Huoltotiimi: Norseman Xtreme Triathlon 2015

Teemu pääsi lauantaina toteuttamaan yhtä unelmaansa, kun Norseman kisattiin vihdoinkin Norjan vähintäänkin raikkaissa maisemissa. Tuloksena ensikertalaisen loistava seitsemäs sija ajalla 10:41:00, joka tuli nousujohteisen ja kontrolloidun suorituksen seurauksena. Tämä kaikki on tuttua, sillä mm. Helsingin Sanomat ovat kirjoittaneet kaiken mitä itse suorituksesta sanottavana on tässä ja tässä ja tässä. Itse ajattelin avata kisaa huollon näkökulmasta, sillä Norsemanissa on pakollinen oma huolto, joka kulkee kilpailijan kanssa koko 226km ja viimeisen nousun ajan juosten. Tämä muuttaa kisan luonnetta sekä kilpailijan että huoltajan näkökulmasta.

Kotiin jäänyt ATK/lastenhoitotiimi huolsi myös huoltotiimin kuntoon.

Minun vastuulleni kuului järjestelyt, jotka pitää hoitaa ennen kisaa. Siis majoitukset, lennot, vuokra-autot ja yleisesti tilanteen tasalla oleminen. Norseman on ns. pisteestä pisteeseen kilpailu, joten majoitusten välille tulee pari sataa kilometriä. Auton suhteen järjestäjä antoi tiettyjä reunaehtoja säännöissä ja lennotkin saatiin koko neljän hengen porukalle suhteellisen edukkaasti. Lennot otettiin Osloon/Oslosta, koska sillä tavoin saatoimme ajaa koko pyörä- ja juoksureitin läpi, joskin toiseen suuntaan. Kisaan kuuluu liuta myös pakollisia varusteita kuten lamput pyörään, huomioliivi sekä juoksureppu loppunousuun, joten niiden hankkimisesta oli myös huolehdittava.

Noin maratonin puolivälissä Gaustatoppen näyttäytyy ensimmäisen kerran. On aika todella vaikuttava näky.

Kolmen hengen huoltotiimi ei ollut yhtään liioittelua, kun tarkoituksena oli tehdä kilpailukykyinen suoritus kärkisijoituksista kamppaillen. Tomppa vastasi juoma- ja energiahuollosta, joka siirtyi vastuulleni, kun päämyrkynkeittäjä alkoi 25km juoksun jälkeen "kirittää" Teemua jalan. Kisan aikana omalla vastuullani oli T1 ja T2 sekä väliaikojen että sijoitusten seuraaminen ja huollon varmistaminen. Saukko toimi rattimiehenä sekä kuvaajana. Jokaisella oli oma tärkeä paikkansa ketjussa, jonka piti toimia kuin rasvattu. Toteutimme Teemun toiveita, jotka muutaman kerran muuttuivat yhtä nopeasti kuin keväinen ilma...

Loppunousun helppo osuus. Vaikeampaa on vaikea edes kuvitella.

Norseman on jo heti lähtökohtaisesti täysin erilainen kuin normaali ironman-kisa myös huollon kannalta. Ironman-kisassa voi juoksureitin varrella olla esimerkiksi yksi kohta, jossa omahuolto on sallittu, mutta missään nimessä ei muualla. Tässä järjestäjän huoltoa ei käytännössä ollut lainkaan, joten kun kello soi yöllä 02:00, niin siitä seuraavat 15h oli omat halut ja tarpeet toissijaisia. Oli tietysti hienoa olla koko ajan kisassa mukana, mutta sen aiheuttamaa stressiä pitää pystyä sietämään. Urheilija on vain ja ainoastaan tiiminsä varassa. Etukäteissuunnittelu on kaiken a ja o sekä kisan aikana tapahtuva kommunikointi urheilijan ja tiimin välillä. Tästä syystä totuttu kisan aikainen raportointipalvelu Suomeen päin ei ollut mahdollista, sillä lautasella oli ihan tarpeeksi tavaraa ilmankin.

Näitä riitti rinteillä ja teillä.

Oman kassin pakkaaminen reissuun erosi kyllä huomattavasti normaalista kisakassista. Kuoriasu, pipot ja hiihtohanskat pilkistelivät ulos kassista. Ikuisena optimistina pakkasin myös hellemekon, mitä ei sitten yllätys-yllätys tarvittu. Kisa käydään niin vaihtelevissa korkeuksissa, että huoltotiimikin oli välillä +4 asteen tuulessa kuin sitten +22 asteen lämmössä. Omasta juomisesta ja syömisestä piti muistutella ääneen, jotta ajatus pysyy koossa loppuun saakka.

Loppunousuun otettavat pakolliset reput tarkastettiin ennen nousun aloitusta. Huoltaja pystyi tekemään sen ennen kuin juoksijat tulivat paikalle. Tämä asia selvisi lennosta.

Ensimmäinen Norseman antoi paljon oppia myös huollon järjestämisestä mahdolliselle seuraavalle kerralle. Huomasimme, että olimme lukkiutuneita ns. normaalin triathlonin toimintatapoihin esimerkiksi vaihtoalueilla, emmekä "osanneet" ajatella luovasti vaikkapa vaatteiden heittämistä pitkin matkaa omalle huollolle juoksuosuuden alussa. Myös esimerkiksi tavallista parempi urheilujuoma vaikutti geelien ja patukoiden tarpeeseen, joten paljon kokemusta tuli ihan koko linjalta. Liikkuvassa autossa tapahtuva juomiensekoittelu oli myös melkoinen taidonnäyte puhumattakaan siitä, miten paljon tavaraa autossa oli ja miten ne saatiin aina käsille tarvittaessa. Arkistointisysteemi oli kuitenkin toimiva. Meillähän siis oli kisan aikana autossa myös kaikki meidän matkatavarat...

Pyöräreitillä oli todella kauniit maisemat.

Vaikka kirjoitankin, että oppia tuli, niin suoritus huollonkin osalta oli vallitsevan asiantilan huomioiden oikein hyvä, sanoisin arvosanaksi 9. Se ei ratkaissut sijoituksia, vaan toimimme suunnitelman mukaan, tarvittaessa joustavasti ja suurella sydämellä. Useita asioita jouduimme selvittämään lennosta, sillä kaikkea ei ollut mainittu kisaoppaassa tai infossa. Asioita kuten a) mistä huoltaja pääsee urheilijan luokse T1:lle, b) voiko reput tsekata sisään huoltajan toimesta ja c) mistä huoltoalue todella alkaa. Ihan vain muutama mainitakseni. Monet "metkut" ovat nyt tiedossamme.

Lautalle vain ja kohti 10,5 asteista vettä.

Luonnollisesti on myös tärkeää, että koko stressaavan päivän yhdessä viettävä huoltotiimi jaksaa katsella toistensa naamoja ja pelata yhteen. Huumori voi olla välillä aika rankkaa ja kisan edetessä ei aina ne "kiitos ja ole hyvä" tule lauseen loppuun, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Vuosia tuntemistaan ihmisistä tulee esille uusiakin puolia, kun olosuhteet muuttuvat. Erilaisten tallenteiden todistaessa asiaa, huollolla oli koko ajan hyvä pelihuumori päällä. Tosin videoihin on myös tallentunut reissusta kisaa edeltävä jännitys, hermoilu ja odotuskin. Melko legendaarista settiä. 

Tiimi.

Saukon merkitys rattimiehenä on itsestään selvä. Saukko on myös suuri innostuja, joka on tosiaan nähtävissä GoPro:n tallenteista. Tompan merkitys loppunousussa on näin omasta mielestäni suurin mahdollinen ja hän varmisti, että sijoitus todella on maalissa seitsemäs eikä kahdeksas. Harva olisi pystynyt siihen mitä Tomppa teki ja vielä harvemman huudolla kannustuksella olisi ollut sama vaikutus. Teemu luonnollisesti teki sen, mitä pitikin. Savolaisena olisin vaatimaton, jos siihen olisi vähäisintäkään tarvetta, mutta koska ei ole, niin paikkani minullekin tiimissä varmasti oli. "Not just a pretty head." Suomen tiimin ansioista saimme reitin päälle sijoitus- ja väliaikatietoja sekä tietoa kisan kulusta yleisesti, mutta mikä tärkeintä, niin minun ei tarvinnut lainkaan olla huolissani Irongirlistä, joka ei tälle reissulle päässyt mukaan.

Loppuseremonia. 

Kokemuksena Norsemania on vaikea selittää. Sen tekee hienoksi juuri tuo urheilijan ja tiimin yhteistyö. Vaikka repun ja pumpun piteleminen T1:llä ja kaikkien hermoilujen vastaanottaminen on aina arvokas homma, niin tässä huoltaja nousee kyllä jalustalle siihen urheilijan rinnalle. Urheilija luottaa että huolto toimii ja huolto tekee kaikkensa parhaan suorituksen eteen. Lähtisin uudestaan, huoltamaan.

Finntriathlon Joroinen

Eilen se suuri päivä kesässä taas pitkästä aikaa koitti, kun Joroisilla kisattiin puolimatkan suomenmestaruuksista puolimatkaan (1,5km - 90km - 21,2km). Itsehän kirjoitin hassuttelevan kisaennakon omista tunnelmista aikaisemmin.

"Näin iso!" Kuva Timo Kananoja.

Uinti oli ok tekemistä aikaan 38:15. Mikä parasta, uin lähestulkoot koko matkan Maijan kanssa, mikä tietysti hymyilytti jo uidessa. Itse koin, että uinti oli parasta koko kesänä ja matkalla syntyneet kontaktit eivät liiaksi haitanneet menoa. Hölmöyttäni lopussa jouduin siksakkaamaan, koska luulin baanan olevan auki rantaan, mutta vielähän siellä olikin yksi puijo kierrettävänä! Doh! 

Naurattaa, naurattaa. Kuva Mika Martikainen / murtokohta.fi.

Pyörällä lähdin sitten ajamaan sen mikä jaloista lähti. Ja lähtihän niistä! 30km ennen vaihtoa niihin alkoi kyllä hiipiä myös melkoisia hapotuksen tunteita, mutta ajattelin sitten posin kautta, että kaadutaan sitten kovaa jos niikseen tulee. Ammattimaisesti tulin T2:een pyöräkengät polkimissa, koska en kestänyt ajatusta pitkän matkan lompsuttelusta niillä. Ja sehän sujui tosi hyvin. Kerran olin sitä treenannut, mutta nähnyt sitäkin useammin! Haha. 90km aikaan 2:46:30, eli reilusti yli kolmeekymppiä tunnissa.

Puolimaratonille lähdin sitten avoimin mielin, mutta olin vähän huolissani polven kestämisestä. Teemu tuli juuri maaliin SM-pronssimitalistina, kun olin aloittanut juoksuosuuden. Se oli aivan loistava juttu. Nakuttelin alle 5.30min/km -vauhtia, joten ajattelin, että antaa mennä niin kauan kun helposti tulee. Yleisö oli aivan mieletön, paikkakuntalaiset mukana ihan täysillä ja kannustusta riitti tutuilta ja tuntemattomilta. Viimeisellä kierroksella kiittelin paikkakuntalaiset. Kolmannella, eli viimeisellä, kierroksella leikattu jalka alkoi väsymään ja hermotuksen puutteet alkoivat tuntumaan eniten, mutta mihinkään ei koskenut! Ravintohommissa noudatin täysin (jälleen) ennalta suunniteltua suunnittelmaa, joten sen suhteen ei tullut probleemaa, eli kokemuksta on hyötyäkin. 

Ilman ongelmia ja huippufiiliksissä maaliin! Kuva Timo Kananoja.

Loppuaika 5:33:07 on aivan huikea ottaen huomioon harjoitustuntien vähyyden. Suoritukseni oli todellakin kunnon mukainen, sillä kaiken sain ulosmitattua, mitä oli mahdollista saada. Sijoitukseni omassa sarjassani oli 18/47. Kisat olivat aivan huippuluokkaa. Olen ollut Joroisilla koko 2000-luvun ja minun mielestäni tämä vuosi oli yksi parhaista joka tasolla. 

Sitten seuraa pieni sormen heristys: Näissä (kuten kaikissa tri-) karkeloissa peesaaminen on sekä epäreilua että vaarallista. Roskaaminen tyhmää. Meillä on täällä Suomessa hieno uusi kultakausi lajissa menossa, mutta tämän myötä myös ei-toivotut lajin ominaisuudet tulevat näkyvämmiksi. Osittain varmasti kokemattomuutta, osa omia valintoja. Omat valinnat, järjestäjän toimet ja yleinen ilmapiiri sekä tuomaritoiminta ovat kaikki osa ratkaisua. 

Teemun viha-rakkaus-suhde Joroisten kisaa kohti on tällä hetkellä rakastan-terälehdellä ja hyvä niin. Hänen todella hyvä ja tasainen kausi jatkuu parin viikon päästä Norjassa, minne matkaamme omalla 4 hengen tiimillä. Siitä tulee hieno reissu.

Kisaennakko

"Suomen virallinen triathlonvaimo, Arja Lemmettylä, on osoittanut tasaista kisakuntoa kahdessa edellisessä Finntriathlon-sarjan osakilpailussa pääsemällä maaliin tyylikkäästi, joskaan ei ehkä yhtä nopeasti kuin vuonna 2014. Itse asiassa Lemmettylä on mennyt harjoituksista tutulla vauhdilla jokaisessa kisassa matkasta riippumatta ja Joroisissa hän kamppaileekin 6 tunnin alituksesta, jos mennään tutulla tasaisen vauhdin taulukolla joka olisikin naisen Joroisten PB! Viime vuoden puolimatkan ennätys 5:08 tuskin on vaarassa tämän Savoon paluumuuttaneen naisen käsittelyssä.

Pientä laittoo se vaati vaan...

Toinen juomapulloteline tuli ihmeen helposti siihen noin!

Kiinnostuksensa tyydyttääkseen Lemmettylä vilkaisi "helevetinperkeleenkellon" tuottaman datan yhteenvedon, joka kertoi, että tänä vuonna on pyöräilyä tullut kuitenkin huikeat 1000km (lisäksi kaikki se talvinen traineriajelu päälle), mutta juoksussa ollaan nippanappa 200km paremmalla puolella. Ja todellakin, huomenna juostava puolimaratoni on 11% tuosta kokonaismatkasta, joten nokkelimmat huomaavatkin, että reilut 7 kuukautta vanhan eturistisiteen kanssa etenevä Lemmettylä on kisan viimeisellä osuudella tiukan paikan edessä."

Ajoin 2 legendaarista lenkkiä viime viikolla: Vehmerin ja lentokentän.

Kaikki kannustus tulee olemaan tarpeen, mutta jos näette minut kävelemässä (muualla kuin ehkä huoltopaikan ohi) niin olen keskeyttänyt. Tämäkin karmiva vaihtoehto on pitänyt nyt iskostaa päähäni, koska mitään järkeä ei ole pilata yhtään mitään jalan suhteen. Tavoitteena on kuitenkin kisata hymyissä suin ja ilon kautta. Hyvää kisafiilistä kaikille ja tulkaahan moikkaamaan!

Finntriathlon Vierumäki

Perjantaina karavaanimme suuntasi kohtasi Vierumäkeä oikein kahdella autolla, sillä toisessa matkustivat lastenhoitajat. Illalla kävimme vielä Teemun kanssa ajamassa pyöräreitin läpi ja totesimme, että alamäissä on hyvä tilaisuus runtata oikein kunnolla. Teemu teki pieniä säätöjä samalla pyöräänsä, mutta omani toimi kuin unelma...

Torstaina Iso-Valkaisella poijut olivat auringon suojeluksessa.

Aamu oli normaali hässäkkää, mihin tietysti oman iloisen lisänsä tuo kolmevuotias omine konsteineen. Minua jännitti normaaliin tapaan ja aamupalakin taisi jäädä vähän kesken. Pystyn pitämään jännityksen siis hallinnassa ja olen ajatellutkin, että sitten kun minua ei kisa-aamuna yhtään jännitä, niin jätän kisailun. Tänä kesänä jännityksen aiheet ovat vähän eri, kun podiumpaikoista ei tarvitse kilvoitella, mutta enemmänkin mietityttää, että kestääkö polvi ja onko vanhat kuntopohjat edes auttavalla tasolla. Eturistisideleikkauksesta tuli tällä viikolla 7 kuukautta täyteen, joten aika tuore tapaus se ristiside sinänsä vielä on. Sehän on kuitenkin iso operaatio ja polvessa melskataan aika tavalla. Polvi sinänsä on kuntoutunut hyvin eikä polvessa ole ollut mitään kipuja. Kolotukset tulevatkin polven ympärille, kun lihakset ja muut liitännäiset väsyvät ja rasittuvat.

Starttilupa annettiin klo 12 ja uinti tapahtui 250 kilpasiskon ja -veljen kanssa kahtena 750m kierroksena. Jos mitä tässä on melkein 10 kisavuoden aikana oppinut, niin on silmä sille, mistä kannattaa lähteä liikkeelle uinnissa. Valitsin vasemman reunan heti eturivin jälkeen. Se olikin oiva paikka, mutta reilun 100m (?) jälkeen reitti kaventui ja siinä poristiin kaikki kuin muikut verkossa. Ensimmäisellä kierroksella oli erikoinen ilmiö, kun jokaisella poijulla tuli seinä vastaan kun kaikki heitti uinnin sikseen ja tähystelivät sammokoina seuraavaa poijua, kai. Voisi ajatella, että olisi helpompaa uida ihan normaalisti käännös ja jatkaa uinti ja suunnistusta sitten. Uintiin olen sinänsä tyytyväinen, että pystyin todella peesaamaan paria uimaria hyvin. Aika 30:38 ei kuitenkaan ole minkään hurraahuudon arvoinen ja sen minkä peesaamisesta onnistuin niin mm. vasemman käden vedossa epäonnistuin.

Oma paikka T1:llä ei meinannut tulla ikinä vastaan ja huutelinkin, että joko tämä on se juoksuosuus. Ilmeisesti kaikkia ei tämä psykologinenpeli huvittanut ja joku tokaisikin, että tämä on kisa. Hehe. Lähdin ajamaan pyörää ihan hulluna, koska se on tällä hetkellä ainoa laji, jossa pystyn tekemään aikaa. No ei tarvinnut kauaa ajella, kun ketjut tippuivat etuvaihtajan stopparin alle solmuun ja sieltä ne eivät millään vippaskonstilla nouse. Sram Force -etuvaihtajan ominaisuus vai vika, ainakin se pitää olla säädettynä tosi tarkasti. Eipä auttanut kuin nousta pois pyörältä ja alkaa repimään ketjuja ylös. Repimään, koska mitään muuta ei ollut tehtävissä. Kun 5 minuuttia oli kulunut, niin sain ketjun pois pinteestä sekä haavan sormeeni ja ketjuöljyä joka puolelle. Siinä välissä olin jo kerennyt mielessäni heittää pyörän hatelikkoon, kaaressa. 

Taas yksi kisa takana.

Kiva tietysti, että ensimmäinen mekaaninen ongelma tuli  kisassa vasta nyt. Hanurista tietysti, että käytössä oli sitten vaan pikkulimppu joten alamäkiin sai smirklata aika helvetisti ja siten pyöräaika meni miten meni. 1:26.

Juoksuun lähtiessä tunnelmat olivat alussa vähän kivillä, mutta nousivat pikaisesti, kun lähdin naputtelemaan. Ilokseni huomasin, että kilometriajat pysyivät reilusti alle 6min/km. Jostain se on ilo otettava. Ohittelin enemmän kuin minua ohiteltiin. Alamäet ne ovat kyllä myrkkyä leikatulle jalalle, mutta kivuitta juoksin. Olin varma, että aikaa menee tänään kuitenkin yli 3 tunnin, joka tietysti olisi kauhea pettymys monella tapaa, mutta eikös mitä! Maalissa kello pysähtyi ajassa 2:59:43. Lämpö ei minua niin haitannut, sillä olimme juuri olleet viikon Mallorcalla, jossa lämpömittari näytti koko ajan yli +30 astetta.

1. Hast, 2. Lemmettylä ja 3. Lieto.

Kaikesta parasta päivässä oli Teemun huikea suoritus (2. sija) olympiamatkalla, sillä nämä lyhyet matkat eivät perinteisesti ole olleet hänellä niin vahvoja kuin tänä kesänä. Ihan erikoismiesten joukossa on distanssimies menestynyt. Tuukan ja Teemun ero kokonaiskisassa on nyt 3 minuuttia Teemun hyväksi, joten jännä loppukesä on tulossa! Ja Norseman on jo 4 viikon päästä.