Karavaani suuntaa Savvoon

Huomenna pieni perheemme suuntaa matkansa kohti Savoa ja tietenkin teemme pysähdyksen Joroisilla! :) Viime vuonna katselimme Maijan kanssa kisaa IM Finisher -paidat päällä (reteesti, tietenkin) ja tänä vuonna takanani on myös iso koitos, mutta siitä ei jaettu paitoja, vaan jotakin ihan muuta. :D

Teemunkin Saksan reissu oli perusreissu ja EM-kisasijoitus oli 12 (overall 14.). Hää ei kyllä ollut niin tyytyväinen, mutta onhan tässä vielä se Ruotsin kisa ohjelmistossa. Irongirl onkin jo kokenut TRI-seuraaja, sillä pari viikkoa sitten pyörähdimme Vantaan SM-kisoissa, sitten seurasimme kotikatsomossa Rothin kisaa ja nyt suuntaamme Joroisille.

Kisamakkaraa hän ei vielä osaa vaatia. Sen tarvitsee äiti. 

Kotikatsomo jännittää (vauva ottaa rennosti)

Vauva-arki pyörii ja itse alan saada jo varmuutta siihen, että osaan tässä ikäkaudessa ilmenevät asiat selvittää! :D Teemu "karkasi" Saksaan kisaamaan Challenge Rothissa EM-sijoituksista ja onkin mielenkiintoista nähdä, että mikä vaikutus on perheenlisäyksellä, kun se tulee noin kaksi viikkoa ennen kisoja. Tuleeko Rothissa ennätys vai onko kunto huipussaan vasta elokuun puolella Ruotsin Ironmanissa?! (Onneksi rakas äitini tuli mummoilemaan luoksemme tämän pakomatkan ajaksi.)

Itse haaveilen jo kovasti, että pääsen ajamaan TRI-pyörällä ja avoveteenkin olisi mukava pulahtaa! Kylläpä taidan vielä ennättää tämän kesän puolella. :) Kisat taitaa kyllä jäädä väliin, jos ei syksyllä jotakin eteen tulisi. Kovvoo hommoo on tämä "äityily", sillä paino on tippunut jo melkein takaisin kisapainoihin, vaikka liikuntaa muodostuu edelleen vaunulenkeistä ja jumpasta. Syönyt olen kyllä! :D

Tänään on kyllä todellinen triathlonin superviikonloppu, kun Saksassa mellastetaan oikein monella saralla. Frankfurtista on viime kesältä oikein hyvät muistot (Teemu 10. sija) ja siellä onkin myös useita suomalaisia, mm. Ironbirdsit, jotka levittä tietoutta Punaisen Ristin luuytimenluovuttajarekisteristä.

Irongirl on täällä

Mistä aloittaisin? Ehkäpä siitä, että Jukolan viestin paikan päällä tapahtuneen seuraamisen jälkeen tyttömme päätti, että aika on täysi. Pian olemme viikon harjoitelleet uusia asioita, kuten vaunulenkkejä. :)

Syntymästä sen verran, että yllättävän nopeasti se mielestäni meni ja positiivinen kokemus se kaiken kaikkiaan oli. Joitakin taisteluvammoja taisteluvaunuajasta pois siirtyminen aiheutti, mutta pienillä "epämukavuuksilla" ei nyt ole merkitystä. Hassusti tuo tuhisija vie melkein kaiken huomion ja välillä tuijotamme kaikki kolme toisiamme. Isi on kyllä parin "lepopäivän" jälkeen päässyt taas vauhtiin Rothiin valmistautumisessa. Joskin siinä ohjelmassa on enemmän kotitöitä kuin yleensä. :)

Palautuminen tapahtuu minusta yllättävän nopeasti, tosin uuteen, eli ei mihinkään, päivärytmiin siirtyminen vie verojansa. Olenkin ajatellut, että tämä aika mennään nyt kellonajoista välittämättä omalla painollaan. Varsinainen viisaus ja uutinen. :) Käynnissä on muutenkin Suurin pudottaja -kisa, ja huikea reilu 10kg painon putoaminen saa kiinnittämään huomiota jälleen muuttuneeseen ryhtiin. Pikkuhiljaa siis kohti omaa kehoakin.

Blogista ei tullut odotusblogia enkä ajatellut muuttaa sitä vauvablogiksikaan. :) Mutta koska aiheena on triathlon(vaimoilu), niin vauva on luonnollisesti osa tätä minun kuviotani jatkossa.

Pro Chasing The Dream In Finland

On tämä meidän elämä vaan huvittavaa. Maanantaina Teemu tuli pyörälaukun kanssa Barcelonasta ja lähti parin tunnin päästä suksien kanssa Vuokattiin. Barcelonan kisasta näin TRI-vaimon silmin (tai korvin) voin todeta, että herra otti uransa (yli 10 vuotta) ensimmäisen penaltyn (5min) pyöräilyn aikana keski-/sulkuviivan ylittämisestä. Silminnäkijähavainnon mukaan ko. kohdassa oli ollut kolme kaistaa... Jos tämä työtapaturma ja uinnin varusteisiin liittyvä hankaluus (joka on hoidettavissa) jätetään pois laskuista, niin ilmeisen hyvä kausi olisi taas tulossa.

Osittain tästä tuli mieleeni uusimman Triathlete Europen artikkeli Rasmus Henningin kirjasta "Pro Chasing The Dream". Jutussa on otteita kirjasta ja nähdäkseni kirjoitettu todella rehellisesti koskien perhe-elämää ja rakoillutta avioliittoa. Joskus tuntuu, että triathlonvaimot (ml. -miehet) eivät saa ansaitsemaansa arvostusta. Ja puhun nyt arvostuksesta verrattain monella tasolla. Henning toki on ns. maailmanluokan tähti, mutta se taas meinaa sitä, että mm. taloudelliset edellytykset ovat kärkeä tai huippuonnistumista tavoittelevia PRO-triathleetteja paremmassa kunnossa. Luultavasti. Suomessa PRO-triathleetit tasapainoilevat nuoralla. Edellytyksiä läpilyöntiin löytyisi, mutta miten saada kaikki potentiaali esille, kun talvi on pitkä, varusteasiat pitää hoitaa, toimeentuloa tulee opiskelusta, osa-aikaisista töistä tai "puolisolta" sekä rapiat päälle tukijoilta ja lisäksi parisuhteissa elävät taiteilevat yhteisen tulevaisuuden kanssa saati sitten perheen. Puhumattakaan tietysti siitä, että mistä löytää pätevä valmentaja. Luotettavia yhteistyökumppaneita ei myöskään kasva joka oksalla.

Meillä vuosi ja arki pyörii triathlonin ympärillä ja sen ehdoilla. Kisat ja leirit tulevat keskustelun jälkeen synkronoituun kalenteriin ja sen mukaan sitten eletään. Nyt lapsen syntymän tienoilla on minulle entistä selvempää, että minun (mm.) urheilulliset "tavoitteet" ovat toissijaisia ja selkiytyvätten sitten, kun arki saadaan pyörimään. Tähän saakka on myös ollut selvää, että toisen meistä on käytävä töissä, jotta toinen voi keskittyä huippu-urheiluun. Töissä nyt on suurimman osan käytävä muutenkin, mutta sulkee tämä pois mahdolliset alan vaihtamiset ja jatko-opinnot. Palaan tuohon Henningin kirjaan ja siihen, kuinka hänen vaimollansa otti kovemmalle tieto epäonnistumisesta kuin urheilijalla itsellään. Urheilija olisi tarvinnut tukea kotona huonosti sujuneen kisan jälkeen, mutta vaimo ei siihen kyennyt, koska hänestä tuntui hän on uhrannut niin paljon miehensä uran eteen laittamalla henkilökohtaiset tavoitteensa ja halunsa taka-alalle. Syyt tähän olivat varmasti moninaisemmat.

Korostan, että minä en koe asiaa aivan noin, mutta ymmärrän kyllä mitä Henning tarkoittaa. Teemun huonosti mennyt kisa on minulle ainakin ihan yhtä iso pettymys kuin se on Teemulle itselleen. Tiedän, mitä siihen saakka on vaadittu, mitkä ovat henkiset panostukset, rahalliset menot ja suuremmassa mittakaavassa, mitä ratkaisuja on vaadittu elämässä, jotta koko leikkiin lähteminen on ollut mahdollista. Minulta suuri hatunnosto ammattilaisillemme ja heidän tukijoukoilleen. Tärkeitä ovat nämäkin hommat. 

No joo, hönöt Vichyssä viime kesänä.