lauantai 4. toukokuuta 2013

Helsinki City Run - PB

1:57:33, eli reippaasti alle kaksi tuntia. Lähdin toisen lähtöryhmän keskiosasta ja alkuvauhti oli sopivan maltillinen. Porukkaa oli ryhmässä 2500 ja puikkelehtia sai kohtuullisen rauhassa matkan varrella. Alkukilometrien jälkeen tuli sellainen olo, että kulkeeko liian kovaa, mutta jatkoin samaa vauhtia vähän sitten vaikka riskillä. Vauhdinjako onnistui sillä puolenvälin jälkeen vauhti kiihtyi, vaikkei siltä ehkä tuntunutkaan. Antaa mennä kun on alamäki.

Selkiä tuli vastaan ja tuttuja oli tasaisesti kannustamassa. On mahtavaa onnistua tavoitteessaan näin "välivuoden" jälkeen. Teemu on kyllä valmentaja-velho ja vastuussa useasta tällaisesta onnistumisesta valmennettaviensa kanssa. Hienoa työtä. Mukavaa oli nähdä tuttuja ja ystäviä ja yhytinkin TRI-perheen ennen starttia. Saatiin siinä Pian kanssa suunniteltua ensi viikon multisporttikisaakin! Multitasking!

Onnittelut kaikille juoksijoille.

6 kommenttia:

  1. Kiitos. Tuntuu ihan hyvälle, näin vauvavuoden aikaansaannokselta. :-D

    VastaaPoista
  2. Onnittelut hyvästä ajasta! Meilläkin parempi puolisko starttaa kohta puolimaratonille vauvavuoden jälkeen, sub2 myös mielessään. Lupasin jopa lähteä veturiksi:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos. Rouvalle onnea matkaan! :-) Kyllä sub2:een saa juosta, ei ole se mittään hölkkää, joten minusta se on oikein hyvä tavoite.

    VastaaPoista

Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!