perjantai 2. joulukuuta 2016

2.

Lähdin töiden, uuden pesukoneen odottamisen ja Teemun hiihtolenkin jälkeen omalle tunnin juoksulenkille. Sinänsähän tuo juoksu oli tunnelmallinen, kun lunta oli tuprutellut taas useamman sentti ja sitä riitti koko lenkin ajan muutenkin. Tunnelmallinen, mutta myös erittäin raskas juostava.

Heijastimia pittää olla.
Vetäisin päähäni Ironman Boise 70.3 -kisan pipon. Pipon kävin hakemassa vuonna 2009 ja olipa tuo kisa ensimmäinen puolimatkan triathlonini. Kisaraportti näyttäisi löytyvän täältä. Aikaa meni 7:37. Sen muistan kisasta, että uinti oli ikäryhmälähtöinä ja lähtöjen edetessä sää muuttui sellaiseksi, että satoja ihmisiä keskeytti uinnin aikana. Kivoja kommentteja tuolla rapsassa. 

Näin jälkeenpäin ajatellen oli kyllä aika huikea reissu. Kisan aikana nousi tosiaan myrsky ja vuoren rinteellä ambulanssiin kerättiin mutkissa kaatuneet. Erityisen hyvin mieleeni jäi amerikkalaisten kannustus: "You look so sexy!" Tuntui kyllä juuri siltä.  Olin tehnyt vaan kourallisen kisoja parin vuoden aikana ennen tuota koitosta. Kisoja kun ei silloin ollut ihan joka viikonlopulle valita. Mutta olin jo nähnyt niitä niin monta, että ei kun kisaan vaan. 

Unettomat Seattlessa. Kuvan on muuten ottanut T. Miettinen.
Muistan, kun olin maaliskuussa aloittanut työt ja pidin 3 viikkoa palkatonta lomaa tuon Amerikan reissun vuoksi. Teemu kisasi samalla reissulla Coeur d'Alenen Ironmanissa, mutta se oli vaikea kisa ja kausi kokonaisuudessaankin. Silti tuo reissu oli kyllä yksi mieleenpainuvimmista. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!