2.

Lähdin töiden, uuden pesukoneen odottamisen ja Teemun hiihtolenkin jälkeen omalle tunnin juoksulenkille. Sinänsähän tuo juoksu oli tunnelmallinen, kun lunta oli tuprutellut taas useamman sentti ja sitä riitti koko lenkin ajan muutenkin. Tunnelmallinen, mutta myös erittäin raskas juostava.

Heijastimia pittää olla.

Vetäisin päähäni Ironman Boise 70.3 -kisan pipon. Pipon kävin hakemassa vuonna 2009 ja olipa tuo kisa ensimmäinen puolimatkan triathlonini. Kisaraportti näyttäisi löytyvän täältä. Aikaa meni 7:37. Sen muistan kisasta, että uinti oli ikäryhmälähtöinä ja lähtöjen edetessä sää muuttui sellaiseksi, että satoja ihmisiä keskeytti uinnin aikana. Kivoja kommentteja tuolla rapsassa. 

Näin jälkeenpäin ajatellen oli kyllä aika huikea reissu. Kisan aikana nousi tosiaan myrsky ja vuoren rinteellä ambulanssiin kerättiin mutkissa kaatuneet. Erityisen hyvin mieleeni jäi amerikkalaisten kannustus: "You look so sexy!" Tuntui kyllä juuri siltä.  Olin tehnyt vaan kourallisen kisoja parin vuoden aikana ennen tuota koitosta. Kisoja kun ei silloin ollut ihan joka viikonlopulle valita. Mutta olin jo nähnyt niitä niin monta, että ei kun kisaan vaan. 

Unettomat Seattlessa. Kuvan on muuten ottanut T. Miettinen.

Muistan, kun olin maaliskuussa aloittanut työt ja pidin 3 viikkoa palkatonta lomaa tuon Amerikan reissun vuoksi. Teemu kisasi samalla reissulla Coeur d'Alenen Ironmanissa, mutta se oli vaikea kisa ja kausi kokonaisuudessaankin. Silti tuo reissu oli kyllä yksi mieleenpainuvimmista. 

1.

Vuoden 2016 joulukalenteri on täällä! Vuosien 2015 ja 2014 kalenterit olivat rautaa, niin tulee olemaan tämäkin vuosi!

Joulukuussa kahvihetkellä täytyy olla piparkakkuja!

Puhuimme tänään Teemun kanssa viikonlopun treeneistä. Ohjelmassani on perjantaina tunti juoksua, lauantaina kaksi tuntia pyörää ja sunnuntaina kolme tuntia hiihtoa. Ei ainakaan monimutkaisuudesta voi syyttää.

Nauti!

Elokuun Ironman on kuin muisto vain, vaikka eihän siitä nyt niin kovin kauan ole, vai onko. Paljon on ehtinyt siinä ajassa tapahtua ja ensi kesän on triathlonin suhteen jo suunniteltu hyvin eli melkein jo tehty. Otetaanpa katsaus syksyyn!

Juuri mihinkään ei kannata suhtautua niin kovin vakavasti,

Kööpenhaminassa tapahtuneen raaston jälkeen podin pari flunssaa, jotka otin vastaan kohteliaasti päiväkotirumbankin alettua sopivasti. Työmatkapyöräilyä, joka kyllä on n. 1h päivässä kärry perässä, lukuun ottamatta en tehnyt moneen viikkoon mitään. Ei huvittanut oikeastaan yhtään, niin kuin ei tarvitsekaan. Ironman-blues oli hyvin lievä, ehkä pientä kaihomieltä vain. 

Ylimenokauden hauskoja puolia on se, että voimme (oikeastaan ainoastaan silloin) treenata yhdessä Teemun kanssa.

Ensi kesänä suuntaan "nuoruuden" maisemiin Puolan Challenge Poznaniin. Olin Puolassa vaihto-opiskelemassa taloustieteitä 2000-luvun alussa ja muutama vuosi myöhemmin olin samaisen yliopiston kv-suhteiden osastolla töissä ja tekemässä harjoittelua. Meillä on myös hyviä ystäviä Puolassa, joita olemme viimeksi nähneet 10 vuotta sitten. Puolan kieli on vähän ruosteessa, mutta eiköhän sitä trituristihommat vielä selvitetä! 

Kävin koittamassa miltä tuntuu yrittään juosta Tahkovuoren huipulle. Kuten kuvasta näkyy, ei kovin hyvälle.

Ensi kesänä houkuttelee myös ajatus osallistua Finntriathlon Leville. Mutta katsotaanpa nyt rauhassa vielä, jahka Teemunkin sunnittelmat selkiytyvät. Köpiksen 11:20h oli suortuksena sellainen, että siitä voi tietysti ajatella parantavansa, mutta kyllä oli niin kunnonmukainen suoritus ja mahtavat olosuhteet että tiukassa voi olla. Joitakin osa-alueita on helppo parantaa, esimerkiksi tämän vuoden uintikilometrit ovat pöyristyttävät 59. Toki pyörässä tapahtui kehitysharppaus, samoin juoksu kehittyi entisestään. Kaikkea ei vain voi saada ja nämä on harkittuja paikkoja, joissa pitää pitää pää kylmänä. Onneksi minulla on sellainen "viilennin" ihan kotosalla.

Altaassakin on työt aloitettu.

Elämässä kaikki ei suju kuitenkaan suunnitellusti. Olin leikkausjonossa suunniteltuun operaatioon marraskuussa, mutta minkä odotus päättyikin paljon aiottua aiemmin päivystysleikkaukseen. En avaa enempää tällaista henkilökohtaista asiaa, mutta tilanne on nyt hoidettu ja sairauslomakin päättyy tänään. Treeninkin voi aloittaa. Ajattelin ottaa tämän yhtenä muistutuksena nauttia sekä niistä että muistakin asioista, mitä saa ja on mahdollisuus tehdä.

Vähän erilainen selfie kuin yleensä minun ottamat.

Ironman Copenhagen 2016

Tanskan reissun jälkeen alkaa taas järki juosta ja kirjoittaminenkin taitaa jo sujua. Kesä oli mahtava ja (treenikin mielessä) sen kruunasi vielä heinäkuussa Espanjassa vietetty pariviikkoinen, jonka aikana vietettiin lomaa sekä uitiin, pyöräiltiin ja juostiin.

Erilaiset poseeraukset ovat tärkeitä.

Joten kun Kööpenhaminan kisa lähestyi, oli kyllä todella luottavainen olo siihen, että mikä on tehty on tehty. Luonnollisesti viimeinen viikko sujui flunssaoireita odottaessa, mutta niitäkään ei tullut. Seuramme järjesti legendaarisen Kuopio Triathlonin, jossa yritin viimeistellä kuntoani pikamatkalla, mutta onnistuen puhkomaan pyöräosuudella renkaani ja siirtyen sitten talkootehtäviini aiottua aikaisemmin. Hyvää tuossakin oli se, että sai startin alle vielä ja renkaanvaihdon kenttäolosuhteissa. 

Irongirl jäi viettämään spesiaaliaikaa mummolaan ja me suuntasimme Tanskaan. Merivesi oli raikasta, kun pyöränviennin yhteydessä kävimme siihen tutustumassa. Ilmeisesti +16 astetta ja ensimmäistä kertaa uin meduusojen kanssa. Vähänhän se pisti miettimään, että polttelevatko mitenkä kovasti, mutta ystävällisiä möllyköitä olivat.

Kisa-aamuna olin yllättävän rento, toki tuleva koitos pulpatti kropan sisällä. Rolling swim start, jossa 6 kisaajaa päästetään matkaan neljän sekunnin välein, sopi minulle mainiosti. Ryysistä ei tullut missään vaiheessa, mutta laguunin ylle laskeutunut sumu teki tepposia ja uin vähän niin kuin kaikkialla. Välillä en nähnyt yhtään poijua ja piti vaan pysyä jonkun varpaiden takana. Onneksi valitsin kirkkaat lasit, sillä tummat lasit olisi vieneet viimeisetkin värit näkökentästä. Takasuora oli pitkä ja ehdin jo miettiä, että kylläpä tässä taitaa tuhrautua aikaa. Rantauduin kuitenkin ajassa 1:19, joka on muuten melkein minuutilleen sama aika kuin 2011 ja 2014 Ironmaneissani. Kehitystä ei sillä saralla ole liiaksi tapahtunut, mutta kuten olen aikaisemminkin tällä kaudella joutunut toteamaan, niin mitään ihmettä ei yleensä kisapäivänä tapahdu, jos kilometrit ovat muutenkin vähäiset.

Uinnin jälkeen ajatukset kohti pyörää.

Yhtä kaikki lähdin ajamaan pyörällä hyvävoimaisena. Heti oli selvää, että nyt on pyöräjalkaa. Kun päästiin kaupungista pois, niin tuulikin oli suosiollinen ja sai paahtaa menemään ihan surutta. Ensimmäisellä kierroksella nauratti, kun pyöräreitti tuntui olevan kuin tehty minulle. Lieneekö rolling startin ansiota, mutta omaan ajorytmiin pääsi verraten nopeasti eikä isoja porukoita näkynyt. Energiaa otin suunnitelman mukaan ja vasta juoksun viimeisellä 10km lipsuin siitä (suunnitellusti). Toisella kierroksella annoin itseni vähän laskeskella, että nyt saattaa tulla ihan hyväkin aika, jos tämä vauhti pysyy T2:een asti. Rengasrikkoja näytti tapahtuvan Köpikselle tuttuun tyyliin ja toivoin, että omat renkaani kestäisivät. Onhan se ihan makea tunne, kun ohittelet "levymiehiä" ja pystyt ilmeettömästi vaan nostamaan watteja. Pientä eturatasta ei juuri tarvinnut vaivata koko matkalla. 180km pyöräilystä selvisin ajassa 5:32, eli n. 33km/h -keskivauhtia.

Tästä se lähtee tytöt!

Olin siis ennätystahdissa lähdössä T2:lta juoksuun. Nappasin pussukasta kaksi geeliä taskuun ja minigrippussin, jossa oli suolatablettaja. Aurinko oli alkanut porottaa ja olin iloinen valinnastani jättää viisiiri pois ja varustautua suurella lippiksellä maratonille. 5:30min/km -vauhtia käynnistyi juoksu ja likipitäen sitä vauhtia pääsin aina puoleen väliin saakka. Sitten vauhti alkoi pikkuhiljaa hiljentyä. Sain kuitenkin pidettyä sen pitkään alle 6min. Viimeiselle kierrokselle (10km) lähtiessäni olin niin onnellinen, että ennätys tulee menemään uusiksi, mutta samalla jalkojen lihaskestävyys alkoi olemaan muisto vain. Reitillä ollut mukulakivipätkä sai jokaisella kierroksella kiroamaan, mutta muuten fiilis oli mahtava. Maratonin juoksin ajassa 4:16.

Häh, mitä, en kuule!

Juuri ennen maalia tavoitin ystäväni, joka lähti viimeiselle kierrokselleen tehden aivan mielettömän ajan ensimmäisellä Ironmanillaan. Maalisuoralla sai vihdoin tuulettaa ja juhlia. En nähny aikaani, mutta Teemu kertoi sen olevan 11:20.53. Voi hyvä tavaton. 12h oli alittunut reilusti ja ennätys parantunut 40 minuuttia. Sinänsä se ei ollut yllätys, koska erilaisia laskelmia voi tehdä etukäteen, jos kaikki olosuhteet ovat muuten myönteiset, mutta että oikeasti saa itsestään irti sen mikä on mahdollista, on mieletöntä. Suurin kiitos tästä kuuluu tietysti Teemulle, jonka valmennusfilosofia on täydellinen minulle. Kaikki meni siihen kuuluisaan putkeen, uskalsin ajaa kovaa ja pystyin sietämään epämukavuutta. Viimeinen 10km meni sisuhöyryillä, mikä lienee suurin vahvuuteni lajissa. Kun tuntuu tosi pahalle, hoen itselleni että kohta tämä loppuu. 

Ei voi olla totta!

Hah, tässä se nyt taas on!

Maalin jälkeen piti äkkiä vaihtaa vaatteet, saada ruokaa ja juomaa koneeseen, koska huono olo alkoi vaania. Pari pizzasiivua korjasi asian ja oli mukava vaihtaa tuntemuksia suomalaisnaisten kanssa. Me ollaan kaikki tehty omilla tahoillamme tosi paljon työtä ja ollaan kovia naisia kaikki. Vaikkakin ainakin itselläni joka toinen sana taisi siinä vaiheessa olla kirosana, niin kaikki olivat selvästi onnellisia. Silloinkin, kun kisa oli sisältänyt teknisiä murheita ja tehnyt siitä erilaisen kamppailun. Ironman on matka, joka voi tarjota melkeinpä mitä tahansa. Silloin kun kaikki sujuu, niin siitä pitää nauttia myös.

We didn't **ck about!