perjantai 9. toukokuuta 2008

Lähtö

Vajaan tunnin päästä pitäisi olla junassa ja suurin osa tavaroista on vielä levällään. Normaali tilanne siis. Tälläkin hetkellä Kuopiossa tihuuttelee vettä, joten en ole ollenkaan pahoillani lähdöstä.

Lanzarote Ironman kisataan lauantaina 24.5.2008 ja ajattelin, että koska Teemu varmastikin toimittaa luettavaksi sivuilleen oman kisaraporttinsa, niin tällä kertaa minä tekisin sen myös. Pointtina kuitenkin olisi kirjoittaa se omasta näkökulmastani, sillä Ironman-matkan kilpailun aikana (ja erityisesti sitä ennen ja sen jälkeen) tapahtuu yllättävän paljon asioita myös "tällä osastolla". Esimerkiksi 04.00-07.00 välillä tapahtuu muutakin kuin ennen starttia takin roikottamista käsivarrella! :)

Tunnelma on ainakin ollut jo "korkealla", joten se yleensä tietää onnistunutta kisaa ja reissua. Voimakasta sanailua ja reipasta mielipiteenvaihtoa... Osa ehkä tunnistaa meidät kuvauksesta! ;D

Me mennään nyt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä on kommenttiystävällinen blogi, joten jätä omasi!