torstai 11. joulukuuta 2008

Uurrastusta ja hankintoja

Joulukuu on kohta puolessa välissä ja jouluhössötys on osaltani jäänyt vasta kynttelikön hakemiseen kellarista ja muutamien joulukoristeiden asetteluun. Ja taiteilinpa 19 joulukorttia maailmalle. Pahimmalta hössötykseltä terän vie gradun teon, treenaamisen ja työn jäätävä yhdistelmä. Mutta töitä on tehtävä, jotta kisareissu kesällä "rapakon taakse" on mahdollista, gradun on valmistuttava viimeistään maaliskuuhun mennessä ja harjoittelu on tosiasia, jos ajattelee kesäkuussa uivansa 1,9km, pyöräilevänsä 90km ja juoksevansa puolimaratonin päälle.

Olen tässä siis tiukasti valmistautumassa (ettei se nyt keneltäkään ainakaan unohtuisi) puolimatkan triathlonkisaan ja siihen liittyy myös varustehankintoja. Ohessa uuden märkäpuvun sovitusta:

Tuntuihan se hassulta, kun hartioissa ei ollutkaan löysää ja puku oli kaikin puolin itselle sopiva! :) Ostoslistalla vielä mahdollisesti pyörä ja juoksukengät. Ja lentoliput. Ja majoitus. Ja vuokra-auto. Ja...

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Kokouspäivä

Tänään osallistuimme Teemun ja TT AquaTerran puheenjohtajan, Olli-Matin, kanssa Suomen triathlonliiton syyskokoukseen Pajulahdessa. Teemu oli oikeastaan mukana "henkisenä tukena", mutta itse olin ehdolla liiton hallitukseen. Äänestyksen jälkeen tuloksena oli se, että minut valittiin liittohallituksen jäseneksi. Olen otettu saamastani luottamuksesta ja nyt sitten alkaa työnteko myös sillä saralla.