lauantai 3. maaliskuuta 2012

Tulevaisuudessa seikkailu-(m)urheiluakin?!

No niin, tuo pöytäjääkiekon SM-menestys johti sitten edustuspaikkaan Latvian EM-kisoihin, mutta koska kisat pelataan 1,5 viikkoa ennen laskettua aikaa, niin taidan olla maito ja jättää välistä. :)

Tänään oli hauska päivä, kun seikkailu-urheilutiimi MamAdventure kokoontui ja suunnistustreenin jälkeen saunoi ja söi hyvin. Oli myös mukavaa tutustua uusiin ihmisiin ja puhua samanhenkisten ihmisten kanssa. Oppiakin tuli! :) Näyttää vahvasti siltä, että ensi vuonna pääsen tekemään "uuden" aluevaltauksen seikkailu-(m)urheilun parissa, ainakin jollakin tasolla. Muuten minulla on tavoitteena kävistä tekemässä yksi puolimatkan kisa kesällä 2013. Missä, niin sitä en vielä tiedä. IM:ää kehiin sitten taas kesällä 2014.

Kotiladut näyttivät eilen huonoilta. Eikö niitä enää ylläpidetä? Huomenna meinasin käydä hiihtämässä, kun Teemukin hiihtää Tampereella 90km. Viime vuonna Pirkassa Teemu oli vapaalla toinen, miten käy tänä vuonna perinteisellä?! Onneksi on GPS-seuranta, joten kisaa voi vilkuilla aamupalaa syödessä! :D

9 kommenttia:

  1. Teidän perheessänne kyllä riittää menoa ja meininkiä kun lueskelee näitä teidän blogeja ja tietty kiire tulee lisääntymään sitten perheenlisäyksen johdosta.
    Itse lähinnä taistelua on ihan perusharjoittelun, 3 vuorotyön ja 3 lapsen välillä ja ajan löytämisellä kaikelle.
    Mutta erittäin mielenkiintoista luettavaa ja seurattavaa!!!

    VastaaPoista
  2. Oli kiva nähdä ja suunnitella! Mä mietin jo, että onko edessä taas uuden pyörän hankinta, vai noinkohan voisin lainata pojan maastopyörää. Vähän jo innoissani odottelen seikkailu-urheilu-uran alkua!

    VastaaPoista
  3. Jessss,jo tätä on odotettukin!!! :)


    Liisa

    VastaaPoista
  4. Jani, menoa ja meininkiä tosiaan on riittämiin. Lapsen kanssa meno on varmasti erilaista ja sen näkee varmasti sitten, että mitä ehtii kukakin. Perheellisen harjoittelun yhdistäminen muihin elämän osa-alueisiin on varmasti haasteellista! Mukava kuulla, että blogejamme on kiinnostavaa seurata.

    Pia, no oli kyllä mukavaa! Minä jo ilmoitin, että maastopyörä on hankittava! :D Minusta tuntuu, että me toimittaisiin aika hyvin yhteen moisissa koitoksissa!

    Liisa, odottelinkin, että kommentoit! :D Teidänkin tiimin nimi mainittiin eilen ohimennen, kun puhuttiin kovista naisista! :)

    VastaaPoista
  5. Ai eikö sullakaan ole vielä maastopyörää? Hankintaan sit samanlaiset :)

    VastaaPoista
  6. Hyvinhän se oli Teemun hiihto käsittääkseni mennyt :)

    En oo tosiaan hoksannut, että johan sitä vois tehdä suunnitelmia kaudelle 2013, kun tää 2012 on nyt menossa aikalailla ohi. Olis kiva joku pikkupikku triathlooni kokeilla jossain. No, ehkä 2014 sit viimeistään.

    VastaaPoista
  7. Arja ja Pia! Mun pyöriä (2 maasto) saa kyllä kokeilla ja lainailla. 2 kpl karttatelineitäkin löytyy.

    t. Jola

    VastaaPoista
  8. Laura, hemmetti kommenttisi jäi välistä! Kausi 2012 menee kyllä ohitse aika vahvasti! :D Mutta aina voi suunnitella seuraavaa! Ehdottomasti triathloonihommiin!

    Jola, pitääpä laittaa muistiin! Olen jo pidempään ollut ostamassa tuota maasturia, mutta en ole saanut aikaiseksi vielä.

    VastaaPoista

Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!