"Hoidin itseni kuntoon..."

Nyt kotiinpalusta on kulunut viikko ja vaikka kisasta onkin kulunut jo melkein kolme viikkoa, niin aikaeron tuoma rasitus on vasta nyt poistunut ja lentokoneessa istuminen toi pienen kesäflunssan. Mutta eiköhän viimeistään viikonloppuna taas päästä tositoimiin harjoittelunkin kanssa. Taistelu pyykkivuorta vastaan on hävitty, mutta sitkeästi jatkan vuoren valloitusta.

Kisareissu oli monella tapaa avartava. Tiedän nyt paremmin, miltä urheilijasta tuntuu, mutta myös Teemu sai kokemuksen huoltajan roolista. Roolileikki oli opettavaista ja tekee yhteistyötämme varmasti entistä saumattomammaksi jatkossa. Siitä tulikin mieleeni episodi, jonka todistin lähietäisyydeltä Ironman Coeur d´Alenen maalialueella. PRO-urheilija "menetti marmorikuulansa", koska hänen huoltajallaan ei sattunut olemaan kaikkia tavaroita siinä maaliviivalla. (Ei koskenut allekirjoittanutta, kuten joku ilkeämielinen nyt heti ajatteli.)

Seuraavana aasinsiltaa pitkin kuuluisaan ja odotettuun Triathlonvaimo neuvoo -osioon! Triathlonvaimo neuvoo, jotta älkää hyvät ihmiset huutako sille, joka on koko päivän jännittänyt, kuskannut tavaroita, kävellyt, ajanut, seissyt, kannustanut, huutanut, ottanut väliaikoja, kuvannut, ollut syömättä ja käymättä vessassa jne. Eihän se helppoa ole, mutta yrittäkää olla huutamatta! Ja sitten neuvo niille, jotka ovat tehneet tuon äskeisen listan ja ovat huoltajan roolissa. Älkää esittäkö hankalia kysymyksiä maaliintulon jälkeen, tai älkää esittäkö kysymyksiä lainkaan. Mitä syödään, koska syödään, missä auto on, miksi meni niin pitkään, missä tavarat on, koskeeko johonkin jne. ovat kaikki liian hankalia vastattavaksi, kun takana on useamman tunnin taivallus! Hellin hetki tulee olemaan se, kun huollettavasi könkkää autolle ja horjahtaa sinuun päin. Parasta mitä voit tehdä, on tuoda kuivat vaatteet kaiken varalle maaliin tai hiihtokisoissa ottaa sukset pois jalasta. Eli tiivistetysti: ole hiljaa ja ole paikalla. :D

Lauantaina kahdet häät, joita varten sain ostaa(!) USA:sta uuden mekon. Ja kengät. Ja huivin.

Looking good and strong

Kisastani on nyt neljä päivää ja jalatkin kantavat jo. Oikeastaan ainoastaan reidet olivat hellinä pari päivää kisan jälkeen, joten esimerkiksi polvet kestivät kisan rasitukset. Pikku hiljaa tajuntaan alkaa upota myös se, mitä tuli tehtyä. Ei tosiaan olisi pari vuotta sitten uskonut ja nyt mieli halajaa jo uusiin seikkailuihin. Teemua nauratti, että itseluottamukseni on noussut sille kuuluisalle "uudelle tasolle", kun luettelin osallistuvani mm. New Yorkin maratonille ja täydelle matkalle tulevaisuudessa. Olosuhteet kisan aikana olivat kovat, mistä kertoo 100-400 keskeyttäneiden joukko (iso haarukka määrässä johtuu nähtävästi laskutavasta, sillä osa ei startannut lainkaan ja osa jäi sitten matkan varrelle).

Kuvia kisasta löytyy siis täältä.

Mutta ajatukset ovat jo sunnuntaissa ja Coeur d´Alene Ironmanissa. Eilen kävin uimassa isäntämme kanssa uintipaikalla, kun Teemu ajoi läpi pyöräreitin. Itse pääsin näkemaan pyöräreitin autokyydillä. Täytyy sanoa, että erona esim. Lanzarote IM:iin on se, että tämän reitin pääsee läpi Citroen C2:lla... Mutta kyllä siellä nousuja löytyy ja myös hieman kortteliajoa lukuisine käännöksineen reitin alussa. Vaikutti monipuoliselta ja sopivalta (Teemulle, ei siis minulle).

Isäntäperheemme on erittäin mukava triathlonistipariskunta, Natalie ja Greg, joista Greg osallistuu myös kisaan tavoitteena lippu Havaijille. Mikä parasta, pääsen reitin varrelle autolla sunnuntaina, joten jos sää ei ole kuin Joroisilla (heh heh) niin olisi hyvät mahdollisuudet saada kuvia kisasta otetuksi! Teemu kilpailee numerolla 36 ja Miettisen Tuukka numerolla 35.

Vielä kiittäisin kaikkia onnitteluista ja kommenteista! Kaikkihan lähtee liikkeelle omasta päätöksestä tehdä jotakin. Loppu on myös kiinni itsestään siten, että tavoitteleeko tuota päätöstä sitten täysillä vai ei. Jotta se lopulta onnistuisi tarvitaan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Neuvoja ja vinkkejä pitäisi myös pystyä ottamaan vastaan. Mutta myös kannustus on yllättävän tärkeää. Jos teet jotakin harrastuksena ja se vie noin 10 tuntia viikossa sekä viikonloput, voi läheisten ja ystävien olla vaikea ymmärtää sitä. Ammattiurheilijoiden kohdalla se luonnollisesti ymmärretään paremmin. Tässä suhteen olin onnekas ja minulle on varmaankin annettu anteeksi se, että olen ollut ns. huono ystävä. :) Nyt on taas paremmin aikaa käydä kahvilla ja treffata!

Mutta Suomeen hyvää juhannuksen odotusta ja täällä valmistaudutaan sunnuntain 6.25 starttiin...

Kisaraportti

Ui 1,9 km, pyöräile 90 km ja juokse 21,1 km - allekirjoittanut nostaa hattuaan todella korkealle.

Kisa on ohi ja maalissa oli helppo hymyillä. Tässäpä kiinnostuneille raporttia eilisestä. Koska oma starttini tapahtui 14:40, joten koko aamu oli aikaa hermoilla. Hermoilu näkyi lähinnä siten, että en pystynyt syömään aamupalaa juurikaan. (Tämä ei ollut yllätys.) Kisa-aamuna piti viedä vielä T2 (pyörältä juoksuun) vaihdon pussukka ja siitä samalta kulmalta hypättiin järjestäjän tarjoamaan koulubussiin, jolla matkattiin noin 20min uintipaikalle. Kun Jeeppi oli saatu parkkiin ja maksettua, huomasin, että olin unohtanut juomapullot kämpille. Teemu lähti niitä sitten hakemaan ja minä jäin varaamaan jo maksettua paikkaamme. Aikaa oli kuitenkin hyvin, eikä mitään hämminkiä syntynyt. Bussia odotellessa söin paikallisessa kuppilassa kanakeiton. Sää vaikutti hyvältä, aurinko paistoi.

T1 (uinnista pyörälle) alueella oli kaikki kunnossa eikä mitään kummempaa tapahtunut. Odottelualueella laitoin märkäpuvun ja otin yhden geelin noin 15min ennen starttia. Huomasin, että minulla olekaan vettä mukana ja yritin etsiä Teemua. Teemu olikin sitten viimeisen lähtökarsinan luona ja sain hörpättyä suun kostuketta. Aurinkoi paistoi kuumasti, joten oli hyvä homma, että laitoin aurinkorasvaa. Juuri ennen ryhmämme lähtöä aurinko meni pilveen ja alkoi tuulla. Lähtömerkki tuli ja lähdin rauhassa uimaan omaa vautiani, joka onnistuikin loistavasti. Mutta kun pääsimme rannasta pidemmälle, alkoi melkoinen vaahtopääaallokko tulla vastaan. Ajattelin jo, että näinkö tämä leikki loppuu alkuunsa. En osannut lainkaan uida noin kovassa aallokossa. Ongelmia oli muillakin. Sain itseni taas kasaan uinnin puolessa välissä ja loppumatka oli jo ihan ok. Uinnin loppuaika oli 1:01:36, joka on 15 minuuttia tavoitetta hitaampi, mutta suoritettu kuitenkin. Pyörällä puhuin yhden epäonnisen PRO-naisen kanssa ja hän sanoi, ettei ole koskaan uinut noin vaikeissa olosuhteissa.

Vaihtosujui rauhassa ja mallikkaasti. Onneksi paikalla oli märkäpuvun poisottajat, sillä sormet olivat aivan kohmeessa raikkaan veden lämpötilan seurauksena. Pyörällä oli tarkoitus lähteä rauhallisesti ja pyörä sujui suunnitelmien mukaan. Pyrin pitämään sykkeen 160 ja ottaa nousut rauhassa ja antaa palaa suorilla. Ihme tapahtui, sillä jostakin syystä pääsin ohittelemaan nousuissa! Miehiä meni kyllä ohi, mutta naisia ei juurikaan. Mutta koko pyöräosuuden satoi ja salamoi. Kylmä kävi niskaan ja päähän alkoi särkeä. Polvet oli myös aivan jäykät ja varpaat tunnottomat. Viimeiset 10 mailia ajoin melkein koviten, sillä ajattelin, että vain siten pysyn lämpimänä ja pääsen täältä pois. Aika pahoja kaatumisia näin myös, mutta onneksi niissä ei käynyt mitenkään pahasti. Pyöräaika 3:59:02, joka oli ihan suunnitelmien mukainen. Olisiko mennyt kovempaa, jos ei olisi ollut niin jäässä, sitä ei tiedä.

Juoksuosuuden alku oli aika huvittava. Juoksu tuntui heti hyvältä, mutta jalkaterät olivat ihan tunnottomat ja sitten niihin alkoi sattua. Mutta jo noin vartin jälkeen nekin lämpesivät ja aloin rullaamaan. Tarkoitus oli juosta ensimmäinen kierros rennosti ja sitten toisella kiristää. Juoma-asemilla otin urheilujuomaa ja vettä tai geelin ja vettä, vuorotellen. Kolaa otin myös, joka johti kahteen vessareissuun hapokkuutensa vuoksi. Tosin olihan siinä vaiheessa jo matkaa taivallettu 7 tuntia, joten ei se välttämättä kolasta johtunut. Juoksu kulki loistavasti ja yleisöstä ihmeteltiin vahvaa menoa. Ehkä se oli vahvan näköistä, aika oli 2:27:10.

Koko kisan ajan pystyin hyvin ja viisaasti ottamaan energiaa ja siinä suhteessa ei ollut mitään ongelmia. Suurin kiitos siitä ja ylipäätänsä maaliviivan ylittämisestä kuuluu Teemulle, jota kisapäivä kyllä jännitti. On hyvä muistaa, että sellaiset kisat ovat harvassa, joissa kaikki menee putkeen ja mitään ongelmia ei ole. Minulla ne ongelmat olivat uinnin aallokossa ja pyöräosuuden jäätävässä ilmassa. Toiseen pystyn vaikuttamaan ja toiseen en. Uintia eri olosuhteissa on harjoiteltava ja toki pyöräänkin olisin voinut laittaa enemmän vaatetta.

Yksi iso tavoite on saavutettu. Tavoite, jonka eteen olen tehnyt pari vuotta töitä. Jos esim. Joroisilla tulee vastaan Ironman Boise 70.3 mitalilla ja hatulla varustettu nainen, niin se olen minä! En ota ikinä tätä mitalia kaulasta! :D

Uinti: 1:01:36
T1: 4:38
Pyörä: 3:59:02
T2: 4:51
Juoksu: 2:27:10
Total: 7:37:17

Sijoitus 25-29 naiset: 45
Sijoitus age groupilaisten kesken: 1099, mikä tarkoittaa, että jokunen jäi selän taaksekin! :D

And here we go!

Huomenna tähän aikaan (12:38) ollaan kisajärjestäjän bussissa matkalla kohti lähtöaluetta. 23:40 Suomen aikaa annetaan lähtölaukaus 18-34-vuotiaille naisille. 15 minuuttia meidän perään lähtevät 18-29-vuotiaat miehet, jonka järjellisyyttä voidaan pohtia, mutta heillä ainakin joukon viimeisenä on paljon selkiä vastassa! But I´m going to do my thing and not worrie about others.

On kuitenkin muutama asia, jotka ovat ajatuksissani. Äiti, älä lue seuraavaa. Tänään katselin uutisia ja eilen täällä Boisessa kuoli pyöräilijä jäätyään auton alle. Pyöräilijä oli ajanut tien oikeaa laitaa ja auto oli kääntynyt päälle risteyksessä. Tämä on aina ikävä uutinen. Vesijohtovesi pyydetään myös keittämään, sillä vedessä on kolibakteeria. Tosin me juomme muutenkin pullovettä reissussa. Lisäksi huomiselle on annettu ukkosmyrskyvaroitus, josta tiedotettiin myös kisainfossa. Info oli muutenkin erilainen kuin PRO-urheilijoiden, sillä esille tuli kysymyksiä joita ei ikinä kuule esitettävän PRO-infoissa. Matkaan noin 1500 lähtijästä ensikertalaisia oli yllättävän paljon, eli ensimmäistä kertaa lajia kokeilevia!

Edellä olevat asiat ovat sellaisia, joille ei yksinkertaisesti mahda mitään. Enkä osaa niitä stressata etukäteen. Joroisissa on saanut hyvää oppia helvetillisessä vesisateessa ajamisesta, joten sää ei huoleta minua. Eikä juuri mikään mukaan. Jännitystä on, mutta olisi tylsää jos ei olisi näin pitkän odotuksen myötä. Huomenna lähden rauhallisesti matkaan ja katsotaan, että missä ajassa lopulta tullaan maaliin. Fiilikset ovat hyvät ja on mukavaa vihdoin päästä matkaan!

Lopuksi loistava lainaus TriHive -lehdestä: "Finishing "Dead-Freaking Last" (DFL) is better than "Did Not Finish" (DNF) is better than "Did Not Start" (DNS)".

Kiitos kaikille kannustuksille! Tulen varmasti miettimään niitäkin matkalla! Nyt alan harjoitella maaliviivan tuuletusta.