Next Triathlon Långvik

Eilen sunnuntaina kisattiin Next Triathlon Långvik ja mikäpä sen mukavampaa kuin aloittaa triathlonkausi suoraan reteesti puolimatkalla. Siis oikeasti vastaus on esimerkiksi sprintti, mutta nyt mentiin näin. Sinänsä puolimatkan triathlon suoraan vauhdista työviikon päätteeksi on kunnioitettava suoritus ja sen voi kruunata heti seuraavan päivän työpäivällä!

Mutta kitinät sikseen. Uinti (1,9km) oli siis meressä, joka oli kyllä viileä, mutta kisaolosuhteisiin lämpötila oli ihan ok. Sellainen, että kasvot pystyi pitämään vedessä, mutta varvasta veti vähän kohmeeseen. Eikä tietty mikään ihme, kun oleskelin vedessä hyvän tovin (42:37). Uinti meni alakanttiin ja suurin syy siihen on varmasti se, että en ole uinut avovedessä kuin kahdesti ennen tätä. Jännästi sitä sellaista ihmettä ei koskaan tapahdu kisassa, jos asian eteen ei ole itse mitään tehnyt! Eli sinänsä suunta on selvä, järveen vaan! Minullahan on uinnissa sellainen tyyppivika, että avovedessä uinti kaartaa ja navigointia pitää harrastaa ahkerasti. No tämähän ei tietysti ollut helppoa uinnin takasuoralla, kun terävä vasta-aallokko läpsytteli kasvoille, mutta hukkumisen välttelyn jälkeen pääsin rantaan ja totesin, että: "Ei täällä auta itku, saatanallinen ralli päälle vaan." (Ehkä ensimmäinen lainaus Tuntemattomasta sotilaasta kisaraportissa ikinä.)

Outoa, että minua noin naurattaa ja pelottavaa, että silmäni kiiluvat omituisesti. Kuva: Teemu Lemmettylä

Pyörälle vaan ja tiedossa oli edellisen päivän autotiedustelun jälkeen, että ylä- ja alamäkiä on tulossa. Mutta sellaisia, että ylämäet voi ajaa isolla watilla ja sitten taas jatkaa menoa. Aika 2:51:24 (31,51km/h) oli todellinen yllätys, ottaen huomioon reitin profiilin ja puuskittaisen tuulen. Aika oli neljänneksi nopein naisista ja se olikin sellainen vahva veto, ottaen olosuhteet huomioon.

Juoksun tasainen osuus meni hotellin edestä. Onneksi se juostiin edestakaisin. Kuva: Pia Ahti

Vaan mitä sitten kävi, kun päästiin juoksemaan! Voi hyvä tavaton! Alkuun näytti ihan kivalta, mutta hyvin äkkiä kolmena kierroksena juostu reitti näytti todelliset piirteensä ja päästiin todella nousemaan niitä mäkiä! Kyllä en ollut ennen tuollaista vuoristorataa juossut! Ylämäissä muistutin itseäni siitä, että nosta leuka ylös ja anna ilman virrata keuhkoihin ja avita käsillä kanssa ja alamäissä pakotin itseni juoksemaan reippaammin. Satuinpa viimeiselle kierrokselle lähtiessäni muutaman sanasen vaihtamaan Rovaniemen miehen kanssa ja täytyy sanoa, että se antoi kyllä lisäyrityksen vielä viimeiselle kierrokselle. Kuten kaikki muutkin kohtaamiset katsojien ja muiden kisaajien kanssa yleisesti! Joka tapauksessa naputtelin, itseäni samalla piiskaten, puolimaratonin aikaan 1:51:57, mikä on kyllä todella kova näin jälkeenpäin ajatellen itselleni (5:25min/km).

"Mistä ne mäet tuli!?" Kuva: Teemu Lemmettylä

Loppuaika 5:33:47 ja naisten viides sija oli se, mitä reissusta jäi käteen. Pyörä oli hyvää, tosin ehkä vähän sellaista im-vauhtista ja -tehoista. Juoksu oli todella hyvä ja uinti sitten se alakantin laji. Olin onnellinen ystäväni kehityksestä ja loistavasta suorituksesta, Takana on taas yksi triathlonviikonloppu, josta ei säätöä ja tohinaa puuttunut. Olin iloinen, kun näin paljon tuttuja ja kannustavia sekä iloisia naamoja. On tää triathlon vaan niin siistii touhua! 

Ensimmäinen ison tytön leiri takana

Yhdeksän päivää, 35,5h ja 699km. Kaikki treenit meni juuri niin kuin oli suunniteltu ja vieläkin paremmin. Leiriohjelma oli loistava, sillä vaikka loppua kohti tuntui, että pystynkö tosiaan vetämään tämänkin päivän, niin aina pystyin ja en kärsinyt minkäänlaisista säryistä tai esim. polvikivuista.

Pitkää suoraa oli välillä ajajalle. Kuvan otti Pia.

Kaksi ensimmäistä leiripäivää menivät pyörän selässä ja ajettiinkiin molemmilla lenkeillä 5-6h. Nousua oli myös ihan riittävästi tarjolla. Kolmentena päivänä pidettiin pyörätön päivä, mutta uitiin 50m ulkoaltaassa 60min ja juostiin 90min. 

Rantalenkillä ensimmäisenä ajopäivänä. Pia kuvasi jälleen.

Sitten tuli yksi suosikkitreeneistä, sillä ajettiin noin 1h pyörää, juostiin 30min, ajettiin 1h pyörää ja juostiin 30min. Tiettyjä watteja oli tarkoitus pitää, mutta hankalaa se tasaisella oli. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen harjoitus tällä tyylillä minulle. Juoksu kulki tosi hyvin. Sitten oli luvassa voimapyörää, missä noustiin yhtä mäkeä tietyllä "asetuksilla" (watit, kadenssi, ala-asento), tai ainakin yritys oli kova. Sitten juostiin päälle 40min, joka irtosikin tosi hyvin, sillä viimeinen 20min meni 4:45min/km-keskivauhtia,

Altaassa meno on jähmeämpää, mutta muut lajit kulkee kyllä kivasti. Pia taisi kuvata tämänkin.

Sitten olikin "lepopäivä", eli uin altaassa 60min ja sen jälkeen vein äitini, joka oli supermummona lapsenhoitajana mukana, Barcelonaan. Äidilleni kuuluu isoin kiitos, että kaikki sujui ihan huippuhyvin ja saimme kuitenkin olla koko perheenä matkassa.  

Meri oli hieno, varsinkin kun sinne ei tarvinnut itse mennä tällä kertaa.

Sitten jatkettiin ajoa ja suunnattiin toiseen "mäkeen" ajamaan mäkitreeniä, eli 5 kertaa mäki ylös lähellä ns. sweet spottia.

Alkuverran jälkeen iloinen joukko kokoontui, kunnes alettiin jyhkimään.

Toiseksi viimeisenä päivänä lähdin seuralaiseni kanssa todelliselle äitienpäiväajelulle ns. Brullin kosto -lenkille. Nousumetrejä tuolla reissulla tulee n. 2700, ajoaikaa tuhraantui 6h45min ja 143km kertyi kokoon. Tuolta reissulta jäi vaikka miten paljon tarinoita kerrottavaksi ja iso osa liittyi siihen, että vettä satoi aina kun lähdettin laskuun eikä ne laskut todella olleet mitään pikku alamäkiä. Aika kylmä voi olla pyörälläkin. Mutta sinänsä tuo oli loistava reissu ja olen edelleen fiiliksissä, että pystyin sen ajamaan. 

Go Pron kanssa leikkiminen on vähän vielä alkutekijöissään...

Yhdeksäntenä päivänä lähdin ajamaan "sellaista mitä vielä jaksaa", ja jaksoinhan vielä ajaa Barcelona Ironmanin 70.3 -pyöräreitin. Tosin vauhti ei enää päätä huimannut, mutta hauskaa oli. Matkustukset sujuivat sutjakkaasti ja arkeen palattuani olen ollut nälkäinen ja väsynyt. Mutta silleen hyvällä tavalla.

Irongirl oli elementissään.

Varustepäivitys 2016

Kyllä se on taas kesä tulossa, kun varusteita saa tilata. Soveltuvin osin kyllä suositaan myös paikallisia yrittäjiä, mutta kaikissa hankinnoissa se ei ole mahdollista.

Meille kotiutui Teemun Feltin mukana pyörän ensiasennussatulana(!) ISM:n Adamo Attack. Minun onnekseni. Olen vuosia ajanut Adamo Roadilla, joten tämä päivitys oli sopivasti tervetullut. Ja siinä kun edellinen alkoi viime vuonna tuntumaan liian leveältä, mikä tietysti oli vähän erikoista ottaen huomioon useammat tuhannet kilometrit, niin Attacki tuo helpostusta tähänkin. Kyllä taas kelpaa.  

Henkilökohtainen mechanic hommissa. Käännä sitä ruuvvii!

Oman triathlonurani alkupuolella muistelen tapausta, jossa nainen oli etsinyt naisten satulaa omaan pyöräänsä, koska oli kärsinyt jo tarpeeksi erilaisista hankaluuksista ajoasentonsa kanssa. Kivijalkakaupasta oli silloin vastattu, että näillä ne kaikki ajaa. Menemättä nyt kaikenlaisiin yksityiskohtiin, niin tähän satulahommaan kannattaa kyllä nähdä vaivaa. Ei ole mitenkään sanottua, että se ensimmäinen, toinen tai edes kolmas olisi se oikea. Satulasta puhun siis. Parastahan olisi, jos saisi testattua ajossa ja vaikka vaihdeltua kaverin kanssa.

Kotipihassa se sitten tipahti kokonaan.

Yksi aikakausi päättyi kesken työmatkan, kun vuodesta 2009 palvellut Sellen satula sanoi suhteemme irti. Ratkaisu oli kokonaan satulan. Pohdin mielessäni, että johtiko tähän eroon kilometrit vai kilogrammat saamatta ikinä vastausta. Itse asiassa satula vietti jo ansaittuja eläkepäiviä, sillä sen ensimmäinen palveluspaikka oli maantiepyörässäni. Ehkäpä nämä työmatkatempot olivat vain liian vaativia. Uutta tuli jo Wigglestä tilalle, joten kasasin itseni aika nopeasti.

Muikeena. Pääsispä jo kisaamaan!

Tämän vuoden kisa-asuksi hain maailmalla jo melko vakiintunutta trendiä, eli hihallista skinsuittia. Tässä Zootin puvussahan on kaikki kohdallaan. Lisäksi kangas on UPF50+, eli ensi kesänä en polta selkääni kuten kaikkina edellisinä vuosina. Olen kyllä aika innoissani tuosta suikasta. Lisäksi se käy oikein kivasti jo omistamiini laseihin ja lippikseen. Mikään ei ole ikävämpää kuin kisa-asu joka ei sytytä!

Kenkänamia!

Kenkäosastolla luotin vanhaan ja hyväksi havaittuun. Eli Sauconyn Kinvarat ovat vaan niin sopivat ja muutenkin pätevät minun jaloissa. Se on hassua, kun ottaa uudet kengät laatikosta, niin samoin tein voi lähteä juoksemaan vaikka pidemmänkin lenkin. Siis voi, harvoin olen niin tehnyt.

Melkoista materian hehkuttamista oli nyt tämä, mutta kun huolella harkitsee ja hyvää ostaa, niin siitä riittää iloa sitten kauaksi aikaa.

Ajattelitko deittailla triathlonistia? Tässä pienellä präntätty!

Täältä löytyy artikkeli/blogi, missä käydään läpi 10 syytä, miksi kenenkään ei pitäisi koskaan deittailla triathlonistia. En allekirjoita kaikkea, mutta inspiroiduin asiasta ja haluan kirjoittaa oman selonteon, jos nyt joku miettisi tällaista, aivan hullua mahdollisuutta.

8. Lomailu

Henkilökohtaisesti en ole käynyt 15 vuoteen rantalomalla. Siis sellaisella, jossa vaan ollaan, maleksitaan, syödään ja juodaan. Ja katsellaan nähtävyyksiä. Eipä silti, en ole ollut millään muullakaan lomalla, etteikö jotkut harjoituskamat olisivat olleet mukana. Mutta triathlon pelkästään on vienyt minut mm. Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, Hollantiin, Belgiaan, Saksaan, Ranskaan, Yhdysvaltoihin, Sveitsiin sekä Espanjaan. Se, että kaikki vuosilomat menevät urheiluun tarkoittaa usein myös sitä, että lomat vietetään samojen ihmisten kanssa. Toivottavasti siis tulet toimeen heidän kanssaan! 

7. Seurallisuus

Voin vain kuvitella, että millaista on olla triathlonistien kanssa (vaikka siellä lomalla), jos ei itse kuulu tähän "valittuun joukkoon". Jos et ole niin kiinnostunut siitä, paljonko verttiä oli viimeisellä lenkillä, mitä uutta on Wigglestä tulossa, miten hyvät tulokset nykyiset kiekot saivat tuulitunnelitestissä tai mikä oli kilometrivauhti juoksulenkin toisella neljänneksellä, saattaa partyparty-mieliala laskea tai ruokahalu dinnerillä kaikota. Usein triathlonistit eivät tunnista innostumistaan, joka saattaa vaikuttaa epäystävälliseltä käytökseltä, mutta mikä usein on vain söpöä lajinomaista käytöstä.

Pitkien lenkkien jälkeen triathlonisti usein makaa sohvalla ja katsoo televisiota. Melkeinpä mitä tahansa ohjelmaa. Härskeimmät syövät samalla muilta salaa karkkeja ja työntävät pussit ja paperit sohvatyynyjen väliin.

6. Ruoka

Jutussa todetaan, että triathlonistit syövät joko paljon tai sitten eivät ollenkaan. Tiedän tapauksia, joilla on ongelmia syödä ns. tarpeeksi, mutta itse kuulun tuohon ensimmäiseen joukkoon. Kerran ravintolassa tilasin makkaralautasen, jossa oli useampi erilainen makkara muine höysteineen. Tarjoilija varmensi vielä erikseen, että se on sitten aika iso annos. "Anna tulla vaan." Söin kaiken. Kun naispuolinen deittisi tilaa ruokaa ravintolassa, niin sopivaa on olla kommentoimatta asiaa mitenkään. Triathlonisteilla on myös yksi omituinen piirre, sillä yhtäältä me voimme pitää meteliä laadukkaasta hiilihydraatista ja seuraavana päivänä syödä banoffeeta surutta.

Mutta jos itse tykkää ruokailla säännöllisesti ja runsaasti, niin triathlonistin kanssa se onnistuu.

5. Myöhästely

Ei pidä hämmästyä, jos triathlonisti tulee aamulenkin jälkeen treffeille tunnin myöhässä. Tämä on ominaisuus, jota en itse käsitä enkä tietenkään itsestäni tunnista. Turha on kuitenkaan tämän varoituksen jälkeen parkua, kun olet tehnyt ruoan ja odottanut deittiäsi useamman tunnin. Se lenkki oli vaan saatava ajettua ja uinti uitua, mutta tosiasiallinen syy on se, että taas on jääty suusta kiinni. Katso kohta 7 uudestaan.

Tähän liittyy myös se, että kivat juhlat tai illanistujaiset sekä leffat ja ravintolareissut pitää ajoittaa niin, että lenkin saa tehdyksi.

4. Vaatteet

Triathlonistilla on oikeasti päällä aina farkut ja huppari sekä lenkkarit/tennarit. Jos hyvin käy niin miehellä voi olla neule ja naisella trikoohame (muuten siis samat). Päässä on beanie tai lippa. Aurinkolaseina käytetään urheilulaseja. Usein myös jumalattoman iso kello on ranteessa.

3. Tavarat

Tavaraa on ihan helvetisti. Pientä ja isoa. Puhdasta ja kuraista. Hikistä ja raikasta. Juomapulloja kaapillinen, urheiluravinteita toinen, lenkkareita joka puolella ja pyörät makuuhuoneessa. Mieti nyt, kolme lajia.

2. Ystävät

Niitä ei nähdä, jos niitä on saatu joskus hankittua. Paitsi tietysti heitä, jotka ovat pyöräpourukoissa, altaassa ja leireillä (eli niillä lomilla). Triathlonistilla voi kuitenkin olla tästä huono omatunto, aina kun sille on aikaa, joten toivoa on. Työn kautta tutut ovat onnellisessa asemassa, koska saavat nauttia (väsyneestä) seurasta työajan verran.

Joten jos et siis tapaa deittisi lapsuudenystäviä tai vanhoja opiskelukavereita, niin selitys löytyy tästä.

1. Arki

Jos suhde etenee, niin jossakin vaiheessa arki tulee vastaan. Arki triathlonistin kanssa on täynnä suunnittelua, kalenterimerkintöjä ja suorittamista. Ruokaostokset suunnitellaan pitkien treenien mukaan, lapsien kuskaamista mietitään joka päivä ja herääminen kello 5.15 voi olla ihan normaalia. Seuraavan päivän lenkkiä voi suunnitella edeltävän illan. Kesälomia tahdittaa kisoja varten keventely, kisat ja niistä toipuminen. Jos siis omaat itse jonkin, minkä tahansa harrastuksen, niin varustaudu amerikkalaisen hääsuunnittelijan organisointikyvyillä (näin olen teeveestä joskus ymmärtänyt, että heillä tätä taitoa on).

Lopputulos

Nyt kun olet tietoinen näistä erityispiirteistä ja pystyt nämä hyväksymään, niin ei ole mitään syytä miksi et deittailisi triathlonistia!