Elämä jatkuu

Kaikesta huolimatta aina elämä jatkuu, vaikka se niin kuluneelta kuulostaakin. Sain valmisteltua tutkimussuunnitelmani ja huomenna sitten esittelyt...

Iltapäivällä matkani vie jälleen Mehiläiseen, jossa olisi tarkoitus saada osviittaa polven tilanteesta. Kunpa pääsisi jo treenaamaan! Olen jo haaveillut 2-3 tunnin (spinning)pyörätreenistä uimahallilla! Huomatkaa, että olen varsin realisti siitä, mitä voin alussa tehdä! En esimerkiksi ole lähdössä pitkälle juoksulenkille tai salibandykaukaloon. Hyvä minä! Tärkeintä on, että polvi hoidetaan nyt eikä tulevaisuudessa.

Teemu sai vihdoin eilen käteensä ne tradenomin paperit. Rehellisesti sanottuna en ihan loppuun asti uskonut asiaan, mutta homma hoitui. Jospa nyt hellittäisi opintojen saralla, sillä varmasti on helpompi keskittyä noihin nykyisiin opintoihin kuin olla kahden tulen/koulun välissä... Mutta aihetta myös siis juhlaan.

Taivaalliseen soittokuntaan

Eilen oli murheellinen päivä, sillä ukkini kuoli. Lähdimme isäni, joka on ainoa lapsi, kanssa heti ajamaan "maalle" mummoni luokse. Ukki oli kyllä pitkään sairastellut, mutta kyllähän tuo pääsee aina yllättämään, vaikka siihen olisi olevinaan jo valmistautunut.

Olen surullinen, mutta erityisesti mummoni puolesta. Pari kesää sitten vietimme heidän 50-vuotishääpäiväänsä.

Kiitos ja kumarrus puurtajille

Huomenna muistetaan, tai pitäisi varmaan sanoa kiitetään, Teemun erästä valmentajaa hienolla tavalla. Tai virallisen kiittämisen suorittavat varmasti itse valmennettavat, mutta saan olla mukana. Ei siitä sen enempää nyt, kaiken varalta! ;) Mutta tuo kiittäminen tai muistaminen onkin asia, joka ei ole niin yksinkertainen. Itse olen aina ollut jonkin sortin urheiluseura-aktiivi ja tälläkin hetkellä salibandyjoukkueemme joukkueenjohtaja. Ympärilläni on aivan loistavia ihmisiä tekemässä hommaa kanssani, kuten valmentajat, talkoo- ja turnausvastaavat sekä aivan mielettömän hyvä rahastonhoitaja. Itselläni on ollut tapana kiittää kaikkia toimihenkilöitä jotenkin kuluneesta kaudesta. Yleensä se on ollut hyvä ruoka. Silti tuntuu, ettei kovasti ja ilmaiseksi puurtavia ihmisiä osaa, eikä pysty, kiittämään tarpeeksi. Totuus kuitenkin on, että tekeviä ihmisiä tarvitaan, urheilutoiminnassa varsinkin. Tärkeää on myös huolehtia siitä, ettei ihmisiä kuluteta hommassa loppuun, vaan annetaan vastuuta myös muille.

Parin päivän ajan olen puurtanut tutkimussuunnitelman parissa, joka täytyy esitellä ensi keskiviikkona. Kylläpä deadline saa hyvin hommiin vauhtia, edelleenkin! Koska en edelleenkään pysty urheilemaan tai liikkumaan, niin viikonloppu taitaa sujua koneen ja kirjojen ääressä.

Meidän malli

Jokin aika sitten tiskikoneemme hajosi, tosin perintökaluhan tuo jo olikin. Totuin jo niin hyvin "helppoon elämään" keittiössä, että patistin Teemun konekierrokselle uutta etsimään. Meillähän tämä toimii niin, että se joka ei kodinkoneita käytä, niin ostaa ne. Äkkiseltään ei mitään järkeä, mutta hyvin on toiminut! Yksi syy tähän menettelyyn on varmaankin se, että Teemu on paljon parempi tinkijä ja neuvottelija kuin minä. Tämä uusi vehje on oikein hyvä, tosin yksi omituisuus siinä on. Kolmen tunnin ajastin. Mihinkä ihmeeseen tarvitaan kolmen tunnin ajastinta? Jos koneeseen ei saada kuin yksi aika, niin eikö se sitten voisi olla esimerkiksi yhdeksän tuntia. No, eiköhän tuon asian kanssa pysty kuitenkin elämään.

Yritin muuten vuosia luoda "näennäistä" tasa-arvoa näihin kotitöihin. Mutta eihän se toiminut. Jokainen, joka elää "jonkin sortin" kestävyysurheilijan kanssa, joka tekee niitä hieman pidempiä lenkkejä, tietää, että ajatus ei sunnuntain kääntyessä iltaan enää kovin hyvin toimi. Kun luovutin suosiolla kotitöistä kitisemisen, tuli kotiimme rauha ja järjestys. :D Leikki leikkinä, mutta mitähän tapahtuu, jos/kun itsekin siirryn enemmän tuohon suuntaan ja harjoitusten kesto pitenee? Minkään valtakunnan kone ei saa tätä asuntoa järjestykseen!

Vai siirrynkö kestävyysurheiluun? Vielä viikko, ja sitten olen (jälleen kerran) viisaampi polven tilanteesta. Eilen sentään kävin seuraamassa joukkueemme harjoituksia, sillä täytyyhän joukkueenjohtajan välillä naamansa näyttää. Mutta pelaamankin tekee mieli. Viime lauantaina hävisimme molemmat pelit Joroisissa, eli köplästi kävi.

Toistuuko tämä valmistautuminen tänä vuonna? :)