"Think like a bumblebee ; train like a horse!"

Vaikka kotimainen triathlonkausi on jo hyvä tovi sitten saatettu päätökseen, on pian taas se aika, jolloin ensi kautta aletaan suunnittelemaan. Itselleni hyväksi havaittu keino on asettaa tavoitteita, jolloin motivaatio pysyy yllä ja harjoittelu on mielekästä. Luulen, että tämän vuoden jälkeen nuo tavoitteet on helppo asettaa erilaisiin kilpailuihin, kun tähtäimessä ei enää lähtökohtaisesti ole maaliin pääsy.

Suomen kesä on lyhyt, mutta triathlonkisojen suhteen kuitenkin kattava. Harvoin kuitenkaan ennen juhannusta voidaan mennä avovesiin uimaan (ilman märkäpukua), joten kisakausi muodostuu hyvin lyhyeksi. Suomessa on lukuisia erinomaisia triathlonkisoja ja siksi tässä postauksessa keskitys puolimatkan kisoihin ulkomailla.

Ironman 70.3 -sarjan kisat auttavat alkuun. Viime kesäkuussa kisaamaani IM Boise 70.3 voin suositella kenellä tahansa. On kuitenkin epätodennäköistä, että matkaan ensi kesänä jälleen USA:han. Entäpä Itävallan IM 70.3 toukokuun lopulla tai Antwerp Ironman 70.3 elokuussa? Vaihtoehtoja löytyy myös The Challenge Familyn kisoista. Vinkkejä hyväksi havaituista kisoista otetaan ilolla vastaan. Myös eurooppalaiset maratonit kiinnostavat, joten vinkit niistäkin ovat tervetulleita! Myös maratoneja listaavia sivuja voi laittaa kommenttikenttään.

Harjoitteluun liittyy myös erinomainen ajatus Joe Frielin kirjasta The Triathlete´s Training Bible 2nd Edition. Jutussa kerrotaan NASA:n tutkineen kimalaista, sillä oli sen toivottiin tuovan vastauksia avaruudessa operoimiseen. NASA:n tutkijat kysyivät, että kuinka niin pienet siivet pystyvät tuottamaan tarvittavan nosteen suhteessa niin suureen ja karvaiseen torsoon. Tutkijat tutkivat tutkimisesta päästyään kimalaista ja tulivat siihen tulokseen, että kimalaiset eivät ole lentokykyisiä. Onneksi kukaan ei kertonut tätä kimalaiselle. Yksi mm. triathlonpalapelin merkittävin osa menestyksessä on omaan itseensä ja suorituskykyyn uskominen. Sitten on kilpahevonen. Psykologisesti kilpahevoset poikkeavat triathlonisteista. Hevoset eivät koskaan kyseenalaista harjoitteluaan. Kun on aika tehdä valmentajan suunnittelema harjoitus ne tekevät sen, eivätkä mieti, että onko se tarpeeksi. Ne eivät tee extralenkkejä vain ollakseen "varmoja", että kilometrit riittävät. Kisapäivänä hevoset ovat hermostuneita, sillä ne tietävät, että jotakin on tapahtumassa. Ne eivtä kuitenkaan vertaile toisiaan kuten ihmiset: "Katso mikä ori!" -tyyliin. Kilpahevosten olemassa ololle on vain yksi syy: tulla nopeammaksi. Jos hevonen on fyysisesti vahva ja valmentaja viisas, niin tämä yleensä tapahtuu. Jatkuva arvailu ja suunnanvaihto harjoittelussa jokaisen kisan jälkeen on varmin tapa epäonnistua. Joe Friel kiteytti ajatuksensa loistavasti:

"Think like a bumblebee ; train like a horse."

"Rajulla hurmioituneella kirillä..."

Siilinjärvellä juostiin maakuntaviesti viime lauantaina. Itse pääsin juoksemaan TT AquaTerran joukkueessa, jonka muut osuudet olivat kivenkovien triathlonistien miehittämiä. Mielestäni lunastin kuitenkin paikkani joukkueessa, sillä lähdin ankkuriosuudelle neljäntenä ja neljäntenä tulin maaliin. Vaikkakin loppukirikamppailuksihan se meni. Huomasin ja kuulin, että viidentenä olevan joukkueen ankkuri saavuttaa minua, mutta tiesin etten juoksemalla pääse häntä enää karkuun. Hölläsin sitten hieman vauhtia ja odotin, että kilpakumppani tulee rinnalle, jotta päästään sprinttaamaan. Rajulla kirillä (ja vieläkin hurjemmalla itseluottamuksella...) pidin joukkueemme neljäntenä. En olisi uskonut, että vielä sitä juoksukisoista tuodaan palkintoja kotiin.

Kyllä 1,5 km juoksu on kovaa leikkiä.
Jalassa näkyy myös se, että salibandykentällä on vierailtu.

Ostin tänään lampun työmatkapyörääni sekä Speedon korvatulpat uintiin. Onko kenelläkään kokemusta noista "kuusimaisista" tulpista? Viime vuonna uin silikonitulpat korvissa, mutta ne olivat melko epäkäytännölliset. Korvatulehdusta ei haluaisi taas vieraaksi...

Uusia tuulia

Tässä sitä körötellään kohti Kuopiota Astran kyydissä. Viikonloppu on tarkoitus viettää mökillä ja j0s vielä jotakin tarttuisi metsästäkin mukaan. Erikoislisän tuo lauantaina juostavat maakuntaviestit, missä juoksen AquaTerran ankkurina. 1,5 km on pitkä matka täysillä juostavaksi, mutta pitäähän sitä mukaan lähteä, jotta joukkue saadaan kasaan.

Tämän viikon urheilusuoritukset ovat sisältäneet pesäpalloa ja salibandya sekä pöytälätkää. Kyllä, aivan oikein. Liityin työpaikan pöytälätkäkerhoon. Kuka voisi moisesta tilaisuudesta kieltäytyäkään? Vielä kun sarja pääsee käyntiin, niin päästään tositoimiin. Täytyy myöntää, että minut on äärettömän helppo ylipuhua kaikenlaiseen uuteen ja erikoiseen, mutta tämäkin on totista urheilua joissakin piireissä.

Triathlonrintamalla on tapahtunut myös. Muutakin kuin kaudenpäättäjäiset viikko sitten. Ensi kesä on jo mielessä ja ajatuksia kisoista ja leireistä pyörii päässä. Eilen minusta tuli Helsinki Triathlonin jäsen, joten vihdoinkin pääsen lajitovereiden seuraan täällä uudessa kotikaupungissa.

1/2IM vs. maraton

Jupis kysyi kommentissaan mielipidettäni siitä, että kuinka suhteuttaisin 1/2IM:n ja maratonin toisiinsa suorituksina. Yksinkertaisesti voin sanoa, että 1/2IM on suorituksena helpomman tuntuinen, mutta ajatusta voisi kuitenkin hieman avata.

Puolimatkan triathloniin USA:ssa käytin aikaa 7:37:17, keskisykkeellä 162. Kylmä ja myrskyinen sää hidasti hieman matkantekoa, mutta ei aiheuttanut muita ongelmia. Toki vauhtini oli maltillinen ja tavoite maaliinpääsyssä, joten en yrittänytkään ottaa kaikkea irti ja tämä varmasti vaikuttaa "hyvänolontunteeseen". Uinti oli melkoista rynkytystä aallokossa, pyörä tasavauhtinen ja puolimaraton tasaista juoksua. Myös se, että kilpailullisesti minä en ollut asettanut tavoitetta, teki kisasta omalta osaltani rennon (toisin kuin esimerkiksi kotimaisissa pikakoitoksissa).

Helsinki City Maratonin taivalsin ajassa 5:13:35, keskisykkeellä 173. Sama juttu kuin 1/2IM:llä, tavoite oli maaliinpääsy. Ehkä pienenä tavoitteena oli päästä alle viiden tunnin, mutta jälleen lähdin matkaan ilman paineita. Alussa minua piinasi aurinko ja kuumuus ja pienoinen nestehukka. Kuitenkin reilun 40km juokseminen tekee melkoista tuhoa jaloissa, varsinkin kun juoksukilometrejä oli tältä vuodelta takana 302. Ensin meni selkä, sitten reidet ja 200m ennen maalia meinasin saada ensimmäisen krampin pohkeeseen.

Vaikka 1/2IM:iin kului aikaa noin 2h 24min pitempään kuin maratonilla, niin sen suoritus on tasaisempi. Ja itse isokokoisena triatleettina nautin pyörän päälle juoksemisesta, kun on kunnon lämmittelyt alla. Energioiden kanssa minulla ei ollut kummassakaan kisassa ongelmia ja kaikki sujui siinä suhteessa erinomaisesti. Kiitos Teemun asiantuntemuksen.

Tätä kesää leimasi halu ylittää itsensä ja näyttää, että ko. suoritukset ovat mahdollisia kohtuullisella harjoittelulla. Kaikki tämä oman kunnon, terveyden ja fiiliksen takia. Jos ihan rehellinen olen, niin sekä 1/2 IM:n ja maratonin jälkeen en kuitenkaan osannut ottaa iloa niin irti kuin olin etukäteen ajatellut. Suorituksen aikana tunnetilat menivät kyllä ylös ja alas. Tuntemukset maalissa ja näin kuukausia suoritusten jälkeen eivät vastanneet sitä, mitä luulin tulevan. Tottahan sitä on ylpeä itsestään, mutta onko tämä nyt sitä kuuluisaa nälkää, mikä kasvaa syödessä. Ja onhan se totta, että minulla on täysin vääristyneet käsitykset hyvästä triathlonsuorituksesta! :D

Nyt on pää ns. avattu kestävyysurheilun maailmassa. Vanha palloilija ja heittäjä-työntäjä taipui aivan uudelle tasolle sinnikkään harjoittelun tuloksena. Ensi kesänä mukana on varmasti uudenlainen tavoitteellisuus ja enää tavoitteena ei tule olemaan ainoastaan maaliinpääsy. Kuitenkin jo tässä vaiheessa huomaan ilahtuvan aina kun joku sanoo minun olevan urheilija.

Viikonloppuna kisataan, yritetään ja voitetaan esteitä Helsinki City Triathlonin merkeissä. Kaikille oikein paljon tsemppiä sinne!