Pölinää

On ollut aivan mahtavat ilmat, auringon paistettakin! Viime tiistaina juoksin ensimmäisen kerran loukkaantumisen jälkeen, tuloksena 6,1 km ja aikaa kului huimat 46 minuuttia! Mutta(!), pystyin juoksemaan tasaisesti ja polvessa ei tuntunut kipua. Sykkeet kyllä pomppasi kattoon, eli niitä kuuluisia juoksulihaksia ei ole kyllä harjoitettu reiluun viiteen kuukauteen!

Yksi joka keväinen riemun aihe on jälleen täällä, katupöly. Hampaissa narskuu ja silmät kutisevat. Astmaatikolle asia on kuitenkin ikävä ja rajoittaa juoksemisen riemua. Eilen tein 2 km uintitreenin ja tiistain juoksulenkin vaikutukset tuntuivat vieläkin.

1,5 tunnin päästä startataan kohti Tukholmaa 14 pelaajan voimin. Hankimme "yhdistäväksi rekvisiitaksi" kukkaleit jokaiselle, eli jos semmoinen porukka tulee vastaan, niin tervetuloa moikkaamaan! Kaislahameet jätimme kotia.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

När går nästa bus till Slussen?

Tänään loppui polven fysioterapia. Prosessi ei todellakaan ollut ilmainen ja opiskelijaa tuo kirpaisi oikein erityisesti. Kuitenkin, kun vaakakupissa on oma liikuntakyky ja tavoitteena muukin kuin kävely, niin rahallinen panostus ei tunnu enää lainkaan niin pahalta. Parissa kuukaudessa tilanne muuttui aivan radikaalisti ja liikeradat on taas palautuneet ja voiman hankinta on hyvässä vauhdissa.

Viime yönä heräsin katsastamaan Arizona Ironmanin tulokset. Ja lopputulos ei ollut aivan selvillä vielä silloin, mutta iloksemme saimme viestin valtameren takaa, että Tiina on saanut paikan Havaijille! Kisastudio oli meillä pystyssä jo heti alusta alkaen ja sivuja päiviteltiin tiukkaan tahtiin! :D

Otsikko liittyy siihen, että perjantaina minulla on suuntana Tukholma ja Globen. Lause liittyy ko. kielen opiskeluun, ja on osalle varmasti tuttu. Teemu puolestaan suuntaa viikon leirille etelään.

(Kunto)urheilijan pohdiskelua

Urheilun saralla on itselläni kovat pohdinnat menossa. Mitä tehdä jatkossa? Vaikka polvi on kuntoutunut suhteellisen hyvin ja nopeastikin, niin salibandykentille palaaminen arveluttaa. Olisiko sitten kestävyysurheilusta minulle harjoittelumuodoksi? Pari vuotta olen jo juoksennellut ja viime syksynä porhalsin ensimmäisen puolimaratonini. Aika oli mitä oli (noin 2,5 h), mutta se oli itselleni iso juttu. Tänä vuonna oli tarkoitus juosta maratoni, mutta se kariutui tähän polven rikkoutumiseen.

Tuntuu hassulta, mutta olen vasta nyt itse ymmärtänyt triathlonharjoittelun monipuolisuuden ja hauskuuden. Myös vaparin harjoittelu tuo rutkasti haastetta ja ainahan on mukava oppia uutta. Milloinka on sopiva aika liittyä johonkin seuraan ja milloinka on sopiva aika lähteä esim. yhteislenkille? Jotenkin on tunne, että juuri tärkeä alkutaival tulee räpiköidä läpi yksin, jotta pystyy liittymään erilaisiin porukoihin ja lähteä sitten kehittämään itseään varteenotettavana kuntourheilijana. Itselläni on hyvin realistinen käsitys omasta tasosta ja en haaveilekaan vuosia jo harjoitelleiden kanssa polskimisesta, mutta jossakin vaiheessa sekin varmasti auttaisi. Lisäksi olen aina ollut vankasti mukana seuratoiminnassa, eli urheiluseuraan kuuluminen ja seuratyötä tekeminen on luontainen osa harrastustoimintaa. Mitä siis tehdä?

Pohdinnat sikseen. Tänään oli sitten (tämän tutkinnon) viimeiset luennot. Enää on jäljellä muutama seminaari ja kolme tenttiä. Ja se gradu, mutta se on kyllä hyvässä vauhdissa, jos motivaatio vain pysyy yllä. Kuukauden päästä ollaan Lanzarotella, ja tässäpä muutamia kuvia vuoden takaa:

Uutisia triathlonperheelle

Koska uutiset Savoon tulevat ilmeisen hitaasti ja informaatioteknologian ihmeet eivät siinä tunnu auttavan, niin meinasi päästä ohitseni ulkoministeri Stubbin riemastuttava blogikirjoitus urheilun "riemusta" ja erityisesti triathlonista. (Syynä kirjoituksen ohittamiseen voi olla myös Lapponia Hiihdon mukana tuoma yleinen uutispimennys, joka oli kyllä myös vapauttavaa.)

Kirjoitus oli jotenkin niin osuva. Valitettavan usein joitakin lajeja mystifioidaan, mutta triathlonissakin voi olla kyse ainoastaan henkilökohtaisesta terveysteosta ja omien rajojen etsimisestä. Hawaii Ironmanin kerran (huoltajana/vaimona) kokeneena voin vain "ihastella" sitä tyyliä, kuinka ennakkoluulottomasti ihmiset lähtevät tuohonkin kuninkuuskisaan mukaan! Ja toiset kannustavat: "You can do it!" Eikä tyyliin: "Pysytkö sä edes pinnalla!"

Oma kynnys ylittyi yllytyksen myötä viime kesänä Joroisten pikatriathlonissa. Aivan tarpeettomia paineita toivat/tuovat oma vaatimustaso ja mieheni menestys. On haastavaa suhtautua triathloniin samalla tavalla kuin maratonjuoksuun, kun toinen taloudessa tekee sitä ammatikseen. Mutta olisihan se vallan hienoa, jos kesällä 2009 saisi olla samalla lähtöviivalla yhdessä mieheni ja ministerin kanssa, sitä ennen en taida puolimatkalle vielä lähteä! :D