lauantai 29. marraskuuta 2014

Eturistiside poikki

Joskus elämä tarjoilee esteitä, jotka vaikeuttavat asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Olen itse vahvasti päämääräorientoitunut ihminen ja triathlonissa pystyn toteuttamaan tätä parhaiten, koska siinä lopputulos riippuu hyvin suurelta osin minusta itsestäni kun taas työelämä on toisenlaista suurien kokonaisuuksien osalta.

Aloitin uuteen kauteen treenaamisen suurella motivaatiolla ja miksi en olisi, sillä  takana oli huikea tasonnousukausi. No sitten tapahtuu elämä. Tulee viikonloppu, jolloin pelataan firman höntsäsählyä. Minä, joka olen äärimmäisen huono häviäjä mutta hyvä joukkuepelaaja, pelaan aina yhtä tosissaan (ei välttämättä vakavissaan) oli kyse sitten sarjapelistä tai pihalätkästä. Suunnanvaihto ja rusahdus polvesta. Huuto ja lattialle, jonka jälkeen parkuminen, koska tiesin heti, että nyt ei käynyt hyvin. Juuri tällaisen tilanteen mahdollisuuden vuoksi olen jättänyt pallopelit ja sitten täysin (urheilullisesti) merkityksettömän sählypelin tuoksinnassa käy näin. Voi paska.

Tuloksena on katkennut eturistiside. Ortopedi kehotti vetämään henkeä ennen diagnoosia, joten tiesin että nyt tulee lunta uuteen tupaan. Leikkaus ja pitkä kuntoutus on edessä. Tästä kuitenkin toipuu ja pääsee taas jaloilleen, mutta ottaa se vaan silti päähän niin että kivistää. Miten käy ensi kauden tai Köpiksen? Joka tapauksessa on selvää, että en tule olemaan sellaisessa kunnossa kun pystyisin. Uusia kausia ja kisoja tulee, mutta toistaiseksi tuo ajatus ei tuo minulle helpotusta. Haluan kiukutella!

Hoidollisesti olen hyvissä käsissä ja sählymailat on jaettu pois. Kolmesti olen lähtenyt sähly/salibandykentältä pois ambulanssilla, joten alan jo uskomaan. Tästä tulee nyt toistaiseksi kuntoutusblogi..  Aikaa blogillekin tuli just enemmän.

Jyväskylän keskussairaalassa.

14 kommenttia:

  1. Voi ei! Hirveesti jaksamista sinne! Vaikka kuntoutus on pitkä, toivottavasti se sujuu mahdollisimman hyvin, ja lopputulos on paras mahdollinen. Vaikken noin vakavasti olekkaan koskaan vammautunut, oman lempi harrastuksen jättäminen vamman takia on kova pala, varsinkin kun on kovia tavoitteita. Hyvä etten itkuun parahtanut lekurin luona, kun tiesin maratonin jäävän väliin. Luen mielenkiinnolla kuntoutusprosessistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Näistä myötätuntoisista viesteistä tulee parempi mieli. Minun mielestäni on ihan terveellistäkin tirauttaa isommatkin itkut, kun asiat menee tällä tavoin pieleen. Tavoitteet ovat jokaisen omia, joten kyllähän se ottaa päähän jos niiden eteen tulee tämän tyylisiä esteitä. Toivottavasti olet jo itse päässyt juoksemaan!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Vitsi, kiitos Ninni. Moni ymmärtää, että miltä juuri nyt tuntuu.

      Poista
  3. EIKÄ, *sensuroitu*!
    Sattuneista syistä tiedän just ton tunteen. Jätän tsemppiviestit myöhemmäksi, nyt saa kiukutella.
    Sen verran tuoreessa muistissa toi tunne, että vieläki tuli koko kroppaan paska fiilis kun luin tän postauksen.Voi kökkö!

    Mä laitan sulle mun youtube-suosikit tulee, niillä pelastu moni aika huono aamu telakkaputkessa ;)

    ht

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itku. Joo, luulen, että sieltä sinun päästä sitä ymmärrystä tulee ihan isosti. Valitettavasti. Ja tuo tarve kiukutella on ihan oikeasti aito. Ortopedi kysyi, että joko olen päässyt järkytyksestä yli, niin vastasin pystyväni jo käsittelemään asiaa aikuismaisesti...

      Youtube-suosikit ja muut vinkin otetaan ilolla vastaan!

      Poista
  4. No voi p*ska! Hirveesti tsemppiä sulle, kiukkuun on kyllä aihetta. Voimia!

    Anniina O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kyllä tästä vielä prkl noustaan! Mutta samalla tosiaan ymmärrys tulevasta aukeaa ja voimia tarvitaan taatusti kuntoutuksessa...

      Poista
  5. Ounou! P**ka juttu!

    Pitäisiköhän sun jatkossa keskittyä noissa höntsälajeissa penkin päässä huutamiseen tai toimitsijana oloon (harrastamista sekin on ja erittäin tärkeää muun joukkueen kannalta) ja keskittyä vähemmän riskialtiisiin lajeihin, kuten triatloniin.

    t. Neiti S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvästikin merkit on mulle nyt annettu. Täydenmatkan triathlon ei ole mitään sählyyn verrattuna. Hehehe.

      Poista
  6. Voi ei, onpa tympiää!! :( Voimia ja tsemppiä kuntoutukseen ja mahdollisimman pikaista toipumista!

    Ja nyt kun kommentointikynnys on ylitetty, kiitos suuresti mahtavasta blogistasi ja hurjan inspiroivista urheilutarinoista! Susta on tässä vuosien varrella tullu mun idoli. :)

    t. Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Johanna, kiitos todella piristävistä sanoistasi! :) Blogi on ollut olemassa pitkään ja kirjoittaa haluaisin useamminkin. Kotona vaan jo 2,5 vuoden ajan on yksi parempi syy olla kirjoittamatta, mutta nyt kun kuntoutusajan kirjoittelee taas aktiivisemmin, niin eiköhän kirjoitusputki jää päälle.

      Voimaa ja tsemppiä tulen vielä tarvitsemaan. Niitä ei voi toivottaa liikaa.

      Poista
  7. Älyttömän kurja juttu. Hurjat tsempit, musta tuntuu että sä olet sen verran sitkeää ainesta, että pian suunta on ylöspäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä. Monet lajitoverimme ovat sitkeää ainesta ja haluaisin myös ajatella, että itse kuulun siihen osaan porukkaa. :)

      Poista

Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!