maanantai 27. kesäkuuta 2011

Vähiin käy...

Enää vajaat kaksi viikkoa jäljellä. Itseasiassa 13 päivää. Välillä olen rauhallinen ja välillä saan kauhean jännityshepulin. Tänään sorruin katsomaan kuvia Sveitsin Ironmanin startista viime vuodelta ja hyvä ettei kahvi mennyt väärään kurkkuun! Kauhea säpinä, kun 2000 kisaajaa lähtee yhtäaikaa.

Juhannuksena olimme Kuopiossa ja hauskanpidon ohella treenasimme tietenkin. Itse lähdin juhannuspäivänä uimaan "salmen yli ja takaisin", yhteensä 2,8km. Vuosia sitten ihmettelin, kun Teemu ui tuon välin yhteen suuntaan ja olen aina halunnut koettaa sitä itsekin. Vedin sitten saman tien tuplana! Appiukkoni oli soutuveneellä suojelemassa kuin kanaemo airolla, kun yksi ainoa moottorivene tuli lähelle.

Lauantaina vietettiin todella mukavia TRI-häitä ja sunnuntaina kiipesin Puijolle neljä kertaa pyörällä. Puijon huaste (kuten Fillarifoorumilla sanotaan) onkin melkoinen setti, sillä sen keskijyrkkyys on n. 10% ja nousu kestää n. 1,4km. Alussa jyrkempää ja lopussa samoin. Sairasta! :D

Sieltä se torni kurkkaa!


Huomenna tiistaina kisataan HelTri-Cupin avovesiuinti ja lauantaina teen viimeistelytreenin Kiskossa (1/8-matka). Juoksussa on tarkoitus luovuttaa, ettei mene liian rankaksi.


Viime viikon rimpuilut:

Maanantai: kuntopiiri 30min
Tiistai: juoksu (sis. 10 x 200m mäkiveto) 46min, 7km
Keskiviikko: avovesiuinti 50min, 2km
Torstai ja perjantai: lepo
Lauantai: avovesiuinti 50min, 2,8km + juoksu 20min
Sunnuntai: pyörä (TT) (sis. 4 x Puijon mäki) 2h5min, 37km

Total: n. 5 tuntia

9 kommenttia:

  1. Tsemppiä Arja viimeisiin rimpuiluihin ja rutistuksiin. Hyvin se menee. Pieni ja joskus vähän isompikin jännittäminen pitää mukavasti vireessä ja startin jälkeen se helpottaa, toivottavasti :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jaana! Toivottavasti tosiaan lähtöpaukun jälkeen helpottaa, muuten tulee (entistä pitempi) pitkä päivä! :D

    VastaaPoista
  3. Moro Arja,

    Hyvältä kuulostaa valmistautuminen pitkälle matkalle. Kuulemma kunto alkaa olla jo kohillaan.

    Pasi

    VastaaPoista
  4. Moi Pasi,

    alkaa kunto tosiaan olla kohdillaan, samoin hermoilun määrä... :D

    Sain hyvän vinkin koskien kisaviikkoa ja sitä, että energiaa pitäisi silloin säästää. Sitten kisapäivänä purkaa energia pikkuhiljaa (ei siis ensimmäisen kahden tunnin aikana). Jotenkin sain itse kiinni tuosta Söderdahlin Tompan antamasta neuvosta niin hyvin, että koen pystyväni noudattamaan sitä.

    Mitenkäs sinun valmistautuminen Joroisille ja syksyn ironmaniin?! ;D

    VastaaPoista
  5. Pia, kiitos. Sitä samaa myös sinulle lauantain kisaan! Vaikka eilen taidettiin tätäkin toivotusta pitää latteutena, niin ei se sitä kuitenkaan ole.

    VastaaPoista
  6. täällä pidetäänniin paljon peukkuja ylhäällä että tulee kramppivaara:) Teet vaan omaa suoritusta koko kisan niin hyvää tulee,hienosti menee!!!!

    VastaaPoista
  7. Voi kääk, kramppivaara! :D Tuota omaa suoitustahan sitä pitää lähteä tekemään, jahka vaan itsensä kanssa pärjää koko pitkän päivän! :)

    VastaaPoista
  8. ...kramppivaara vaan mulle peukkujen pitelemisestä,sulle ei tuu kramppeja ollenkaan! :)

    Liisa

    VastaaPoista

Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!