maanantai 7. joulukuuta 2015

7.

Monivaiheisen viikonlopun jälkeen arki jatkui taas vakaana. Tai ehkä hivenen epävakaana, sillä koska pienin oli flunssapotilaana ja siten kotitoimistomiehestä sekä mummosta koostuneet viihdytysjoukot ovat tehneet ilmeisesti parhaansa. Flunssapotilas sai päättää ruoan ja valinnan tuloksena oli herkkukeittoa, eli bataatti-porkkana-perunasosekeittoa.

Korianteri on vaan aivan mielettömän hyvää. Laadukasta ruokakuvaamista...
Jalat ovat yllättävän hyvässä kunnossa eilisen juoksun jäljiltä. Uni ei meinannut tulla illalla silmään, joten se velka tuntuu kasvavan nopeammin kuin Suomen valtion velka saavutaa sadan miljardin euron rajapyykin (vai joko se saavutettiin, olen kuitenkin ihan siinä perässä). Reidet ovat vähän kipeät, mutta jos ne eivät olisi, niin soimaisin kyllä itseäni yrittämisen puutteesta. Mutta mikä ihana tunne, että esimerkiksi polvessa ei ole eikä ollut mitään tuntemuksia! Leikkauksen vuosipäivä on tulossa ensi viikolla, ehkäpä ostan kakkua vuoden vanhalle eturistisiteelleni... Ja pidän puheen.

Juliste työhuoneessani. Kissakuva.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!