Tänäänkin riitti sitten hellettä ihan koko päivän. Töiden jälkeen käytiin poikien kanssa pelaamassa mini-golfkierros ja yhdellä lyönnillä taisin hävitä ne kamppailut. Sitten puistossa istuskelun jälkeen vedin myöhäisen työmatkatempon (8 km) kohti kotia ja kauppaa ja loihdin syntymäpäiväillallisen ja täytekakun päivän sankarille eli Teemulle.
Lupasin kuitenkin tänään lepopäivän kunniaksi kirjoittaa tankkauksesta ja kisan aikana tapahtuvasta energiatankkauksesta. Koska on Suomen oloon kova hellejakso, on oma suunnitelmani keventää harjoittelua (ei kylläkään liity säähän) sekä syödä ja juoda hyvin. Maltoa en tankkaa lainkaan ennen kisaa, mutta nesteytyksestä täytyy huolehtia ja syödä myös suolaisempaakin ruokaa tässä viikolla.
Pyrkimässä pois järvestä viime kesänä.
Ensimmäiseksi otan alle 15 minuuttia ennen starttia yhden geelin ja huikan vettä päälle. Pyörään laitan valmiiksi kaksi pulloa, jossa toisessa on urheilujuomaa ja toisessa vettä. Koska uinnin aikana todennäköisesti olen menettänyt paljon nestettä, niin juon ensimmäisen pullon vettä suhteellisen nopeaan tahtiin ja rytmistä kiinni saatuani otan ensimmäisen geelin. Geelien ottamista pyörällä jatkan 30 minuutin välein, eli yhteensä 7 geeliä. Ensimmäisen vesipullon jälkeen otan loput urheilujuomana järjestäjiltä, jos se on tarpeeksi laimeeta. Jos suunnitelmaa täytyy siltä osin muuttaa, otan välillä vesipullon geelin kanssa. Juoksussa alustavana suunnitelmana on ottaa geeli joka kierroksen jälkeen, ja jos lopussa tuntuu, niin vaikka useammankin. Eli geelejä juoksua varten olisi hyvä varata 6 kappaletta. Yhteensä geelejä pitää käydä ostamassa 15 kappaletta, jotta niitä ainakin on riittävästi matkassa. Helpompi jättää kuitenkin syömättä kuin kipaista S-markettiin ostamaan banaaneja. Ja nämä asiathan ovat yksilöllisiä, mikä toimii toisella voi toisella olla katastrofi.
Tämän päivän treenit: lepo (työmatkatempo 2 x 25 min / 8 km)
Työmatkatempo kuulostaa mielenkiintoiselta, voisitko jossain veiheessa kertoa siitä lisää?
VastaaPoistaMe käviemme eilen ostamassa geelejä Intersportista. Niitä saa halvemmalla laatikoittain, muistaakseni 30 euroa 40 geelin laatikko. Päiväyksen kanssa piti vaan olla tarkkana; ensin löytyi vain joku vähän vanhempi boksi...
Mitäs geelejä käytät? Tai paljon niissä on hiilaria per pussi?
VastaaPoistaItse olen laskenut että n. 60g hiilaria per tunti, joten useimmiten käyttämääni Powerbar geeliä menee 5-6 pussia per pyöräily + useimmiten yksi energiapatukka. Juoksusta selviän läpi kahdella geelillä. Geelien kanssa aina vettä, mutta muuten väleissä urheilujuomaa lisäksi. Kisan viimeiset geelit mulla on kofeiinipitoisia.
Pia: Joo, työmatkatempo tuli tutuksi minulle muutettuamme vähän kauemmaksi työpaikastani. Itse käsitteeseen minut tutustutti sinun jälkeesi kommentoinut Jupis. Kirjoitan siitä vaikkapa ensi viikolla tarinaa.
VastaaPoistaPowerbarin geelejä olen minäkin tottunut käyttämään. Huomasin kirjoittaneeni tuossa vähän epäselvästi, sillä nimenomaan geelin kanssa otan aina vettä ja muuten urkkajuomaa. Noita Powerbarin geelejä löytää aina silloin tällöin hyvinkin edullisesti Prismoista. Samoin kuin Jupis, niin viimeiset geelit ovat kofeiinipitoisia.