sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Kiskon kisailut

Viikon päästä tähän samaan aikaan olen maalissa tai tulossa maaliviivan ylitse pian. Aika jännä juttu! :) Kulunut viikko huipentui Kiskossa tekemääni viimeistelyharjoitukseen lauantaina ja tänään sunnuntaina taisteluparini Maijan kanssa tehtyyn parin tunnin reiluun pyörittelyyn.

Tiistaina HelTri-Cupin avovesiuinnissa (1500m) lähdin rennosti matkaan ja sain aika mojovia tällejä taas tuoksinnassa, mutta rytmi säilyi hyvänä ja maltoin keskittyä omaan uintiini. Toisella kierroksella lisäsin vauhtia ja naisten yleinen -sarjassa rantauduin kolmantena ajassa 26:01. Tulokset löytyvät täältä.

Kiskossa tarkoituksenani oli uida (500m, 9:47) rennosti, ajaa pyörällä (20km, 44:56) rennosti ja juoksussa (5km, 32:43) höllätä ja hölkötellä maaliin. Kaikki nämä onnistuivat, joskin pyörän alussa meinasi vauhti karata käsistä. Hoin itselleni, että muilla kesän pääkisa voi olla tänään, mutta minulla se on viikon päästä. Tämä toimi ja kroppa oli rento varsinkin tämän päivän pyörittelyn jälkeen. Viimeistelyn tuloksena oli 8. sija.

Olisi kiva, että Kiskon kaltaisia kisoja olisi enemmänkin. Eli että matkat ovat lyhyet, mutta ei saa peesata. Kiskosta tuli perheeseemme "muutakin" menestystä, sillä Teemu meni ja voitti kovatasoiseksi nousseen perusmatkan kisan (mm. Thomas, Miettinen, Luoto, Harju)! Minä sain taas olla kisapaikalla leuhkana! ;D Kiskon tulokset löytyvät täältä!

Mukavasti oli porukkaa ja tuttuja riitti joka käänteessä. 

Viikon muut heilumiset:


Maanantai: lepo
Tiistai: HelTri-Cupin avovesiuinti 30min, 1,km
Keskiviikko: pyörä (TT) rento 2h3min, 46km
Torstai: juoksu rento 55min, 8,3km
Perjantai: lepo
Lauantai: Kisko Triathlon (1/8) 1h27min, 25,5km
Sunnuntai: pyörä (TT) rento 2h10min, 45km


Total: n. 7h

3 kommenttia:

  1. Hienosti näyttää kisasi menneen! Tässä vaiheessa onnistunut kilpailu antaa varmasti hyvän lähtökohdan tulevaan Ironmaniin. Tietysti matka on pitkä ja suorituksen luonne erilainen kuin lyhyemmissä kisoissa, mutta pääasia on, että nautit koko tapahtumasta.

    Erittäin paljon onnea ja onnistumisia tulevaan Ironmaniin! Täällä seurataan suoritustasi netin välityksellä. :)

    Kannustavin terveisin,
    Hannu ja Anu

    VastaaPoista
  2. Kiitos kannustuksesta teille! Olen pyrkinyt ajattelemaan, että lähden mukaan "tapahtumaan", jossa yritän nauttia pitkästä päivästä ja selättää huonot hetket mahdollisimman pian.

    Jännittää, mutta myös kannustaa se tieto, että ihmiset saattavat seurata kisan kulkua netistä. Toivottavasti seuranta toimii eikä töki! :)

    VastaaPoista
  3. Täällä uusi lukija, kiinnostunut joskus kokeilla Triathlonia kun rakastan kaikkia kolmea lajia jotka siihen kuuluu. Tuo Kiskon kisa kuulostaa ihan mahdolliselta, jopa minultakin. ONNEA kisaan ja täytyy tulla katsomaan tuloksia sitten tänne!!

    VastaaPoista

Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!