielenkiinnolla, koska hän on hyvin paljon samanlaisessa tilanteessa Teemun kanssa. Tuukan kanssa on myös tehty kisareissuja niin Eurooppaan ja Ameriikkaan porukalla. Perheenlisäys ei ole vaikuttanut vauhtiin (ainakaan negatiivisesti), ainakin viimeisin kisa osoitti!

Pia on jo tunnustuksensa jakanut ja muut saavat jakaa sitä halutessaan. Tämä oli hyvä väylä päästä (ja joutua) jakamaan myös tunnustusta kirjoittajille.

I <3 -tunnustuksen="-tunnustuksen" blog="blog" idea="idea" ja="ja" nn="nn" s="s" t:="t:" your="your">

Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla. 
Kopioi Post it -lappu ja liitä se blogiisi.
Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.