keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

10 päivää

Olen uskomattomalla tavalla laiminlyönyt blogiani, vaikka pidän tästä kirjoituspuuhasta. Nyt onkin aika tehdä ryhtiliike ja teen sen siten, että kirjoitan päivittäin valmistautumisestani Joroisten puolimatkalle, joka käydään lauantaina 17.7.2010.

Surkealle päivitystahdille on olemassa myös muutama selitys. Juhannuksena olimme Espanjan Vitoria-Gasteizissa pidetyissä ETU:n pitkän matkan EM-kisoissa. Teemu luonnollisesti kisasi siellä ja itse toimin Suomen joukkueen joukkueenjohtajana.


T1, pyörää viemässä.



Reissu oli mukava, joskin kisat oli vähintääkin mielenkiintoiset järjestelyiltään. Kun kotiuduimme, meillä oli muutto ensimmäiseen omaan kotiimme, joten hässäkkää on ollut ja kunnolla ei meinaa ehtiä edes nukkumaan.


Omassa kodissa on hyvä testailla esimerkiki uutta sohvaa.

Mutta se siis selittelyistä. Tarkoituksenani on siis raportoida valmistautumisesta päivittäin. "Lähestymissuunnitelman" seuraavaksi 10 päiväksi on tehnyt Teemu ja siihen on hyvä luottaa, sillä meniväthän viime kesän HIM ja maratoni oikein mallikkaasti.

Tämän päivän treeni: pyörää 1h 45min (sis. 5 x 5min kovaa) / 40km

2 kommenttia:

  1. Paljon paljon onnea Joroisille! Onpa sulla riittänyt hommia kesällä, toivottavasti ehdit jossain välissä lomaillakin.

    VastaaPoista
  2. Heips Pia,

    lämmin kiitos! Hommia on riittänyt, mutta loma alkaa onneksi ensi viikolla ja sitten siinä ehtii huiliakin! :)

    Ja hei, onneksi olkoon triathlonistille!

    VastaaPoista

Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!