Viime viikolla kävin koittamassa muodikasta polkujuoksua. Teemu oli ystävälliseen tyyliinsä taiteillut minulle reitin helevetin-perkeleen-kelloon (tunnetaan myös Suunto Ambit2 S:na) ja painelin läheiselle Jynkänvuorelle. Ensimmäisen polun löysin helposti, mutta sitten alkoivat vaikeudet. GPS ei ole tarpeeksi tarkka, jotta kaiken maaliman kinttupolut erottuisivat toisistaan ja jotkut polut Teemu joutui piirtämään ns. käsivaralla. Nooh, tästä nyt kun joten kuten selvisi ja polku seurasi toistaan, joskin täysin eri kuin mitä oli suunnitelma, niin eikös alkanut jo hämärtää. Aikaa kului odotettua enemmän koska matka piteni... Eikä siinä vielä kaikki! Lopuksi (aikaa kulunut 1h20min) kello ilmoitti, että akku loppuu. Siinä vaiheessa lopetin haahuilun ja suuntasin kuntopolulle ja kotiin.
Maastoduathloni Iisalmessa häämöttää 1,5 viikon päässä ja maastossa on tullut pyörän kanssa aherrettua. Teemun pitämä mtb-koulu tuottaa tulosta ja ajan jo tosi paljon rohkeammin kuin aikaisemmin. Toivon kyllä edelleen, että naisiin tulisi osallistujia lisää. Kisat nyt taidetaan joka tapauksessa pitää, sillä miesten puolella lista kasvaa.
Yllättävä kohtaaminen pyörälenkillä: kaunis ranta. |
Toki metsässä sain viimeksi myös hirvikärpäsen tukkaani. Mutta on se vaan tuo maastopyöräily metkaa. Kivaa vaihtelua ja varmasti tarpeeksi haastetta. Pyörän hallinta kehittyy samalla ja pääsen tutustumaan uusvanhaan kotikaupunkiini uudesta tulokulmasta.
Todella keskittynyttä! Huomaat varmaan, että mitään tietä ei näy. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!