torstai 3. joulukuuta 2015

3.

Jouluvalmistelut. Piparkakkuja ja joulutorttuja on jo tehty sekä ikkunaan on laitettu "jouluvalot". Pahasti näyttää siltä, että lahjaostokset menevät lähelle deadlinea, vaan toivottavasti ei niin paljon kuin viime vuonna. Silloin esimerkiksi ulkomailta suhteellisen ajoissa tilatut paketit piti toimittaa jälkitoimituksena.

Selvästi joku isompi troublessi oli viime vuonna tuon ompelukoneen kanssa. Ilme kertonee kaiken oleellisen.
Yleensä olen myös tehnyt joulukortit itse. Siihen hommaan on aina ihan himo. Nyt postilakko sai miettimään koko homman mielekkyyttä ja että olisiko tänä vuonna esimerkiksi jonkun avustuskohteen vuoro. Näin isoja päätöksiä en ole vielä tehnyt.

Yleensä suvussa aletaan supista joulunviettosuunnitelmista jo lokakuussa, mutta tänä vuonna on käytännössä ollut ihan hiljaista. Joulunahan on ihana käydä lenkillä. Silleen sopivasti ennen syömistä. Olen varmasti viimeiset 6 vuotta juossut lähes saman lenkin jouluna. Jotkut pölöt hiihtää, mutta juoksua sen olla pitää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!