11.

Lapsi ehdotti perhehiihtolenkkiä viikonlopulle. Ja tokihan me silloin lähdetään koko porukalla. Menimme autolla Sammakkolammelle, koska varsinaisesti tuo Puijo ei sovellu neljävuotiaan hiihtoharjoitteluun. Tai kyllä stadioni on ihan hyvä tasainen paikka, mutta Sammakkolammen kierroksella on ehkä vähän rennompi meininki ja takaatulevien hiihtovauhti on usein kohtuullinen, että yllättäviin tilanteisiin ehtii hyvin reagoida.

Ihailen tätä sinnikkyyttä.

Yllättäviä tilanteita tuleekin hyvällä tahdilla. Vuodessa on tapahtunut tosi paljon kehitystä ja aika ajoin sukset jopa liukuivat! Miten hauskaa oli seurata tätä riemua, minkä hiihto sai aikaiseksi. Olen varma, että lapseni tunteet olivat samat kuin itselläni. Välillä ei oikein tiedä, että hirvittääkö vai naurattaako vauhti.

Välillä tarvitaan apuvoimia.

Teemu otti kuvat ja minä olin hiihtäen mukana. Nauratti, kun moitteita sai kaikki jotka ohittivat meidät. Ihan kuin joku olisi sanonut ääneen omat ajatukset, joita joskus tulee lenkillä. Kun hiihtäjälupaus oli saanut tarpeekseensa, niin heitin toppatakkini pois ja lähdin omalle hiihtolenkille. 

Vauhti kiihtyy kiihtymistään, sukset luistavat yhtä kovemmin!

Omasta lapsuudesta on sellainen hauska hiihtomuisto, että Puijolla järjestettiin Anttila-hiihtoja ja äitini hiihti rinnallani kisan aikana. Stadionille noustessa äitini joutui sanomaan, että mene vaan, tulen perässä. Tämä tapahtui 80-luvulla. Yritän välttää tämän saman kohtalon äitinä. Hehee.