keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Karhuna metsässä

Nyt on tultu siihen pisteeseen, että vauhti on kokolailla olematonta. Enemmänkin tunnen itseni karhuksi, kun rymistän menemään metsässä. Uskomaton ero esimerkiksi viime kesään. Nopeaan ne muutokset vaan tapahtuu kropassa, kun tarjoaa kasvun ja kehityksen edellytyksiä uudelle ihmisalulle.

Teemu on nyt ollut reilun viikon etelässä (ja on vielä viikon) leirillä ja luulenkin, että tuleva kausi jännittää minua enemmän kuin aikoihin, varsinkin kun omia kisajännityksiä ei taida ainakaan kesällä tulla. Teemu ei ole julkaissut kisakalenteriaan, joten minä en (edelleenkään) ala siitä mitään kirjoittelemaan, mutta yhteen kisaan meinattiin mennä koko perhe! :-) Tukijoukoiksi otetaan mukaan Teemun isä, ihan kuten entivanhaan. 
 
Metla ennusti jo pari viikkoa sitten koivuallergikoille vaikeaa kevättä. Itsehän tykkään tehdä asioita reilusti ja olen myös oikein kovan luokan koivuallergikko. Tuossa jutussa viitataan vuoteen 1993, jolloin viimeksi tilanne oli yhtä paha. Nyt on niin, että minä muistan tuon kesän ja se oli aivan kamalaa aikaa. Nyt kun antihistamiinitabletit on laitettu osaltani pannaan, niin nenäsumutteen lisäksi päätin vihdoin rohkaistua ja ostaa & kokeilla tuota nenähuuhtelukannua. Olen aikaisemmin kokenut ajatuksenkin vastenmielisenä, mutta konstit on monet... Käyttö on mielestäni yllättävän helppoa, mahdolliset tulokset tulevat sitten myöhemmin. Viikossa ei ainakaan mitään haittaa "kerta päivässä" -käytöstä ole ilmennyt.

Sarvikuono
Onko kenelläkään jakaa kokemuksia, hyviä tai huonoja, tuosta värkistä?

7 kommenttia:

  1. Joo, mulle tulee AINA poskiontelontulehdus flunssan päälle. Olen nyt käyttänyt kannua pari vuotta ja selviytynyt muutamalla normiflunssalla. Varmaan olis hyvä käyttää nyt keväälläkin katu-ja siitepölyaikaan.

    VastaaPoista
  2. Haha, hyvin kyllä kuvattu oloa :D Vauhti on todella hidas ja välillä ei pääse mihinkään ja pitää vaan puhallella.

    Uimassa ajattelin käydä niin kauan kun uikkarit mahtuu vielä päälle eli varmaan viikon-pari.

    VastaaPoista
  3. Kannusta hyviä kokemuksia melkein kahden vuoden ajalta. Helpottaa oleellisesti oloa, kun tukkoisuus ei pääse niskan päälle. Ja uskoisinpa, että nenän limakalvojen puhdistaminen pölyistä auttaisi muutenkin allergiaoireita. Huuhtelunhan voi tehdä niin usein kun siltä tuntuu. Oikeilla otteilla en keksi, mitä haittaa käytöstä voisi olla.

    VastaaPoista
  4. Juha ja Paavo, kiitos kommenteista. Myös Facebookin puolella on tullut useita positiivisia käyttäjäkokemuksia. Minusta tuntuu jo ajatuksena helpottavalta, että saa todella puhdistettua limakalvoja pölyistä.

    Laura, voi meitä! :D Tänään olen taas menossa altaaseen, ja otin mukaan vanhan (löysemmän) uimapuvun varuilta. Jos vaikka pääsee koko yllättämään...

    VastaaPoista
  5. Kannusta vain hyviä kokemuksia. :)

    VastaaPoista
  6. Hei, täällä yksi triathlonia harrastava gynekologi. Olen sinun blogiasi seuraillut! Kyllä raskauden tuossa vaiheessa saa antihistamiineja käyttää. Eli ota ihmeessä jos niistä on apua!

    VastaaPoista

Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!