Ironman European Championship Frankfurt 2014

You are an Ironman! Nämä sulosoinnut kuulin elämässäni toistamiseen viime sunnuntaina noin kello 19 Saksan aikaa. Tavoitteena oli alittaa 12 tuntia ja voin kertoa, että aika hilkulle se meni, sillä kello pysähtyi ajassa 12:00:07. Seitsemän sekuntia jäi tässä nyt vielä sitten tavoitteen ja naisen väliin. Hmph! Niin kuin tarkkasilmäisimmät osasivat tulkita live-kuvaa, pääsi suustani huvittunut suomalainen kirosana. Mutta sentään niin hölmö en ole, että tätä seitsemään sekuntia harmittelisin, vaan 2h13min parannus edelliseen Ironmaniin on ihan huikea juttu.

Kisa oli minulle tuttu vuodelta 2011, jolloin Teemu sijoittui kymmenenneksi. Järjestelyt toimivat hyvin ja tapahtumien läheisyydestä löytyy todella laaja valikoima majoitusta. Tällä kertaa seurueessamme matkustivat myös tietenkin IronFisu-Maija, Irongirl sekä Mummo ja Ukki. Unohtamatta Teemua, joka parahiksi toipui omasta ironmanistaan huolto- ja hoitokuntoon. Päiväretki eläintarhaankin onnistui, itse keskityin tuolloin jo muihin tehtäviin.

Vakavalla naamalla Mainjoen varrella välinetestauksella.

Tankkaamisessa käytin urkkajuomaa ja pulloja litkin torstaina ja perjantaina. Kuumuus oli aika kovaa koko perilläoloajan ja se mietitytti mielessä. Onneksi mukana oli kuitenkin kokenut ja rautainen ammattilainen (eli Teemu), joten pystyin täysin luottamaan hänen neuvoihinsa ja mielipiteisiinsä valmistautumisessa. Säätiedotuksissa luvattiin vuoden kuuminta päivää juuri sunnuntaille kisaan.

Perjantaina käytiin Maijan kanssa pasta partyssa ja isolta screeniltä tuli Saksa-Ranska -potkupallopeli.

Kisapäivänä herätys oli 04 ja siitä hipsin Maijan huoneeseen syömään aamupalan. Suuntasimme sitten viideltä bussille ja starttipaikalle.

Maireat fisut aamuviideltä.

Startissa oli tuttuun tyyliin helkatisti sakkia ja kauhea ryysis. Tällä kertaa ryysis ja ruuhka tuntui seuraavan mukanani koko uinnin ajan. Jälkikäteen ajateltuna valitsin aloituspaikkani kehnosti, joten takkiin taisi tulla muutama minuutti. Märkäpuku ei ollut sentän kielletty, mutta kuumahan siinä hommassa tuli. Lauantaina pyöränviennin yhteydessä kävimme uimassa hieman ja se kannatti, sillä siten saa tuntuman veteen (hajuihin, makuihin ja näkyvyyteen). Uintiaika oli 1h19min, joka on sitä samaa varmaa perusuintia kuin missä tahansa. Siis oikeasti, niin reeneissä kuin kisassakin.

Lähtö toiselle kierrokselle.

Pyörässä oli tarkoitus ajaa n. 30km/h -keskivauhtia (todellisuus 29.69km/h), joten onnistuin siinä, vaikka 6h ylittyi neljällä minuutilla. Ihan haipakkaa sitä sai kuitenkin työntää menemään. Peesailua esiintyi, mutta vastaavasti penalty-teltat olivat täynnä porukkaa. Tuomarit hajoittivat porukoita koko ajan. Tässä vaiheessa lämpö alkoi todella tuntumaan ja huollossa otin aina urheilujuoman ja vesipullon, jonka tyhjensin niskaani. Teemu ohjeisti viilentämään kehoa kaikin keinoin kisan aikana. Muutenkin ohjelmaa pyörässä riitti, sillä otin geelin/patukan jokaisen 30min jälkeen ja sitten 15min välein juomaa.

Frankin pyöräosuus on kyllä tosi nautittava, sillä ne muutamat mäet eivät juurikaan vauhtia hidasta. Tai hidastavat ja itse otin ne rauhallisesti, mutta ne ovat todella lyhyitä. Tai sitten vain leiri teki taas tehtävänsä, mutta äkkiä ne oli ajettu. Ohitin pyörällä kaksi omaa sarjalaistani, joista toinen tokaisi toiselle että: "How come it looks so easy"! En tiedä, pyörä kulki kuin unelma. Kaupunkiin laskettaessa sai pitää päänsä tosi kylmänä, että osasi ottaa laskusta hyödyn. Ekalla kierroksella en tässä oikein onnistunut, tokalla päästin menemään täysillä.

T2:lla laitoin aurinkorasvaa, mutta eihän se mitään auttanut ja selkä paloi tosi pahasti. Juoksu lähti kulkemaan hyvin, mutta toisella kierroksella neljästä vauhti hyytyi, sillä vaikka suoranaisia vatsaongelmia ei ollut, oli asiasta enteilevää oiretta. Puolimaraan asti pidin Teemun laatimaa ohjetta nutrionista yllä, mutta sitten sain ohjeeksi ottaa sitä, mikä uppoaa. No, se olikin sekalaista, mutta ongelmat väistyivät ja vauhti nousi taas. Juoksin siis koko maran, alusta asti kävelin huoltopisteet, jotta saan otettua rauhassa kaikki tarvittavat juomat ja muut. Juoksun alussa Teemu ja Viivi olivat hommanneet lippiksen täynnä jäitä, jonka sain omassa huollossa. Tämä pelasti päivän. Jäätä puvun sisään, juomaa suuhun, vettä päähän ja menoksi. 

Maijaa en nähnyt koko päivänä ja pari kierrosta juoksun aikana huvitin itseäni etsimällä häntä. Tämä onnistui reitillä, joka meni osittain edestakaisin. Pasi oli voittamassa sarjaansa, joka antoi lisäboostia. Itsellänikin oli tulossa ennätys, mutta miten kävisi tavoitteen. Tiesin, että 12 tunnin alitus tulee olemaan tiukkaa. Viimeiselle kierrokselle lähtiessäni tajusin, että se on edelleen mahdollista. Aloitin kirimään ja juoksin viimeiset kilometrit ihan juuri niin kovaa kun enää pystyin. Ei kyennyt, se hemmetin 7 sekuntia. Haha. Juoksuaika oli 4:26, vain 9 minuuttia hitaampi kuin viime vuonna Tukholman maratonilla. 

Kuumuus hidasti, mutta ei kaatanut minua kuten se teki niin monelle muulle. Seuraava koitos sitten Tahkolla. Nyt muutetaan Kuopioon! ;-)

Turvoksissa, mutta onnellinen.

Kiitos Teemu, Maija, Viivi, Äiti, Pertti, Pasi ja Irongirl. Aivan huippupäivä kaikin puolin. Kiitos myös muut suomalaiset kannustajat ja kilpailijat sekä onnittelut! Hienoa oli jutella Athlete Gardenissa, ehkä sekavia, mutta yhtäkaikki. Kiitos myös some-porukoille kannustuksesta.

Jättimäinen suklaakakku oli ansaittu.

Lopuksi kiitos Elinalle. Kisasin kisani Elinalle ja kisan aikana ajattelin hänen pitkää matkaansa. Pinkkinauha toisessa käsivarressa tuntui niin paljon tärkeämmältä kuin toiseen käteen keräämäni juoksunauhat, mutta sävysävyyn istuva viimeinen pinkki nauha yhdisti nämäkin toisiinsa monella tasolla.

Podiumille Sääksen perusmatkalla!

Tänään tein viimeisen kovan startin ennen Frankfurt Ironmania. Loput on treenejä ennen kolmen viikon päästä kisattavaa eeppistä raastoa. Startti oli siis Sääksen perusmatka ja sijoituksena kolmaspaikka ja uutta PB:tä pukkas tällekin matkalle. Loppuaika 2.40. Tulokset löytyvät täältä.

Uinti oli melko perussettiä. Vedän kaikki matkat samalla vauhdilla. Tällä logiikalla Frankissa vauhti on kohdallaan, kun matka pitenee. Koin muuten senkin, että joku ui toisella kierroksella koko ajan varpaissa kiinni. Luulisi haittaavan myös sitä peesaajaa. Maija se ei ollut, sillä eka kierros uitiin yhdessä, mutta tokalla meille tuli peliero. :D

1,5km ja 29.04. Kauden kolmas avovesiuinti... 

Pyörän ajoin tyylillä all out. Keskivauhdiksi tuli 33,4km/h, joten aika haipakkaa sitä tuli vedettyä 40km, sillä tuuli oli todella kova niin myötäisessä kuin vastaisessakin.  Pikkuhiljaa napsin porukkaa edeltäni ja pyörässä nostin sijoitukseni seitsemännestä kolmanneksi. Tajusin, että hyvin täytyy kulkea, sillä naisia ei enää tullut vastaan.

Vaihtoon tulossa. Pyöräaika 1.21.

Juoksuun lähtiessä sain kenttäkuulutuksesta tietää olevani kolmantena ja sekös pisti vauhtia kinttuihin! 10km juostavana ja pakko oli lähteä naputtamaan kovasti. Tässä tilanteessa olen tavallaan vahvimmillani, sillä pystyn venyttämään ja pysymään nykyään pidempään punaisella ja hokemaan itselleni, että: "Kohta se loppuu, paina nainen perkele!" Joku mahtava vastaantulija huusi, että vielä Cooperi jäljellä, mutta rupesin miettimään, että aikaa vai matkaa! :D Ja että aika kova usko mun Cooper-kykyihin, sillä en ole sitä ikinä juossut. (Koulussa juostiin puolicooperia ja 1500m.) Juoksussa vedin siis ihan limitillä, koska kääntöpaikan jälkeen näin nelosen tulevan tuulen lailla takana. Hän juoksikin kisan nopeimman juoksuajan. Huh.

Maali näkyvissä! Elinalle tämäkin kisa. #pinkwheels #teamelinajouhki

Lopputuloksena kolmas sija ja juoksuun käytin aikaa 47.02. Palkintojenjako oli heti-kohta-pian ja kotiinviemisenä kiekkopussit. Kisan voitti Minna Myötänen ja kakkoseksi tuli huikea pyöräilijäkin Heljä Korhonen.

Poodiumilla.

Parasta oli, että mukana oli koko perhe ja Maijan kanssa oltiin taas samalla viivalla muutaman vuoden tauon jälkeen. Ja se, että paljon oli ystäviä, kannustuksia ja onnistumisia. Onnea kaikille ja kiitos.

Pirkan pyöräily 217km

Olipa aikamoinen viikko tuo viimeksi ollut. Tiistaina rykäsy ja sunnuntaina 217km Pirkan pyöräilyssä, ilman mitään joutavia keventelyjä... Tunteja kertyikin 14h30min, joten aika hyvät lukemat. 

Pirkassa ajoimme Maijan kanssa kahdestaan, kuten suunnitelma oli. Vedetiin 50km vuorovedolla ja ilman apuja (veturia tai ryhmää) ironman-vauhtia.  Keskivauhdiksi tulikin 29km/h, joten hyvin onnistuimme saavuttamaan tavoitteemme. Muutaman kerran taaksemme muodostui vähän ryhmää, mutta sepä ei oikeastaan haitannut, kun eivät tarjoutuneet vetämään! Pysähdyimme kolmesti ja jopa viimeisellä huoltopisteellä taataksemme sen, että olisimme täysissä ruumiin voimissa loppusähellyksiä varten. Ja olihan sitä sähellystä, kun kaikki eri tasoilla ja vauhdeilla operoivat sytkyteltiin kohti maalia.

Ennen lähtöä. Team Elina Jouhkin nauhat eivät yrityksistä huolimatta osuneet kuvaan, mutta kynnet meillä olivat myös maalattuna!

Hyvä tapahtuma, mutta hieman taisi olla puutoksia reittimerkinnöissä, sillä useampikin oli ajellut vähän extraa. Aivan mahtavaa oli nähdä myös tuttuja Maijan takapuolen tuijottamisen sijasta (vaikkei siinäkään mitään vikaa ole). Pia sai kyllä minun rispektit ajaessaan koko matkan yksin. 

Lauantaina olimme koko perhe Kuusijärvellä, kun Teemu kisasi perusmatkaa peesikiellolla. Sijoitus oli toinen ja suupielet taisivat olla vähän alaspäin uinnin osalta. Muuten kyllä jyhki aika viileesti pyörällä. Teemun valmennettavat olivat tulessa täälläkin, sillä voittoja ja nopeimpia osuusaikoja ropisi tiimiin ihan ryminällä. 

Siinä se mennä naputtaa. 

Kun treeni purasee

Treeni on nyt päässyt purasemaan ja siitä yhtenä todisteena eilisessä HelTri-Cupin rykäsyssä 10min parantunut PB. Leirillä oli jo viitteitä hyvästä pyöräkunnosta, mutta kun eilen painoin 20km 33km/h -keskivauhtia (luonnollisesti ilman apuja) ja minkä päälle juoksin vielä 5,4km 4.39min/m -keskivauhtia, niin tälleen pöllömpikin tajuaa tason nousseen huimasti. Juoksussa vauhti oli ajoittain painunut jopa alle neljän minuutin! What! :-) Oheiset kuvat on ottanut Anu Uhotoinen, jonka luvalla ne julkaisen. Kiitos hänelle.

Jauhaa, jauhaa.

Vakalla naamalla juoksuun. Ei yhtään mun tyylistä!

Ja samalla ilmeellä maaliin. Oikeesti. Minä kyllä hymyilin koko ajan vastaantulijoille.

Tähän kaikkeen on saanut tehdä vuosia töitä, joten tuntuu ihan sairaan hyvälle. Samalla kuitenkin kutkuttaa ajatus siitä, että mihin sitä oma kapasiteetti riittäisikään, jos sitä lähtisi etsimään. Näihin vauhteihin ei kuitenkaan ole harjoiteltu erityisen kovasti, vaan tehty perustyötä täydelle matkalle tähdäten. Harjoittelu on ollut järkevää ja oikein kohdennettua, mistä kiitos kuuluu Teemulle. Tunnit on käytetty tehokkaasti. Tavoitteena on Frankfurtissa vetää alle 12 tunnin. Se on ainoa asia, mikä tässä trikesässä on tärkeää.

Sunnuntaina on luvassa ylipitkä Pirkan Pyöräily (217km), missä Maijan kanssa vedetään naisissa kahden hengen junamme maaliin. Toivottavasti Team Elina Jouhkin käsinauhat ehtivät tulla ennen sitä.

Spring Adventure 2014

Lauantaina suuntasimme Pian kanssa Hyvinkäälle, missä koimme suuria tunteita multisporttailun merkeissä. Kuntosarja alkoi 1km juoksulla, jonka jälkeen rynnättiin melomaan. Melonta sujui aivan tajuttoman hyvin, verrattuna viime vuoden siksakkailuun, joten mentorimme Jola ja Peppi, jotka muuten voittivat naisten kilpasarjan, olisivat olleet ylpeitä treenaamisemme tuloksesta. Reittisuunnittelussa onnistuimme myös kokonaisuudessaan. Lisäksi pyörä kulki ja juoksukin tuli hyvin. Tässä valossa se, mitä tapahtui ilmakuvasuunnistuksessa soramontun laidalla, on suuri harmi.

Taiteilimme käsivarsinauhat Team Elina Jouhki -hengessä. Omistimme kisan Elinalle.

Lähdimme mukaan pieneen panikkiin, mitä muissakin joukkueissa selvästi oli. Minä, joka olen partiotaitokisoissa kuitenkin ilmakuvan perusteella suunnistanut (tosin vain vähän paremmalla tuloksella), olin aivan hukassa. Yksinkertaisesti me ei saatu itseämme kartalle, vaikka aika alussa jo siihen olisi ollut hyvä mahdollisuus. Mutta hätäilyksi meni. Minä pärskyttelin kirosanoja ja ihan ehta epätoivokin pilkahteli. Pummasimme varmasti ainakin tunnin. Pööpöilyn lomassa toimimme kuitenkin jossakin määrin järkevästi ja lähdimme aivan alusta uudestaan matkaan. Tästä ehkä noin 15min kuluttua paikansimme itsemme ja siitä ei mennytkään kovin kauaa, kun rastit oli haettu.

Voi että voi ihmisen lasta harmittaa, sillä muuten kaikki sujui ihan loistavasti. Me ei kuitenkaan jääty asiaan rypemään, vaan painettiin hyvällä fiiliksellä loppuun saakka. Maantiellä veivattiin miesten kilpasarjassa olevan joukkueen ohi, mikä oli kyllä yllätys. On muuten taito tuokin, että ei heitä kirvestä kaivoon. Pian versio kisasta on täällä.

Ruoka kuului kisamaksuun. Kuvituskuva. :-)

Lopputuloksissa olimme kuntosarjan 38/48. Taisimme olla 8. naisjoukkue. Tosi hyvä treeni, kun 5h jumpataan koko ajan liikkeessä. Eipä siitä sen enempää. Tai vielä se, että jonkin verran näin vilppiä reitin varrella. Eipä siinä, että siihen(kään) kannata enrgiaansa tuhlata, mutta kiellettyjä tien ylityksiä ja alueita tehtiin rutkasti ja joukkeen pari saattoi olla sadan metrin päässä rastilla kun toinen odotteli tiellä. Kaikkien sarjojen edustajat onnistuivat tässä otannassa tasapuolisesti. Ei ne säännöt niin vaikeita ole. 

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille. Itse bongasin tällaisen mainoksen lehdestä. Voin kertoo, että olisi aktiivisuustasot noussut, jos aamulla olisin tällaisen saanut! :-D

Team Elina Jouhki - PinkWheels

Kuten jo viime postauksessa kirjoitin, kuulun Team Elina Jouhkiin. Tämä asia ansaitsee ihan oman postauksensa, mutta olin täydellä tohinalla mukana, että halusin kirjoittaa asiasta heti.

Olimme tosiaan Elinan kanssa yhteyksissä, kun viime vuonna ilmoittauduimme 2014 Frankfurtin Ironmaniin. Lupasin, että osallistun pinkkiin tempaisuun rintasyövän ehkäisemisen puolesta yhdessä hänen ja muiden urheilijoiden kanssa. Sittemmin Elina on sairastanut leukemien, johon hän sai kantasolusiirron joulukuussa 2013. Kaikki näytti hyvältä alkuvuodesta, mutta nyttemmin ilmeni, että leukemia on uusiutunut.

Koska Elina ei pääse urheilemaan, Team Elina Jouhki tekee sen hänen puolestaan. Tiimiläiset omistavat harjoituksensa ja kisansa Elinalle. Frankfurtin kisan omistaminen Elinalle tekee siitä erityisen tärkeän myös minulle itselleni. Samalla ajattelen läheisiäni, jotka ovat käyneet tai käyvät omaa taisteluansa syöpää vastaan. Pari vuotta sitten pidimme yhdessä Teemun kanssa Roosa Nauha -rannekkeita tukiessamme läheisemme sittemmin voitettua taistelua rintäsyöpää vastaan. Rannekkeita ei otettu pois, ne kuluivat ja tippuivat itsestään.

Elinan motto on: 

”Life may not be the party we hoped for, but while we are here, we might as well dance.”

• Elinan FB-sivut
• Team Elina Jouhki -keräys
• Suomen Roosa Nauha -kampanja
• SPR:n kantasolurekisteri
• Baban blogissa lisää Team Elina Jouhkista 

Leiri takana- mielenkiintoinen kesä edessä

Calellan leiri on nyt takana ja kaikki meni suunnitellusti. Aivan mahtava reissu ja Teemun vanhemmat pitivät huolta Irongirlin päiväohjelmasta sillä välin kun me hikoiltiin muissa merkeissä eli treeneissä. Aivan erityiseksi tämän leirin teki (edellisten lisäksi) se, että pääsimme yhdessä Maijan kanssa toteuttamaan Teemun huolellista leirisuunnitelmaa.

Säät suosivat pääosin eikä yhteen treeniä jäänyt sen puolesta tekemättä. Muutaman tunnin odottamisen jälkeen pääsimme matkaan niinä muutaman aamuna, kun sää oli sateisempi. Aurinkoa ja hellettä riitti ihan kiitettävästi, ainakin vuoripäivänä. 

Leiriin valmistautuessa ohjelmassa oli matkustuspäivän lisäksi kaksi lepopäivää, jotta kroppa pystyy ottamaan tulevan rasituksen vastaan. Kuuden leiripäivän aikana treeniä tuli yhteensä n. 25 tuntia. Ensimmäisenä päivänä ajettiin 4h "totuttelulenkki" kohtuullisen tasaisella. Toisena päivänä pysyttiin käytännössä vielä tasamaalla 5h verran. Kolmantena päivänä ajettiin ns. voimanousua ("täydet tuumat"), jonka jälkeen juostiin 1h sisältäen 4 x (10min alle 5min/km + 5min alle 6min/km). Illalla vielä uitiin 1,5km suurelta osin räpylöillä. Perinteisesti neljäs päivä on pyörätön päivä, joten aamulla 1h juoksua ja illalla 2km uinti ja pieni jumppa. Viidentänä päivänä oli edessä vuoripäivä. Nousumetrejä tuli 1540 ja aivan mielettömät tunnelmat koko päivän! Kuudentena päivänä oli edessä ns. vaihtoharjoitus, eli leirikisa. Ensin ajettiin 30km, juostiin 30min, ajettiin 30km ja juostiin 30min. Tässä huomasin, että pyörävauhdissa on tapahtunut tosi ärreetä kehitystä, sillä jaksoin itsekseni jauhaa 30km/h-vauhtia koko setin ajan eikä juoksukaan siitä kärsinyt.

Leiristä jäi tosi hyvät fiilikset ja Frankfurtin kisaa varten ollaan juuri oikealla tiellä. Jos 12h alitusta lähtee tavoittelemaan, niin kaikki saakin mennä juuri näin putkeen. 

Fisut 50m ulko(!)altaalla.

Vahinkokuva, mutta ihan hauska.

Tuolta vuorelta me tultiin. Vuoret eivät anna armoa. Vaikea sanoa kumpi on "kivempaa", nouseminen vai laskeminen.

Kylläpä naurattaa. Luulimme, että nousu loppuisi jo, kun kaksi tuntia olimme nousseet. :D

Merinäköala.

Baba Lybeck kirjoitti blogissaan Team Elina Jouhkista. Olimme Elinan kanssa yhteyksissä ilmoittautuessamme yhtä aikaa 2014 Frankfurtin Ironmanille viime vuonna. Silloin puhuimme rintasyövän ehkäisemiseksi kampanjoimisesta. Itseänikin lähipiirissä tuo asia oli koskettanut, joten olin valmis lähtemään mukaan. Nyt asia on saanut uuden käänteen Elinan sairastuttua toistamiseen leukemiaan ja minulle on kunnia-asia olla mukana Team Elina Jouhkissa, joten #PinkWheels -teema tulee näkymään tässäkin blogissa. Tulen omistamaan tulevan Frankfurtin Ironmanin Elinalle. Samalla liikutaan Suomen Roosa Nauhan ja SPR:n kantasolurekisterin puolesta. Team Elina Jouhkia voi tukea osallistumalla keräykseen. Itse osallistun keräykseen harjoitusleirillä kerättyjä tuntia vastaavalla määrällä.