tiistai 23. heinäkuuta 2013

Kisakalenteri täydentyi

Tänään on vielä ollut lepoa, joskin kävimme Haltialan tilalla katsomassa erilaisia maatilan eläimiä. Ja syömässä vohvelit. Kaupunki ylläpitää myös kukkaketoa, jolta saa käydä poimimassa kaunistuksia omiin tarpeisiinsa. Käytiinpä poimimassa kimppu kotiin, sillä meillähän on taas viimeisen vuoden aikana kaikki vehka parat hyvin lähellä loppuaan. Matkustelu ja kukkien kuljettelu -30 asteen pakkasessa ovat niiden turma...

"Onko tää nyt se kalkkuna vai kana?"
Heräsin tänään tosiasiaan, että Finntriathlon uhkasi jäädä ainoaksi tri-kisaksi tänä kesänä. Sehän ei käy, joten ilmoittauduin Kuopio Triathlonin olympiamatkalle. Kisa, jonka kuntosarjan kesällä 2011 yllätyksekseni voitin, ja joka oli viimeinen kisa ennen Irongirlin odotusta. Samaan tuskin pystyn, mutta jos edes lähelle samoja aikoja! Ja onhan tämä nyt kuitenkin kotikisa, vaikka junantuomana täällä etelässä asun.

"Mitä, miksi pitäisi juosta? Ironmanista on muutama viikko! Täh, ai käressä vai? Voi ***vetti, pittää alkaa juoksemaan." (Kuopio triathlon 2011)
Ja koska Kuopio on vain suupala, niin suuntaan vielä lokakuussa Vantaa maratonille, joka on jo osa juoksublokkia liittyen ironman-treeniini. Syyskuussa oli vielä Kuopio maratonilla puolikas juostavana, mutta se olikin tiedossa jo aiemmin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!